Sue Prideaux:

En ole ihminen, olen dynamiittia! Friedrich Nietzschen elämä. Suom. Saku-Petteri Urpo.

Sammakko 2023, 560 s.

Elämä koostuu filosofisesta kamppailusta. Kiistanalaisuudessaan suuret kysymykset ovat pysyneet samoina Sokrateesta alkaen: mitä ovat totuus, hyvyys ja kauneus? Pulmiin on tullut kristillisen ajanlaskun aikana toisiaan täydentäviä vastausehdotuksia, mutta samanaikaisesti kristinusko on levinnyt Euroopassa ratkaisumalliksi kaikkeen.

Sen mukaan toimittiin vain reilu vuosisata sitten, eikä länsimaailma ole vieläkään toipunut henkisestä orjamentaliteetista.

Raamattu – ja siitä köyhästi kopioitu Koraani – pyhittivät oikeamieliset tulkitsijat eli uskonnolliset johtajat tiedollisestikin auktoriteettiasemaan. Toiset ihmiset olivat karjaa, jota pitäisi paimentaa. Kristillinen eetos lujitettiin niin vankasti, että myös epäileväiset filosofit nojasivat jumalallisuuteen.

Esimerkiksi kaikkea aistillista ja ajatuksellista menetelmällisesti epäillyt Descarteskin tarvitsi teorialleen uskoa. Kokemuksesta voidaan olla varmoja, mutta ulkoisen todellisuuden olemassaolon selitti vasta ”jumalan” käsite.

Raamattu – ja siitä köyhästi kopioitu Koraani – pyhittivät oikeamieliset tulkitsijat eli uskonnolliset johtajat tiedollisestikin auktoriteettiasemaan.

Friedrich Nietzsche (1844–1900) innostui valistuksen ajan ranskalaisista vapaa-ajattelijoista kuten Voltairesta ja päätti haastaa pyhinä pidetyt dogmit. Darwinin evoluutioteorian jälkeen ihmiskäsitys ”jumalan kuvana” kääntyi päälaelleen apinoiden suvunjatkajana. Ehkä oli vain ajan kysymys, kuka uskaltaisi vetää tiedosta järkevät johtopäätökset. Nietzsche rohkeni todeta Jumalan kuolleeksi.

Kirjapainotaidon keksimisen ja lukutaidon yleistymisen jälkeen saattoi ja kannatti lukea muitakin kirjoja kuin vain Raamattua. Nykyisin disinformaatiota suoltaa digitaalinen media: nietzscheläistä kulttuurikriitikkoa kaivattaisiin esittämään vilpittömin mahdollinen totuus – syöttämään se massalle.

Kulttuurikriitikko vierastaa varmuuksia

Kriitikko tarkastelee yhtä teosta tai esitystä kerrallaan. Kulttuurikriitikko puolestaan laajentaa näkökulmaansa kattamaan kokonaisen elämänmuodon sekä sen perustavat käsitteet ja arvot.

Kristinuskon normeja pelkäämätön Nietzsche avasi uskovaisten uskomukset ja osoitti ”hyveiden” haitallisuuden elämälle.

Käsitteet linkittyvät uskomuksiin saumatta: sähkön käsite ja sitä koskevat uskomukset muuttuivat yhdessä, kun Benjamin Franklin oivalsi, että sähkö ei ollutkaan ”neste” vaan ”elektronien liikettä”. Niin myös Nietzsche arvioi kristillisen kulttuurin peruskäsitteitä ja kyseenalaistaa siten niihin liittyvät uskomukset.

Meidän aikanamme saksalaisfilosofi tietäisi holokaustin kauhut ja maailmansodat, ja luultavimmin vetoaisi alati Albert Einsteinin ja Bertrand Russellin tavoin ydinaseista riisutun maailman ikuiseen rauhaan. Hänen retoriikkansa sotaisuus johtui vastustajan valtavuudesta – kristillisestä traditiosta.

Ennen romahdusta hulluuteen terve Nietzsche kärsi lamauttavista päänsäryistä, muiden vakavien vaivojen lisäksi. Hän joutui usein sanelemaan käsikirjoituksensa kirjurille tai kirjoittamaan lyhyinä jaksoina, ja näistä syistä hänelle kehittyi luonteenomainen aforistisen tiivis ja merkitysladattu – usein monimerkityksinen – tyyli.

Filosofinen kulttuurikriitikko Nietzsche sai elämän ja teot yhtymään sisällöllisestikin. Luterilaisen papin pojasta piti tulla teologi, mutta tulikin kielitieteilijä, joka vasta luonnontieteitä opittuaan aloitti filosofisen hyökkäyksen saksalaista kansallismielisyyttä, antisemitismiä ja jumaluskontoa vastaan.

Historian armoton ironia paistaa siinä, että mielipuolisuuteen vaivuttuaan Nietzschen rasistinen ja fasistinen Elisabeth-sisko sai oikeudet Nietzschen teoksiin.

Historian armoton ironia paistaa siinä, että mielipuolisuuteen vaivuttuaan Nietzschen rasistinen ja fasistinen Elisabeth-sisko sai oikeudet Nietzschen teoksiin, muistiinpanoihin sekä kirjeisiin, joista hän aatteidensa mukaisesti sensuroi perustamaansa Nietzsche-arkistoon sopimattoman aineksen.

Nietzschen terävää kulttuurikritiikkiä tylsytti näin hänen älyllisen perintönsä raju vääristeleminen hänen vihaamiensa ideologioiden ja Elisabethin maineenkasvatuksen vuoksi. Adolf Hitler vieraili Nietzsche-arkistossa ennen valtakauttaan, ja soi myöhemmin Elisabethille julkisen kunnianosoituksen.

Nietzschen kulttuurikritiikki saavutti heti hänen kuoltuaan suuren suosion Euroopan älymystönkin keskuudessa, mutta toisen maailmansodan jälkeen hänen nimensä piti puhdistaa natsismitahroista ja muista valheista. Walter Kaufmannin Nietzsche-teos (1950) aloitti siivouksen, jota Sue Prideaux nyt jatkaa tuoreesti suomennetulla ja aiheestakin ylistetyllä, alkujaan 2018 ilmestyneellä elämäkerrallaan, joka näyttää filosofin kaikessa inhimillisyydessään – Nietzschen varhaiskirjan nimen mukaan ”aivan liian inhimillisenä”.

Prideaux’n kirjassa Nietzschen armoton kulttuurikritiikki leviää helpottavasti hänen karua kohtaloaan laajemmaksi.

Filosofin maine, kunnia – ja häpeä

Nietzschen pahamaineisuus länsimaisen filosofian historiassa paitsi kielii poikkeusyksilön varmasti kohtaamasta vastarinnasta, myös johtuu eritoten Elisabethin valheista ja väärennöksistä. Julkinen tunnustus mieleltään terveenä olisi kenties auttanut Nietzscheä jaksamaan jatkamaan, mutta lukijamäärä jäi pieneksi.

Nietzschen mielen murtuminen vuonna 1889 antoi vallan Elisabethille, joka kyllä onnistui veljensä nimen nostattamisessa mutta halpamaisesti. Euroopan älymystö onneksi luki Nietzschen jo julkaistut kirjat, joiden sisältöön sisko ei ehtinyt vaikuttamaan.

Elisabeth käytti valtaansa sepittämällä Nietzschestä elämäkerran, joka valheellisuudessaan jarrutteli ja vääristeli Nietzsche-tutkimusta vuosikymmeniä.

Ennen hulluuttaan lähes tuntematon Nietzsche näkyy nykyään faniteepaidoissa sekä Facebookissa. Hänen koko tuotantonsa on saatavilla ainakin saksaksi ja englanniksi, mukaan lukien fragmenttien rakentama postuumi Vallantahto-mieteantologia, jonka Elisabeth aikanaan kokosi fasistiseksi puheenvuoroksi diktatuurin ja ”arjalaisen rodun” puolesta.

Sue Prideaux’n elämäkerta puolestaan kunnioittaa lajityyppiä, sillä hän oikoo teoksessa esimerkiksi Nietzschen ja hänen nuoruudensankarinsa ja ystävänsä säveltäjä Richard Wagnerin välirikon syytä. Miehiä eivät erottaneet ideologiset erimielisyydet, vaan Wagnerin kirjeestä alkunsa saanut seurapiirijuoru masturbaatiosta Nietzschen erilaisten sairauksien aiheuttajana.

Nietzschen suuren mielen murtuminen, kuten Elisabeth täyden romahduksen yksitoistavuotiseen mielipuolisuuteen kuvaa, antoi vain tekosyyn esitellä ihmisille ”vapaata henkeä” kuin häkkieläintä.

Todellisuudessa, jota puolestaan Prideaux kuvaa, laitoshoitoon pantu Nietzsche levitti ulostettaan seinille ja joi virtsaansa. Filosofi päästeli eläimellisiä huutoja ja vinkumista ilman näkyvää aihetta. Hänet päästettiin joitakin kuukausia myöhemmin kotihoitoon – pelottavan siskon ja äidin hoiviin.

Nietzsche oli tietämättään saavuttanut tavoitteensa, kirjailija August Strindbergin ja taidemaalari Edvard Munchin kaltaisia ihailevia lukijoita. Huuto-maalaus kuvaa nietzscheläistä ja myöhemmin laajemmin eksistentialistista hätää, jota jälkinietzscheläiset sukupolvet potevat arvojen puutteessa.

Nietzschen uusiokäsitteitä Prideaux käsittelee vähän. Siksi jää yhä epäselväksi, siirtyikö Nietzsche metafyysikoiden joukkoon käsitteillään ”ikuinen paluu”, ”vallantahto” sekä ”yli-ihminen”, joista viimeisin voi Nietzschen psykologisen naturalismin huomioiden tarkoittaa vain maallista itsensä ylittämistä.

Nietzsche kartoitti arvojen ja muiden käsitteiden genealogiaa, jonka tuli paljastaa niiden syntyperä ja -tarina.

Yli-ihminen arvioi itse arvonsa

Nietzschen filosofinen käsiteanalyysi muistuttaa akateemisen teoretisoinnin sijasta yhdysvaltalaista pragmatismia, jota luonnosteltiin samoihin aikoihin Nietzschen kukoistavan luomiskauden kanssa. William James (1842–1910) korosti yhtenä psykologian perustajista ”filosofisia temperamentteja”. Nietzschen elämä osoittaa esimerkin voimaa: hillitty herrasmies raivosi kirjoituksissaan petokselle.

Siitähän uskonnolliset lupaukset ”tuonpuoleisesta” kielivät. James tosin kirjoitti uskomusliberaalin kynällä perustavat teokset The Principles of Psychology (1890) ja Uskonnollinen kokemus (1902, suom. Elvi Saari 1981). Nietzsche ei luultavasti tiennyt pragmatismista, mutta ajatusten analogian huomasi ranskalaisfilosofi René Berthelot vuoden 1908 tienoilla. Nietzsche kielsi ennemmin kuin myönsi, ja kristillisen moralismin mukainen elämä oli hänestä kahlitsevaa – toisin kuin Jamesista.

Nietzschen ”kielto” koski kuitenkin vain vankeutta: vapaa henki myönsi elämän sellaisenaan amor fati -mielessä. Kaikelle kokemukselle on vastattava myönteisesti. Vain ylemmiksi kokemilleen kaunainen laumasielu nojaa kielteisyyteen.

Tämän perusteella ”ikuinen paluu” saa psykologisen selityksen ”vallantahtona” elää niin kuin joutuisi elämään saman elämän loputtomasti aina samanlaisena uudestaan.

Akateemisen analyysin sijasta Nietzsche kartoitti arvojen ja muiden käsitteiden genealogiaa, jonka tuli paljastaa niiden syntyperä ja -tarina. Niin hän tekikin kristillisporvaristisille moraalikäsitteille, ja samalla haastoi myöhemmät eksistentialistit ottamaan kantaa tiedollisen totuuden käsitteeseen.

Nietzschelle ”totuus” oli ”metaforien liikkuva armeija”. Elämäkerturi Prideaux ei selitä Nietzschen suhdetta tiedollisiin käsitteisiin, mutta sen voi kiteyttää Nietzschen kielikäsitykseen. Luonnollisen kielen ilmaisut kuuluvat käytössä kuolleisiin kirjaimellistettuihin metaforiin; uudet metaforat taas tarjoavat mahdollisuuden uusille ajatuksille, arvoille ja muille käsitteille – tuoreille assosiaatioille.

Pahinta on alhainen kauna: kuin ampuisi itseään jalkaan ja toivoisi toisen kuolevan. Nietzschellä olisi riittänyt syitä kateellisuuteen rakkausasioissa, mutta hän ei osoittanut kiinnostusta moiseen. Pari epäonnista kosintaa eivät lannistaneet Nietzscheä, joka etsi varakasta vaimoa kirjoitustyönsä rahoittajaksi – vaikutusvaltaisella avulla mutta turhaan.

”Ikuisen paluun” maailmankaikkeudessa Nietzsche ei tule koskaan saamaan rakkautta, mutta hänen tarinansa Sue Prideaux’n kertomana saa lukijan lempeäksi kapinalliselle, kulttuurihistoriallisesti välttämättömälle mielelle.

Kirjoittaja on journalisti ja valtiotieteiden tohtori.

Lisäluettavaa:

Juuso Rahkola, Friedrich Nietzsche (Filosofia.fi, 26.9.2007)

Lanier Anderson, Friedrich Nietzsche (Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2017/2022)

Books by Nietzsche (Gutenberg.org)

Paul Katsafanas, ”How Nietzsche’s insights can help fight fanaticism” (Psyche, 18.12.2023)

The Nietzsche-Archiv (Klassik Stiftung Weimar)