Kommentti tietokirjan Kynällä raivattu reitti kirjoittajien, Anne Helttusen ja Annamari Saureen vastineeseen ”Populaari teksti akateemisessa puntarissa” (16.3.2024). Keskustelun avasivat Launis ja Westerlund tekstillään ”Tiedon kudelmaa vai tutkimusta?” (13.3.2024).

 

Kiitokset vastineesta koskien Kynällä raivattu reitti -tietokirjan kommenttiamme (ei siis arviota)! Sanotaan ensin tärkein: emme missään nimessä vastusta populaareja tietokirjoja ja ymmärrämme, että tiedon tarpeita on useita. Kommentissamme oli kysymys siitä, miten näitä kirjoja kustannetaan, kirjoitetaan ja esitellään.

Kritiikkimme kohdistui neljään seikkaan: ensinnäkin kustantajan (SKS) mainontaan ”naisten vähän tunnetusta kirjallisuushistoriasta” ja ”historian unohtamista” naiskirjailijoista. Emme ymmärrä, miksi sen jälkeen, kun naiskirjallisuuden historiaa on tutkittu vuosikymmeniä ja tätä tutkimusta viety esimerkiksi uusimpaan Suomen kirjallisuushistoriaan (1999) ja oppikirjoihin, halutaan viljellä käsitystä ”unohdettuudesta”. Se ei pidä paikkaansa.

Toiseksi kritisoimme Kynällä raivattu reitti -kirjan johdantoa. Sekä mainonta että johdanto ohittavat täysin nelikymmenvuotisen tutkimustradition. Näiden lisäksi toimme esiin kirjan sisältämät lukuisat virheet – joita tekijät eivät vastineessa kommentoi – ja sen, että tiedon lähde jää teoksessa aivan liian usein pimentoon.

Tiedon lähteen osoittaminen viittein on eettisesti oikein ja samalla myös vastuu väitetystä siirtyy viitatulle tutkijalle.

Johdantoon emme tietenkään kaipaa ”tyhjentävää esitystä tutkimushistoriasta” vaan yhtä tai kahta virkettä, jotka kertoisivat, että Laitisen (1981) ja käsillä olevan teoksen (2023) välissä on tehty huomattavan paljon tutkimusta. Olemme tekijöiden kanssa samaa mieltä siitä, että kyseessä on tiedon kudelma – ja juuri tämä aiheuttaa mielestämme lukiessa sen pinnallisuuden tunteen, johon Suvi Ahola Helsingin Sanomien kritiikissään[1] viittaa. Tekijät kuitenkin itse kertovat nimenomaisesti ”tutkineensa” naiskirjailijoiden ”elämää ja teoksia mahdollisimman monista lähteistä: heidän kirjoittamistaan teoksista, kirjeistä, päiväkirjoista ja muistelmista sekä kirjallisuushistorioista, aikalaiskritiikeistä ja tutkimuksista.” (s. 9) Vastineessa he toteavat, etteivät käyttäneet alkuperäislähteitä kuin poikkeustapauksissa, koska tutkijat olivat työn jo tehneet. Tässä näemme ristiriitaa.

Kirjailija, kansanedustaja ja Marttaliiton perustaja Alli Nissinen vuonna 1907. Kuva: Anonyymi / OY Launis AB / Museovirasto.

Emme myöskään allekirjoita ajatusta siitä, että ”tavallinen lukija ei aina halua lukea akateemista tekstiä, vaan sukeltaa mielellään esimerkiksi kaunokirjallisuuden maailmaan kepeämmin ja nauttii uusien kirjailijalöytöjen tekemisestä”. Näkemys sekä akateemisesta tekstistä että tavallisesta lukijasta on tässä hyvin kapea. Akateemista tutkimusta voi kirjoittaa monin tavoin, myös niin, että se aukeaa mystiselle ”tavalliselle lukijalle”. Eikä se ole aina raskasta, kuten lainaus implikoi.

Pikemmin vastineessa tuulahtaa Tiede ja edistys -lehden pääkirjoituksessa hiljattain esiin nostettu ajatus siitä, että tutkijoiden oletetaan tarvitsevan jonkinlaista välittäjää työlleen: ”…tutkijoiden työ on ikään kuin näkymätöntä pohjaa heille, jotka sitten popularisoivat tutkimusta ja tuovat sen suuren yleisön saataville kiinnostavassa, ’jännässä’ muodossa.  Ajatuksena siis on, että tutkijat itse eivät onnistu tuottamaan sellaista, mikä tulisi näkyviin ilman välittäjän työtä.”[2] Emme ole mustasukkaisia tutkimusaiheidemme suhteen, toivomme vain, että tutkijoiden tekemä työ näkyisi.

Vastineessa tekijät kertovat toimineensa niin, että ”lukija ei läkähdy viitteisiin, mutta saa kuitenkin tietää, mistä ja miten tieto on koostettu”. Edelleen olemme sitä mieltä, että lukija nimenomaisesti ei saa läheskään aina tietää, mistä tieto on koostettu. Tiedon lähteen osoittaminen viittein on eettisesti oikein ja samalla myös vastuu väitetystä siirtyy viitatulle tutkijalle. Kommentissamme esitämme toiveen siitä, että tietokirjallisuudessakin osoitettaisiin viittein tiedon lähde ja käytämme johdonmukaisesti sanaa tietokirjallisuus. Vastineessa ingressiimme oli jäänyt virheellisesti sana ”tiedekirjallisuus”, johon tekijät olivat halunneet tarttua ja joka on nyt pyynnöstämme korjattu.

Keskustelu jatkukoon, ollaan tärkeän asian äärellä.

 

Kirjoittajat ovat naisten kirjoittamisen ja kirjallisen elämän pitkän linjan tutkijoita.

 

Viitteet

[1] Ahola, Suvi: ”Kirjailijoita historian varjoista”, Helsingin Sanomat 19.3.2024.

[2] Korhonen, Ari & Mäkinen, Katariina 2023: ”Tiedeviestinnän ajat ja paikat”, Tiede & edistys48(3), s. 4–8.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone
bursa escort