Helmikuun 25. vuonna 1992 oli erikoinen päivä Tallinnan satamassa. Vaikka monenlaisia yhteyslaivoja jo kulki satamasta Suomeen ja Ruotsiin, tällä kertaa terminaalissa istui odottamassa poikkeuksellinen porukka: virolaisia, latvialaisia ja liettualaisia kirjailijoita jonottamassa ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen.

Osa oli hermostuneita, osa lääkitsi itseään väkevillä. Osa oli jo työn touhussa kääntämässä naapurikansan kirjailijan runoja omalle kielelleen.

Matka ei ollut mikään tavallinen helsinginlauttamatka, mutta siitä tuonnempana. Ensin haluan esitellä erään itselleni esikuvallisen hahmon.

Ruotsalainen kriitikko ja kirjailija Peter Curman (1941–2021) oli omassa maassaan merkittävä tekijä. Kirjailijaseura Författarcentrumin ja kustantamo Podiumin perustamisessa mukana ollut Curman tunnettiin hullunrohkeista ideoistaan, joskin hän oli siitä harvinainen hahmo, että hän myös toteutti ne.

Curman tunnettiin myös ”Lotta Strömbergin tapauksesta”. Hän oli kirjoittanut peitenimellä kokoelman kaavamaisia poliittisia vasemmistolaisia taistelurunoja ja oli saanut kustannussopimuksen. Itse vapaana vasemmistolaisena tunnettu Curman paljasti suorassa televisiolähetyksessä kustantajalleen olleensa runojen takana, mikä johti kokoelman julkaisun peruuttamiseen.

• • •

Uusin Curmanin tempaus oli hullumpi kuin mikään muu aiempi. Hän oli vuokrannut suuren neuvostoliittolaisen jahtialuksen, jolla oli tarkoitus kuljettaa monikansallista kirjailijaväkeä pitkin Itämeren satamia ja järjestää esiintymisiä vanhoissa hansakaupungeissa. Vaikka projekti tuntuisi nytkin varsin haastavalta, voidaan ajatella millainen projekti tuo oli maailmassa, jossa Neuvostoliitto oli juuri kaatunut ja neuvostosotalaivastokaan ei ollut vielä lähtenyt Baltian maiden tukikohdistaan.

Karun näköistä väkeä nousi vodkamuovipusseineen aamulla alukseen.

”Hulluksi laivaksi” ristitty neuvostoliittolainen M/S Konstantin Simonov lähti Pietarista helmikuun 24. päivä. Karun näköistä väkeä nousi vodkamuovipusseineen aamulla alukseen, joka lähtikin jo nopeasti eteenpäin. Seuraavaksi rantauduttiin Tallinnaan, jossa oli monenlaista tapahtumaa presidentin tarjoamista illallisista baltialaiskirjailijoiden runoiltoihin.

Laiva jatkoi edelleen matkaansa kohti Itämeren satamia kuten Lyypekkiä, Visbytä, Kööpenhaminaa, Tukholmaa ja Helsinkiä. Meininki oli juuri niin kosteaa kuin saattoi kuvitella villillä 1990-luvulla kirjailijatouhun olevan.

Matkasta jäi kuitenkin odottamaton muisto. Kun monikansallinen kirjailijaryhmä asettui Visbyn laivasatamaan pariksi päiväksi, neuvostoikeen alta vapautuneet itäeurooppalaiskirjailijat hullaantuivat paikkaan. Voiko mitään näin kaunista ollakaan kuin tämä pieni keskiaikainen vanha kaupunki? Tänne pitäisi perustaa kirjailijakeskus!

Koska Peter Curman oli paitsi hullu visionääri mutta myös toimen ihminen, baltialaisten ja venäläisten kirjailijoiden yhtä hullu ajatus alkoi pikkuhiljaa edistyä. Gotlannin lääni ja Visbyn kaupunki innostuivat ideasta. Porukkaan alkoi tulla mukaan lisää väkeä, tartuttiin toimeen.

• • •

Tätä kirjoittaessani istun Visbyssä Itämeren kirjailija- ja kääntäjäkeskuksen soman talon keittiössä. Keskuksen johtokunnan kokous on juuri loppunut ja puheenjohtaja Olle Jansson juttelee keskuksen johtaja Lena Pasternakin kanssa viereisessä huoneessa.

Olen johtokunnan jäsenenä juuri tajunnut olevani osa merkittävää kirjallisen historian jatkumoa; tuntuu huimaavalta, että Peter Curmanin päätön ajatus kirjailijoiden laivasta johtaa tällaisen upean keskuksen perustamiseen. Kolmekymmentävuotisjuhlaansa viettävässä taloparissa on kirjoittanut tai kääntänyt jo 6000 eri kirjoittamisen ammattilaista.

Tänne pitäisi perustaa kirjailijakeskus!

Ajattelen vielä laivaa symbolina. Virolaisille valkoinen laiva on symboloinut vuosisatoja vapauden koittamista. Sitä ovat käyttäneet vertauskuvana lukemattomat kirjailijat Anne Türnpusta ja Eduard Vildestä Aino Kallakseen. Voin kuvitella miltä virolaiskirjailijoista tuntui nousta M/S Konstantin Simonovin matkaan ja puskea aaltoja vasten kohti Lyypekkiä.

Katselen ikkunasta keskiaikaisen kaupungin kattojen yli merelle. Olisipa siellä jälleen hullu valkoinen laiva, sellainen uusien ideoiden raikas purtilo, joka sisältäisi yhtä paljon rohkeutta, päättäväisyyttä ja ennenkuulumattomien ideoiden vapaata liikettä.

Hullut ideat ovat aina parhaita. Erityisesti silloin, kun ne toteutuvat.

• • •

Ville Hytösen aiemmat kolumnit Kritiikin Uutisissa:

”Rakkauden hoitavat koneet, jos meitä ei kiinnosta” (21.3.2023)

”Uudenvuodentoivomus isovenäläisen aamusameuden hälvenemisestä” (23.1.2023)

”Kotikirjastoni on linnani” (12.11.2022)

”Flow ei ole vain klisee, vaan elämän merkittävin toistuva hetki” (10.10.2022)

”WC-kulttuuri kertoo jotain suhtautumisesta itseen ja toiseen” (11.8.2022)

Ville Hytönen on Virossa asuva kirjailija, käsikirjoittaja ja toimittaja sekä Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja. Hänen tuoreimmat teoksensa ovat romaani Johannes-Andreas (Like 2022), lastenkirja Ötökkämaan ihmeet (Tammi 2022) sekä esseekokoelma Grand Tour (Tuuma 2022).

Kuva: Jyri Pitkänen