Esseet

Varhaiset suomalaiset balettikriitikot – rakkaudesta lajiin

Vuosi 2020 tarkoitti minulle mappeja ja kansioita. Se tarkoitti kymmeniä paksuja nahkaselkäisiä tai pahvisia mappeja, joiden sivuille oli liimattu kellastuneita balettikritiikkejä. Välillä kritiikin pitkät lipareet oli monimutkaisesti taiteltu sivujen väliin tai korjattu teipillä, joskus niistä puuttui olennaisia palasia.

Ymmärsikö runoilija itsensä väärin? – J.L. Runeberg ja kaikkitietävä kriitikko

Yksi suomalaisen kirjallisuuskritiikin historian kiinnostavista polemiikeista käytiin 175 vuotta sitten, kun J. V. Snellman hyökkäsi J. L. Runebergin Kuningas Fjalar -runoeepoksen kimppuun. Hegeliläinen dialektiikka ohjasi taidearvottamisen etiikkaa niin vahvasti, että Runeberg syytti lopulta Snellmania ”Hegelin harhaanjohtamaksi” – johon puolestaan Snellman vastasi, että vaikkei hänen tulkintaansa löytyisi Runebergin mielestä perusteita, on ”tulkinta yhä pätevä ja antaa runolle sen kauneimman selityksen”.

Kaikki hyvä runous on sosialistista

Todistettavasti kaikki hyvä runous on sosialistista. Parin vähäisin varauksin. Kunhan se vain on kirjoitettu kyllin pienellä kielellä ja kyllin syrjäisessä paikassa. Niin kuin suomeksi ja Suomessa. Epäilevä vakuuttukoon selailemalla Alan Boldin toimittamaa pokkaria The Penguin Book of Socialist Verse (1970, 12 s.).

Raamatunkääntäjän mahdoton tehtävä – Uusi testamentti 2020 ja sen vastaanotto

Uusista raamatunkäännöksistä ei pahemmin julkaista kritiikkejä. Kritiikkiä ne saavat silti osakseen. Tämä tuli taas todistettua lokakuussa, kun Suomen Pipliaseura julkaisi mobiiliympäristöön suunnatun Uuden testamentin suomennoksen, UT2020:n. Twitter ja muut internetin kansantuomioistuimet räjähtivät pilkkaamaan ja pöyristelemään, vaikka tietysti huutomyrskyyn mahtui innostuneitakin kommentteja.

Ooppera painii rasististen rakenteidensa kanssa

Kesän aikana moninkertaistunut keskustelu rasismista ooppera-alalla näyttäisi kielivän siitä, että Black Lives Matter sytytti pitkään kyteneen kapinan myös oopperan kentällä. Paineen lisääntyessä taiteenlajilla alkaa olla kiire ryhtyä sanoista tekoihin.

Tietokirjakritiikin kolme teetä: tieto, tekijyys ja tarina

Kaikesta Suomessa julkaistusta kirjallisuudesta noin 80% on tietokirjallisuutta, ja suosio on suurta myös lainaustilastoissa. Tiedon kohteiden, tyylien ja käsittelytapojen kirjo vaatii kriitikolta aiempaa suurempaa nyanssien tajua. Vaikka faktan muotokirjo ja kysyntä on suurta, sen arvottamisen perusteista ei juuri keskustella. Ainakin kysymykset tietokirjan tiedosta, tekijyydestä ja tarinallisuudesta ovat faktatulvan pyörteissä entistä tärkeämpiä.

Kummitteleva tarjoiluehdotus 2050-luvulle – ANTI-festivaali 2020

Sinusta on tullut planetaarisen tason geofyysinen voima. Se sinä olet. Ihminen. Kävelet iltapäivän satiinisessa, pehmeässä ja kiiltävässä pimeydessä. Jäntevä ruumiisi liikkuu pitkin kaupunkia ja painovoima vauhdittaa taianomaisesti askeleitasi. Muistelet ystävän kissaa, jota silitit ennen kuin matkustit Kuopioon katsomaan nykytaiteen ANTI-festivaalin esityksiä.

Mitä tarinassa tapahtuu kun kriisi vaihtuu traumaan?

Kolmessa viime kevään käännösproosateoksessa on kiinnostava yhteinen sisällöllinen seikka: niissä kyseenalaistetaan väkivallan ilmentymät tarinan keskeisenä tehokeinona. Teokset ovat Rachel Cuskin Ääriviivat-trilogia, Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas ja Herman Kochin Suomen päivät. Kun kaikkien kolmen teoksen kertomisen moottorina on kriisi, joka täyttää trauman tunnusmerkit, voisiko olla että juuri sen vuoksi ne onnistuvat esittämään raikkaita ja tähän aikaan hyvin sopivia kysymyksiä kaunokirjallisesta tarinasta?
bursa escort