Kaisa Rönkkö toivoo, että tulevaisuudessa olisi muitakin asioita kuin hätä, jotka yhdistäisivät luovia aloja. 

Sävellajikarakteristiikassa B-duuria luonnehditaan viihdyttäväksi, jopa ylelliseksi, mutta kuitenkin kohtuulliseksi sävellajiksi. Sopivaksi niin suurenmoiseen kuin aistikkaaseen, mutta myös parempaan maailmaan kurottamiseen. Taiteen edistämiskeskus Taiken johtajaksi viime syksynä nimitettyä, taidehallinnon maisteri ja diplomipianisti Kaisa Rönkköä kuunnellessa en lainkaan ihmettele, että hän kuvailee työnsä soivan B-duurissa.

– Kyse ei ole mistään bagatelleista, vaan todella mahtipontisesti soivasta Schubertin B-duuri sonaatista. Se on yksi hienoimpia, luottamusta ja vakautta herättävistä, elämän jatkuvuutta sykkivistä sävellyksistä, Rönkkö luonnehtii.

Rönkkö on otettu Taikessa hyvin vastaan.

– Koen olevani tervetullut. Ympärilläni on osaavia ihmisiä, joilta olen saanut tietoa kyetäkseni hahmottamaan kokonaiskuvaa toiminnastamme ja miettimään sen edellyttämiä toimenpiteitä. Teen tietysti päätöksiä, mutta vain harvoin täysin autoritaarisesti. Myös OKM:ssä, joka tulosohjaa työtämme, yhteistyö on käynnistynyt kitkatta ja hyvässä, luottamuksen hengessä.

Kaisa Rönkkö on herättänyt luottamusta ja arvostusta työskennellessään musiikin kentän eri organisaatioissa. Musiikkialan sisäisissä kyselyissä häntä on markkeerattu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, joka on onnistunut luomaan suorat keskusteluyhteydet merkittävimpiin poliittisiin vaikuttajiin.

Ennen valintaansa Taiken johtajaksi hän työskenteli Suomen Musiikki & Media -tapahtumat Oy:n toimitusjohtajana ja aikaisemmin muun muassa Music Finland ry:n toiminnanjohtajana, Suomen Kansallisoopperan ja -baletin orkesteriosaston päällikkönä, Puolustusvoimien erikoissuunnittelijana sekä Fazer Konserttitoimistossa managerina ja partnerina.

Lukion jälkeen Rönkkö pääsi yliopistoon lukemaan muun muassa venäjän ja suomen kieltä, mutta päätyi opiskelemaan pianistiksi ja musiikkipedagogiksi. Pianonsoiton jatko-opinnot Liszt-Akatemiassa Budapestissa jäivät, kun hän sai töitä Fazer Artists Management -konserttitoimistosta ja pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian Arts Management -ohjelmaan.

– Halusin tehdä työkseni jotain sellaista, jolla pystyisin luomaan parempia mahdollisuuksia niille, jotka oikeasti haluavat tehdä taidetta. Kaiken ytimessä on syvä kunnioitukseni taiteentekijöitä kohtaan.

– Uskon ymmärtäväni edes vähän, mitä taiteilijan työ vaatii, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minusta siihen työhön ei olisi ollut. Tiedän myös kokemuksesta, kuinka vaikeaa taiteilijan on erottaa ammatillinen ja yksityinen identiteettinsä.

Taiteen rahoituksen toisenlaiset standardit

Taiken edellinen johtaja Paula Tuovinen totesi olevansa työssään lainassa taiteelta. Myös Rönköstä on itsestään selvää, että hänen musiikkitaustastaan on hyötyä Taiken johtajan työssä.

”Niin ylevöittävää ja sielua hivelevää kuin taide onkin, sitäkin vedättää raha – ja ikävä kyllä usein myös rahan puute. Taiteen ja kulttuurin rahoitus Suomessa on 1970-luvulta lähtien muodostunut vähitellen aivan liian hajanaiseksi ja riittämättömäksi. Se toimii täysin toisilla standardeilla kuin muun yhteiskunnan rahoitus”, Tuovinen muistutti Kritiikin Uutisten haastattelussa.

Nämä tosiasiat kaatuivat Rönkönkin pöydällekin jo hänen työnsä alkumetreillä. Hän otti tehtävänsä vastaan viime vuoden elokuussa lievästi sanottuna haasteellisessa tilanteessa. Melkoiset myrskytuulet ovat puhaltaneet kulttuurihallinnossa, mutta työssään ratkaisukeskeistä Rönkköä ne eivät ole pahemmin runnelleet. Hän puhkuu intoa ja energiaa, nauttii työstään. On selvää, että erityisesti määrärahaleikkaukset ovat aiheuttaneet päänvaivaa, mutta johtajan katse tähtää tulevaisuuteen.

– Meillä on Taikessa uusi strategia ja mahdollisuus käyttää viraston asiantuntemusta ja vankkaa tietopohjaa kulttuuripolitiikan kehittämiseen ja sen ratkaisemiseen, miten vaikean sopeuttamisvaiheen yli päästään mahdollisimman vähin vaurioin. Voimme olla dynaaminen, eteenpäin katsova taide- ja kulttuuripolitiikan asiantuntijavirasto ja keskittyä kulttuurin kokonaisrahoituksen uudistamiseen pitkällä tähtäimellä.

– Ennen kaikkea näen Taiken tärkeänä päämääränä dialogin vahvistamisen muun kulttuurikentän kanssa sekä pyrkimyksen viestiä vaikuttavuusarvioita ja ratkaisuehdotuksia esimerkiksi taiteen ja kulttuurin rahoituksen varmistamiseksi.

Voimme olla dynaaminen, eteenpäin katsova taide- ja kulttuuripolitiikan asiantuntijavirasto ja keskittyä kulttuurin kokonaisrahoituksen uudistamiseen pitkällä tähtäimellä.

Taikessa on erittäin hyvä tilannekuva siitä, mitä kentällä tapahtuu, kiitos valtavan apurahojen hakemusmäärän ja niiden tuottaman tiedon. Rönkön mukaan onkin tärkeää osoittaa enemmän aikaa ja resursseja tämän tiedon analysoimiseen. Ja edelleen sen ennakoimiseen, minkälaisia ratkaisuja pidemmällä tähtäimellä tulisi tehdä.

– Toivoisin johtajakaudellani voivani erityisesti vahvistaa tätä ennakointia. Yhteiskunnalliset muutokset, megatrendit tai heikot signaalit, liittyvät ne sitten julkiseen rahoitukseen, kehittyviin teknologioihin tai demografisiin muutoksiin, eivät saisi yllättää vaan meidän pitää pystyä vahvistamaan tulevaisuuden ennakointikykyä. Silloin niin sanottuihin mustiin joutseniinkin on helpompi sopeutua.

Leikkausten kipeys

Rönkkö muistuttaa, että valtio leikkasi vuodelle 2024 Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista kymmenen miljoonaa euroa, summasta reilut neljä miljoonaa kohdistuu kulttuuriin. Taiken harkinnanvaraisiin avustuksiin oli käytettävissä viisi prosenttia, eli 1,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2023. Leikkauksia on määrä jatkaa tulevinakin vuosina. Juuri päättyneen budjettiriihen mukaan vuonna 2025 OKM:n hallinnonalalle kohdentuu lisäsäästöjä noin 183 miljoonaa euroa. Leikkauksia kohdentuu sekä valtionavustuksiin että toimintamenoihin.

– Eihän leikkausten sinänsä olisi pitänyt ketään yllättää: jo 15 vuotta julkisen sektorin menot ovat ylittäneet tulot eli Suomen julkinen talous on ollut pitkään alijäämäinen 2000-luvun alun ylijäämäkauden jälkeen. Tiedossamme on ollut myös veikkausvoittovarojen pieneneminen, niiden ohjaaminen valtion budjettiin ja sitä seurannut kompensaatiotasomuutos, Rönkkö muistuttaa.

– Vuoden 2024 leikkaukset olivat edellisen hallituksen aikaisen työryhmän parlamentaarisesti sopiman kompensaatiomuutoksen tulosta, Taikeen ne tulivat annettuna. Leikkaussumma oli Taikelle historiallinen, mutta niin oli myös strategiamme. Lähtökohtanamme ei ollut priorisoida leikkausten vaan panostamisen kautta. Emme siis miettineet, keneltä leikataan vaan mihin panostetaan. Ohjenuoranamme olivat avustusten arviointiperusteet ja tietysti OKM:n strategia ja hallitusohjelma.

Leikkaukset osuivat kipeimmin vapaan kentän toimijoihin.

– On kuitenkin selvää, että leikkaukset osuivat kipeimmin vapaan kentän toimijoihin, sillä ne kohdentuvat ei-lakisääteisiin eli harkinnanvaraisiin avustuksiin. Marginaalin reunamille, jossa syntyy kaikkea sitä avantgardistista ja uutta, kokeilevuutta ja riskinottoa, joka mahdollistaa uusiutumisen ja josta voi myöhemmin toki myös kehittyä ”mainstreamia” – tätä me yritimme strategiallamme suojata.

– Taikessa pyritään suojaamaan taiteen uusiutumista esimerkiksi mahdollistamalla uusien toimijoiden pääsyä toiminta-avustusten piiriin, mutta toiminta-avustusta saavien joukosta tipahti myös hakijoita, jotka ovat vuosikausia saaneet avustusta. Emme siis kulttuurirahoitukselle tyypilliseen tapaan höylänneet tasaisesti kaikilta, vaan mietimme, mihin panostamme.

Rönkkö myöntää, että Taiken strategia ei ollut täydellinen. Tänä vuonna se on hänen mukaansa ollut eräänlaista Titanicin kansituolien siirtelyä.

– Jatkossa rahoitusta tulee miettiä strategisemmin, yhteistyössä taiteen ja kulttuurin kentän toimijoiden kanssa ja ehdottomasti niin, että muutoksista ja painotuksista pyritään viestimään mahdollisimman etupainotteisesti. Meillä on vastuu pyrkiä antamaan taiteen ja kulttuurin toimijoille edes jonkinlainen näkymä tulevaisuuteen. Sitä koetamme luoda parhaillaan kulttuuripoliittiseen selontekoon liittyvillä toimillamme ja kuulemalla omia sidosryhmiämme

Meillä on vastuu pyrkiä antamaan taiteen ja kulttuurin toimijoille edes jonkinlainen näkymä tulevaisuuteen.

Rahaa puuttuu

Ei Rönköltä työssään empatiaa puutu, mutta rahaa puuttuu.

– Toki on valtavan ikävää, että kulttuurin rahoitusta leikataan. Vapaan kentän toimijat, joihin leikkaukset kohdistuvat ovat muutenkin olleet ahtaalla, eikä vain korona-aikana, vaan kulttuuripoliittisesti ylipäänsä. Olemme pyrkineet mahdollisimman paljon tapaamaan sidosryhmiämme. Tarjosimme kaikille toiminta-avustuksen piiristä tipahtaneille toimijoille mahdollisuuden tavata meidät kasvotusten.

Rönkkö sanoo ymmärtävänsä hyvin, ettei heidän lähestymisensä lämmitä kielteisen päätöksen saajia, mutta on tärkeää tavata, kertoa ratkaisuista ja kuulla heitä. Hän myöntää, että Taikessa ollaan kaukana ideaalitilanteesta, jossa olisi voitu tukea kaikkia, jotka arviointikriteerien mukaan olisivat avustuksen ansainneet. Vaikka yritettiin myöntää isompia summia harvemmille, tukisummat jäivät valtaosin liian vaatimattomiksi.

Rönkön mukaan kulttuurin kenttä tarvitsee monikanavaista rahoitusta ja vaihtoehtoisia rahoitusmalleja.

Kulttuurin kenttä tarvitsee monikanavaista rahoitusta ja vaihtoehtoisia rahoitusmalleja.

– Tämä vaatii talouskäsityksen muutosta, meidän on käännettävä ”mindsettimme” vanhakantaisesta, metsää, kone- ja kemianteollisuuden kuvasta kohti aineettoman pääoman arvoa. Se on tulevaisuuden rakentamisen kannalta välttämätöntä. Aineeton pääoma voi olla tulevaisuuden öljy. Esimerkiksi kestävyysmurros on ennen kaikkea kulttuurinen kysymys. Eihän sitä voida ratkaista vain vihreää teknologiaa kehittämällä. Se edellyttää muutoksia myös elämäntavoissamme ja arvoperustassamme. Taide, tiede ja kulttuuri laajemmin ovat keinoja kollektiivisen ymmärryksen ja mielikuvituksen rakentamiseen, resilienssin vahvistamiseen ja ylipäänsä vaihtoehtoisten tulevaisuusskenaarioiden rakentamiseen – myös toistemme ymmärtämiseen. On välttämätöntä, että kulttuurin ja taiteen arvo osana taloutta tunnistetaan myös näistä syistä.

Taikessa ollaan monin tavoin hankalassa tilanteessa, mutta Rönkön tyyneys ei järky.

– Tämä on työtäni. Olen vahvimmillani muutostilanteissa ja paineissa. Olemme paitsi kulttuuripoliittisessa, myös laajemmassa yhteiskunnallisessa murroskohdassa, jossa on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Kulttuuripoliittisen selonteon prosessi on meneillään. Sivistyshallinto 2030-hankkeen myötä Taike ja Kavi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti yhdistetään, mikä mahdollistaa muun muassa lakisääteisten tehtävien uudelleentarkastelua ja ajanmukaistamista. Lähtökohtana vahvemman ja itsenäisemmän kulttuuriviraston saaminen Suomeen.

Ei pelkkä hätä yhdistä luovia aloja

Rönkkö toivoo, että tulevaisuudessa olisi muitakin asioita kuin hätä, jotka yhdistäisivät luovia aloja. Hänestä olisi tärkeää, että Suomessa käytäisiin paljon nykyistä monipuolisempaa kulttuurikeskustelua. Hän haluaisi kuulla enemmän kulttuurin kokijoita ja käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista.

– Taiteen ja kulttuurin kentän edustajilla on oltava laajempi rooli aikalaiskeskustelussa ja verkostoissa. Nyt keskustelu kärjistyy kulttuurieliitin ja päättäjien välille. Se vahvistaa alan kuplautumista ja vastakkainasettelua, jumiutumista vanhoihin rintamalinjoihin. Kulttuuripoliittinen keskustelu typistyy siihen, kenelle julkiset tuet kuuluvat ja kenelle eivät. Yksi syy taidekeskustelun diskursseihin on varmasti niukkuuden jakamisen historiassa ja siinä, että osa taiteen kentästä on tottunut toimiman normaalien yhteiskunnallisten rakenteiden ulkopuolella.

Kulttuurialan toimijoiden on tultava ulos kuplastaan, luovuttava ennakkoasenteistaan erilaisia poliittisia ideologioita kohtaan.

– Kulttuurialan toimijoiden on tultava ulos kuplastaan, luovuttava ennakkoasenteistaan erilaisia poliittisia ideologioita kohtaan, vahvennettava dialogia ja verkostoitumista laajemmin yhteiskunnassa; tämä pätee niin valtionhallinnon ja poliittisen järjestelmän sisällä kuin yhteiskunnan eri sektoreillakin.

”Taiteen vapautta on aina säädellyt ja rajoittanut ympäröivä maailma, ensin kirkko, hovi ja kilta. Vapauden ja soveliaisuuden rajoja on määritetty juridisesti, poliittisesti, moraalisesti, taiteen kulloisenkin tulkintakehyksen mukaan. Edelleen vapaus on monella tapaa suhteellista, niin tiede kuin taidekin ovat ajautuneet markkinavoimien ja vaikuttavuusarvioiden paineeseen; siihen, kuka striimaa eniten, ketä kannattaa rahoittaa, milloin milläkin motiivilla”, Kaisa Rönkkö totesi Taideyliopiston avajaispuheessa viime syksynä.

– Taide on valtava mahdollisuus, hyvän ja pahan peili, joka tuo näkyville myös sen, mitä niiden välille jää. Taiteen vapauden mukana kulkee vastuu, jota emme voi paeta. Auktoriteettinani on Theodor Adorno, jonka taiteen autonomisuuden käsitteen mukaan taiteella on mahdollisuus kantaa poliittista merkitystä olematta kuitenkaan politiikan tekemisen väline.

Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson totesi Helsingin Sanomien Puheenvuoro-tekstissä näin: ”Yhteiskuntamme on menettämässä arvopohjansa ja Suomi romahtamassa sisäänpäin. Siitä on monia oireita: pienlehtien ja selkokirjallisuuden tuet pyyhitään pois valtion budjetista. Teatterijohtaja saa potkut liian kunnianhimoisen ohjelmiston vuoksi. Kaupunkien kulttuuritoimintoja ajetaan alas.”

Rönkön katsannossa klassinen, mutta ehdottomasti nykymaailmaan päivitetty, sivistyspoliittinen ymmärrys ja tahtotila on löydettävä ja määriteltävä uudelleen koko yhteiskunnassa, ei vain eliitin piirissä.

Kulttuurin arvopohjan vaaliminen ja esille tuominen on ensiarvoisen tärkeää.

– Olen myös huolissani arvomurroksesta. Ajattelen ettei uusi sivistyskäsitys rakennu vain vanhaa tarinaa elvyttämällä tai kaivamalla itsenäistymisen ajan klassikkoja naftaliinista, säilyttämällä itsepintaisesti vanhoja rakenteita tai kanavia vaan päivittämällä ja uusiutumalla. Kuuntelemalla erilaisia ääniä, kertomalla muidenkin kuin voittajien tarinoita. Kyllä meillä on siellä ydinpuussa se klassinen sivistys ja kulttuuri, joka mahdollistaa jatkuvan uudistumisen ja uudet tulkinnat, ei vain ikonisoimista. Voimme ammentaa historiasta, mutta huomion on oltava myös vahvasti nykyajassa ja nykyaikaisessa yhdenvertaisen, moninaisen ja moniäänisen kulttuurin, taiteen ja kansakunnan havainnoinnissa.

Vaikka kulttuurin kentällä kuohuu, Rönkkö muistaa iloita nykyisen suomalaisen kulttuurin ennennäkemättömästä, monipuolisesta rikkaudesta ja ihmisläheisyydestä.

– Kulttuurin arvopohjan vaaliminen ja esille tuominen on ensiarvoisen tärkeää. Tätä voisi kuvata puuvertauksella, jossa runko muodostuu demokratiasta ja niin sanotun klassisen kulttuurinarratiivin perustasta. Rungosta versoo monia uusia oksia, on tilaa myös uusille versoille, jotka saavat valoa vahvempien oksien varjosta.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja ja kriitikko. Tämä haastattelu on hänen ”Johan nyt on markkinat”-artikkelisarjansa toinen osa.