Kirjailijoiden vastine Kati Launiksen ja Jasmine Westerlundin kommentille teoksesta Kynällä raivattu reitti (SKS Kirjat 2024).
Tutkijat Kati Launis ja Jasmine Westerlund kirjoittivat tähän foorumiin arvion teoksestamme Kynällä raivattu reitti otsikolla ”Tiedon kudelmaa vai tutkimusta?” Otsikko oli mielestämme osuva – juuri tiedon kudelmaa olimme tästä laajalle lukijakunnalle tarkoitetusta teoksesta pyrkineet tekemään, emme akateemista tutkimusta.
Kynällä raivattu reitti on siis kudelma, joka esittelee erilaisista näkökulmista 35 suomalaista kirjailijanaista sekä heidän elämäänsä liittyviä yhteiskunnallisia seikkoja. ”Yli kolmekymmenpäisen naiskirjailijajoukon elämän ja teosten perusteellinen tutkiminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta tehtävänannolta,” Launis ja Westerlund toteavat – näin saattaa todella olla tutkimuksen näkökulmasta. Toisenlaisiakin tarpeita tiedon levittämiselle on. Olemme tehneet pitkään työtä opetusalalla ja huomanneet, miten monenlaista tietokirjallisuutta tarvitaan. Tavallinen lukija ei aina halua lukea akateemista tekstiä, vaan sukeltaa mielellään esimerkiksi kaunokirjallisuuden maailmaan kepeämmin ja nauttii uusien kirjailijalöytöjen tekemisestä. Populaarin tekstin kriteerit ovat varsin erilaiset kuin tutkimustekstin, jollaisena Launis ja Westerlund halusivat kirjaamme käsitellä.
Tavallinen lukija ei aina halua lukea akateemista tekstiä, vaan sukeltaa mielellään esimerkiksi kaunokirjallisuuden maailmaan kepeämmin.
Launis ja Westerlund kritisoivat myös sitä, että emme teoksemme esipuheessa käsittele Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historian (1981) jälkeen ilmestyneitä kirjallisuushistorioita. Sen voi toki nähdä puutteena – joskaan tyhjentävän esityksen laatiminen tutkimushistoriasta ei kuulunut tavoitteisiimme.
Pyrimme kirjassamme suhtautumaan kirjallisuudentutkijoiden ja -historioitsijoiden työhön kunnioittavasti. Raskaasta lähdeviiteapparaatista jouduimme työskentelyn edetessä luopumaan ihan käytännönkin syistä. Satasivuinen lähdeviiteosio olisi karkottanut monia niistä lukijoista, joita pyrimme rohkaisemaan esittelemiemme kirjailijoiden pariin. Päädyimme siihen, että esittelemme jokaisen kirjailijaesittelyn jälkeen ne lähteet, joita pääasiassa käytimme, ja tietysti kokoamme lisäksi lähdeluetteloon muut lähteet. Esimerkiksi Westerlundin Olly Donnerin elämäkerrasta kerromme yli puolen sivun verran. Itse tekstissä mainitsemme tutkijat silloin, kun katsomme lainaavamme heitä yksityiskohtaisesti. Näin lukija ei läkähdy viitteisiin, mutta saa kuitenkin tietää, mistä ja miten tieto on koostettu. Tällaista lähteiden merkintäkäytäntöä on käytetty yleisesti etenkin laadukkaassa angloamerikkalaisessa kertovassa tietokirjallisuudessa.
Alkuperäislähteiden kimppuun emme käyneet kuin poikkeustapauksissa, koska tutkijat olivat sen jo tehneet, ja siitä ilmaisemme kirjassa kiitoksemme sekä luottamuksemme siihen, että tutkijat ovat tehneet työnsä hyvin. Yleistajuiset tietokirjat perustuvat tutkittuun tietoon kuten myös oppikirjat, joissa viitteitä käytetään vain harvoin. Tutkijoiden kirjoittamat artikkelikokoelmat ja tiedekirjat ovat oma lajinsa, joka on suunnattu tiedeyhteisölle. Kynällä raivattu reitti -kirjan emme näe rikkovan kenenkään tutkijan oikeuksia, vaan se päinvastoin esittelee tutkimuksen hedelmiä laajemmalle yleisölle, lähdeteokset mainiten.
Launiksen ja Westerlundin kirja-arvion ingressi kertoo osuvasti, miten siinä pyrittiin mittaamaan teostamme genreen sopimattomilla mittareilla: ”Pitäisikö tiedekirjoissa siirtyä viitekäytäntöihin?” Vastaamme tähän: kyllä varmasti – mutta Kynällä raivattu reitti ei ole tiedekirja eikä sitä ole markkinoitu sellaisena.
Kirjoittajat ovat Kynällä raivattu reitti -teoksen tekijöitä.
