Kritiikin Uutisten talvikirjeessä Johannes Ekholmin, Valtteri Raekallion ja Auli Särkiö-Pitkäsen pohdintoja tekoälystä sekä analogisena vastapainona Antti Nylénin käsityönä tekemiä kirjoja ja Mikko Saaren essee lautapelien kritiikistä. Lisäksi lehden muuta artikkelitarjontaa.

 

• • •

Rauhoittavatko immersiiviset ASMR-videot, vai karmivatko ne?

Ystäväni kärsii misofoniasta, jonka takia hänelle ASMR on kauhistus: kaikenlaiset kuiskuttelut, kahinat ynnä muut vastaavat informaatioarvoltaan epätäsmälliset, mahdollisesti keinotekoiset äänet aiheuttavat hänelle pahanolon tunnetta. Toisin on monen muun netin aktiivikäyttäjän laita, joille ASMR toimii kihelmöivänä, mutta rauhoittavana tai jopa työtehoa nostavana ääni- ja nykyään myös kuvauniversumina.

Viime vuosina yleistyneissä immersiivisissä ASMR-videoissa (lyhenteellä viitataan autonomous sensory meridian response -ilmiöön, jota ei ole tieteellisesti todistettu) hyödynnetään usein tekoälyn mahdollisuuksia. Tekoälyn avulla yksittäiset tubettajat voivat luoda yleisölleen visuaalisesti näyttäviä maailmoja oman näyttöpäätteensä ääreltä.

Suositusta ASMR-videotarjonnasta löytyy myös hivenen perinteisempää, itse näyteltyä ja osin itse tarpeistettua sisältöä, jolla on huimia katsojalukuja. Esimerkiksi YouTubessa Moonlight Cottage ASMR -kanavan edwardiaanista aikaa simuloivalla, ylihoivaavalla ”The Hair Parlour” -videolla on tällä hetkellä lähemmäs 9 miljoonaa katsomiskertaa, ja kanavalla 1,24 miljoonaa tilaajaa.

Viimeistäänkin saman ASMR-kanavan ”You’re my Canvas” -video, jossa viktoriaanisen ajan taidemaalari maalaa kuiskutellen katsojasta muotokuvaa katsojan toimiessa samalla kankaana, herättää kysymyksen: Tulisiko näitä tubettajien teoksia pohtia taidemaailman näkökulmasta? Onko taiteen tehtävä ylipäänsä tarjota psyko-fyysisesti kutkuttavia ja rauhoittavia aistimuksia, johon ASMR tähtää?

Auli Särkiö-Pitkänen kirjoitti Kritiikin Uutisille ASMR:n historiasta ja uusimmista visuaalisista suuntauksista esseen ”Todellisuuspako päätyy kohtuun”, jossa hän määrittelee ilmiön: ”Immersoivat äänimaisemavideot ja hypnoottinen ASMR ovat digitaaliajan vastine kädellisten laumassa tapahtuvalle sukimiselle”.

Lue essee täältä

• • •

”Jos taidekeskustelu mediassa kuolee, taiteen ja yhteiskunnan suhde särkyy”

Suuruudenhulluista, immersiivisistä ja paikkasidonnaisista teoskokonaisuuksista tunnettu tanssitaiteilija-ohjaaja-tuottaja Valtteri Raekallion Raekallio Corp. -ryhmä täytti 10 vuotta, mutta nyt on aika jollekin muulle. Siskotuulikki Toijosen laajassa haastattelussa Raekallio kertoo muun muassa ryhmänsä tulevaisuudesta, kulttuurialan taloudellisista realiteeteista ja nimityksestään Helsinki Dance Companyn johtajaksi vuosille 2024–2027.

Haastattelussa Raekallio käy kiinni myös tekoälyn demokratialle luomaan uhkaan. ”En oikein usko, että ymmärrämme vielä, mitä sosiaalisen median ulottuvuus ja tekoälypohjainen informaation tuottaminen yhdessä tulevat saamaan aikaan”, hän arvelee. ”Uhkana on, että ihmiset kerääntyvät entistä enemmän ’itselleen sopivan’ informaation äärelle, jota tekoäly pystyy tuottamaan rajattomasti.”

Lue haastattelu täältä

• • •

Oliko meillä elämä, ja mitä se oli?

Johannes Ekholm lähestyy kolumnissaan tekoälyn maailmaa sadomasokismi-kuvastoa hyödyntäen. ”Liika kitka saattaa sattua, mutta ääretön liukkaus merkitsee tunnottomuutta. Mitä paremmin tekoäly toimii, sen liukkaampaa ja siten merkityksettömämpää sen tuottama sisältö on.”

Ekholm arvelee että jopa länsimaiset demokratiat ovat hyvää vauhtia luisumassa kohti totalitarismia, ja merkitystyhjiössä operoivalla tekoälyllä on tässä osansa. ”Maailma ilman kitkaa, missä mikään ei saa hiertää, missä erimielisyyttä paetaan omiin filtterikupliin, missä konfliktinsieto on nollassa, tarkoittaa demokratian loppua.”

Lue kolumni täältä

• • •

Lisää Kritiikin Uutisia

VIHDOIN meillä Suomessa on saatu valittua uusi presidentti. Esseisti ja kriitikko Antti Nylénin perustamassa Bokeh-kirjaprojektissa ilmestyi tämän myötä Nylénin teos The Naked, joka koostuu Alexander Stubbin Finnairin Blue Wings -asiakaslehteen kirjoittamista englanninkielisistä kolumneista – tekstistä on kuitenkin poistettu kaikki substantiivit. Kirjanen voidaan nähdä taiteellisena jatko-osana Nylénin Helsingin Sanomiin 2009 kirjoittamalle kritiikille Stubbin kolumnikokoelmasta: ”En ole koskaan lukenut yhtä sisällötöntä kirjaa.” Nylén itse kutsuu elettään kirja-aktivismiksi ja rituaaliksi, jolla päästä eroon Stubbin köykäisestä kirjasta.

Hannele Salmisen artikkelissa ”Kirjanen kuin taideteos – Antti Nylénin & P. Puntarpään Dandyiltain tarinoita” Nylén kertoo Bokeh-projektistaan. Salminen ottaa myös Bokehin käsityöläismäisestä tuotannosta lähitarkasteluunsa runoteoksen Dandyiltain tarinoita.

LAUTAPELIT ovat ala, josta kritiikkiä valtamediassa näkee harvakseltaan. Tietokirjailija, päätoimittaja ja kriitikko Mikko Saari tarkastelee esseessään ”Lautapelien kritiikistä”, millaisia lautapelejä on ja mitä hyvässä lautapelikritiikissä tulisi ottaa huomioon.

VUONNA 2022 tutkija Sanna Nyqvist aloitti Kritiikin Uutisten esseellään ”Tiedon alkuperä ja reilu käyttö – lähteistä kertomiselle on monia tapoja luovassa tietokirjallisuudessa” keskustelun tietokirjallisuuden asiallisesta lähteistämisestä. Sysäyksen artikkeliin antoi kohu Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset (Avain 2022).

Nyt keskustelussa on avautunut uusi luku, kun naisten kirjoittamisen ja suomalaisten kirjailijanaisten tutkijat Kati Launis ja Jasmine Westerlund kritisoivat tekstissään ”Tiedon kudelmaa vai tutkimusta?Anne Helttusen ja Annamari Sauren teosta Kynällä raivattu reitti. Suomalaisia kirjailijanaisia (SKS 2024) sekä sen yhteydessä esitettyä väitettä, että kyseessä on tutkimusmatka ”naisten vähän tunnettuun kirjallisuushistoriaan”. Keskustelu on jatkunut teoksen kirjoittajien vastineella ”Populaari teksti akateemisessa puntarissa” ja tutkijoiden vastineella ”Tutkijoita ja välittäjiä – tietokirjan eettiset ehdot” siihen. Keskustelu aiheesta jatkukoon!

KIRJA-ARVIOISSA kriitikko Herman Raivio kirjoittaa Veli-Matti Huhdan esseekokoelmasta Seikkailu alkaa sumusta (Kulttuurivihkot 2022): ”Yksi kirjan keskeisiä ajatuksia on se, miten lapsena syntynyt vaikutus säteilee aikuisuuteen asti.” (”Suuren etsivän jäljillä”)

Kriitikko Pekka Wahlstedt kirjoittaa puolestaan arviossaan teoksesta Lukemisen kulttuurit (Gaudeamus 2023) lukemisen vaikutuksesta empatiakykyyn. ”Ehkä tärkeintä nykyajan kannalta on se, että lukeminen kehittää empatiaa. Empatiaa ei ole vain yhdenlaista, sitä positiivista, vaan on myös vaikeaa empatiaa. Siinä myötätunnon kohteen tilanteeseen eläytyminen voi tuottaa lukijalle epämukavia, ristiriitaisia ja jopa lukijan itseymmärrystä ja identiteettiä horjuttavia tunteita.” (”Tietotaito, jolla on sosiaalista ja yksilöllistä merkitystä”)

 

Hyviä lukuhetkiä Kritiikin Uutisten parissa sekä hyvää kevään odotusta!

 

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone
bursa escort