Psykedeeleistä ja kuvataiteesta

Vuonna 2018 rekisteröidyn Psykedeelisen sivistyksen liiton kevään suurprojektit, kirja Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa (300 s.) ja samanniminen näyttely Helsingissä Vallillan konepajalla (5.5.–25.5.2024) ylittivät uutiskynnyksen laajasti. Esimerkistä käyvät Minna Kontkasen ”Värit toisesta tajunnasta” Suomen Kuvalehdessä 16.5.2024 ja Jussi Mankkisen laaja reportaasi Ylellä 22.5.2024.

Psykedeelit ja niihin liittyvä kuvataide vaikuttaa kiinnostavan niin mediaa kuin suurta yleisöäkin. Psykedeelithan ovat yhdisteitä, joiden nauttiminen aiheuttaa muuntuneita tajunnantiloja. Erilaisten sienten ja kasvien käyttö tajunnanlaajentamiseen on hyvin vanha asia, mutta nykytermi psykedeeli tulee käyttöön 1950-luvulla. Psykedeelisestä taiteesta ryhdytään puhumaan laajemmin 1960-luvulla vastakulttuurisena ilmiönä.

Teos on toinen lyhyen ajan sisällä suomeksi ilmestynyt julkaisu, joka käsittelee psykedeeleja kulttuurissa ja taiteessa. Kari Kosmoksen (1957–2021) Mielen aika. Psykedeelisen kulttuurin historia ja visio ilmestyi vuonna 2022. Julkaisut tuovat uusia ulottuvuuksia suomalaiseen psykedeeleihin ja muihin tajuntaa laajentavia aineita käsittelevään kirjallisuuteen, joka muodostuu päihdetutkimuksesta ja raittiusoppaista.

Uusia ulottuvuuksia suomalaiseen psykedeeleihin ja muihin tajuntaa laajentavia aineita käsittelevään kirjallisuuteen.

Julkaisuna Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa on näyttävä ja laaja. Se keskittyy kokemukselliseen ja henkilökohtaiseen suhteeseen psykedeeleistä ja siihen, miten omakohtaiset kokemukset siirtyvät kuvataiteelliseen ilmaisuun. Kirjassa esiintyy kaiken kaikkiaan 66 eri taiteilijaa, jotka kertovat omasta taiteestaan, mutta myös suhteestaan psykedeeleihin. Teokseen sisältyy taiteilijaosuuksien lisäksi lyhyt esipuhe, johdanto ja jälkisanat. Nämä lyhyet tekstit taustoittavat kirjaa omalta osaltaan. Varsinaista johdantoa suomalaisen psykedeelisen taiteen historiaan ei sisälly tähän kirjaan.

Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa on kokoelma henkilökohtaisia tekstejä, joissa kokemuksellisuus ja omakohtaisuus ovat pääasiassa. Teoksessa on mukana sekä taidekoulutuksen saaneita ammattitaiteilijoita että taideharrastajia. Ehkä tästä syystä psykedeelisen taiteen kenttä näyttäytyy vahvimmin henkilökohtaisen kiinnostuksen kuin esimerkiksi taiteellisen analyysin valossa. Teoksen perusteella tämänpäiväinen psykedeelinen taide on tyylillisesti paljon velkaa symbolismille ja kuvaa sisäisiä kokemuksia samalla tavoin kuin 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteen taiteilijat. Taiteilijoiden teokset ovat useimmiten kiinteästi yhteydessä itsensä etsimiseen, erilaisiin mielen prosesseihin ja terapeuttisiin kokemuksiin.

Poikkeuksena kokemuksia jollakin tavalla kuvittaviin taiteellisiin projekteihin tarjoaa Alvar Gullichsenin (s. 1961) taide, jossa hänen kompleksiset geometriset abstraktionsa muodostavat vaihtoehtoisilta todellisuuksilta tuntuvia tilallisia kokemuksia. Olisin kaivannut Gullichsenin rinnalle Oscar Hagenin (s. 1987) teoksia, joissa tapahtuu samankaltaisia todellisuuksien ylittymisiä ja sekoittumisia, mutta Hagenin kohdalla esittävän ja abstraktin välimaastossa. Hagenin monimediaalinen teos Dysterbotten (2010–2017) on omakohtainen sukellus erilaisiin tajunnantiloihin Pohjanmaalla.

Teosta selaillessa kiinnittää huomiota myös siihen, että ainakin mukana oleva psykedeelinen taide on esittävää, ja se on toteutettu maalaten tai piirtämällä. Psykedeelistä kuvanveistoa teoksesta ei löydy ja valokuvaakin sangen vähän. Tosin mukana on digitaalista kuvaa erilaisissa muodoissaan, joko yhdistyneenä muihin tekniikoihin tai myös itsenäisenä.

Kun pohdin tuntemani psykedeelisen kuvataiteen muotoja huomaan jääväni kaipaamaan automaattipiirustuksia tai niiden estetiikasta muistuttavaa työskentelyä. Esimerkiksi belgialaisen kirjailijakuvataiteilijan Henri Michaux’n (1899–1984) abstrakteista piirroksista muistuttava taide ei näytä olevan edustettuna suomalaisen psykedeelisen taiteen parissa. Michaux kirjoitti myös psykedeelikokeiluistaan, joten tässä suhteessa hän on tunnettu esimerkki ennen varsinaista psykedeelien läpimurtoa vaikuttaneesta ja aihetta käsitelleestä taiteilijasta.

Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa teoksen eetos muistuttaa Pete Europan vuonna 2021 ilmestyneestä Helsinki 1984 – Yön olennot ja uusi aalto -teoksen tavasta luoda näkymiä lähihistoriallisiin tapahtumiin henkilökohtaisten muistelujen avulla. Tosin psykedeelit kuvataiteessa on ilmiönä erilainen ja jakaumaltaan heterogeenisempi, mutta omakohtaisen analyysin ja tunnustuksellisuuden avulla ilmiö saa monipuolisen lähiluennan ja vaihtelevan valotuksen.

Luovasen Liisa, Mielikuvitusystävä (2021), akryyli ja sekatekniikka kankaalle. Kirjan kuvitusta.

Psykedeelikuvauksien suomalaisuus linkittyy taiteilijoiden kansallisuuden ohella myös luontoon, jolloin luontokokemukset ja luonnon tutkiminen psykedeelien käytön aikana nousee merkittäväksi kokemukselliseksi juonteeksi. Erityisesti metsä on kokemuksellisessa ytimessä.

Psykedeelit, esoteria, ravet ja New Age kuuluvat samaan kulttuuriseen jatkumoon, jossa erilaisten vaihtoehtoisten ajattelutapojen ja mielentutkimisen menetelmät seurustelevat keskenään melkoisen vapaasti. Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa on arvokas lisä kotimaiseen aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, mutta jään kaipaamaan konstektualisoivampaa esipuhetta tai jonkinlaista johdantoa aiheeseen.

Uskoisin, että esimerkiksi Tulenkantajien ja muiden 1920-luvun taiteilijaryhmien yhteydessä voisi käsitellä muun muassa psykedeelejä.

Toivonkin suomalaisen taiteentutkimuksen seuraavan nopeasti perässä, jolloin olisi mahdollista lukea myös tutkimuksellista tietoa suomalaisen kuvataiteen/kulttuurin suhteesta psykedeeleihin. Esimerkiksi fin de sieclén mystiikan tai 1960- ja 1970-lukujen ns. vaihtoehtokulttuurin analyysit hyötyisivät myös psykedeelien käytön analyysista. Viime vuosina esimerkiksi saksalaisen filosofin Walter Benjaminin (1892–1940) hašis-tekstit ovat saaneet huomiota osakseen. Ruotsiksi voi esimerkiksi lukea ranskalaiskirjailijoiden Charles Baudelairen (1821–1867) ja Théophile Gautier’n (1811–1872) ekstaattisia tekstejä kokoelmassa Haschklubben (2004). Uskoisin, että esimerkiksi Tulenkantajien ja muiden 1920-luvun taiteilijaryhmien yhteydessä voisi käsitellä muun muassa psykedeelejä. Samankaltainen analyysi voisi olla merkityksellinen vaikkapa Kalervo Palsan (1947–1987) kohdalla.

Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa on moniin vetoava kahvipöytäkirja, jonka kautta on mahdollista tutustua psykedeelien ja kuvataiteen erilaisiin kohtaamisiin. Sellaisena se täyttää tehtävänsä moitteettomasti. Toivottavasti tulevaisuudessa aiheesta julkaistaan myös erityyppisiä teoksia.

Kirjoittaja on helsinkiläinen taidehistorioitsija.

Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa. Kirjan ovat toimittaneet Doc Arkko, Timo Komulainen ja Henry Soinnunmaa. Psykedeelisen sivistyksen liitto, 2024. 300 s.

Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa -näyttely, Vallilan varikko 5.5.–25.5.2024.