Kritiikin Uutisten talvikirjeessä E.J. Vehmas -kriitikkopalkinnon voittaneen Sanna Lipposen haastattelu, sukellus Aline ja Eero Saarisen brändiyhteistyöhön arkkitehtuurimaailmassa ja luokkatietoisuuden pohdintaa Iida Sofia Hirvosen kolumnissa sekä lehden muuta talven artikkelitarjontaa.
• • •
Kriitikko tarjoaa sanallistettuja näkymiä kuvataiteeseen
Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmas -palkinto myönnetään vähintään joka kolmas vuosi etevälle taidearvostelijalle. Edellisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2019, jolloin sen sai kuvataidekriitikko Camilla Granbacka. Hänen palkintohaastattelunsa Kritiikin Uutisissa (1.12.2019) voi lukea täältä: Att skriva om konst ger livet mervärde.
Vuoden 2022 lopulla 20 000 euron arvoinen palkinto myönnettiin kuvataidekriitikko Sanna Lipposelle (s. 1985). Viime vuosina Lipponen on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin ja Imageen, mutta lähtölaukauksen kriitikon työhön Lipposelle antoi vuonna 2014 aloittanut EDIT-media, jonka perustajiin hän myös kuuluu.
Siskotuulikki Toijosen perusteellisessa haastattelussa Sanna Lipponen kertoo tavoitteistaan kriitikkona muun muassa seuraavasti: ”Jos saan sanallistettua elämyksiäni edes hiukan, olen tyytyväinen ja toivon niiden avautuvan myös lukijoille.” Hän vertaa näyttelykritiikin laatimista langan kehräämiseen: ”Taidenäyttely on kuin eläin, joka on kerittävä mahdollisimman tarkasti.”
• • •
Aline ja Eero yhteistyössä arkkitehtibrändin rakentamisessa
Aline Louchheim Saarinen (1914–1972) oli suomalaissyntyisen arkkitehti Eero Saarisen (1910–1961) toinen vaimo. Ennen heidän tutustumistaan Louchheim toimi The New York Timesin kulttuurijournalistina ja -kriitikkona. Rakkaus Eero Saariseen johti siihen, että Aline Saarisesta tuli kenties Yhdysvaltojen ensimmäinen yhden arkkitehtitoimiston asioita ja näkyvyyttä taitavasti hoitava tiedottaja.
Kritiikin Uutisten kirjaesseessä Tarja Nurmi suhteuttaa pariskunnan toimia ja yhdysvaltalaista arkkitehtuurijulkisuutta ja -journalismia Suomessa nykyään vallitsevaan tilanteeseen. ”Suomalainen arkkitehtuurijulkisuus on melko kapeaa, kirjoittajat ovat vähissä. Vapaille kirjoittajille on vähän tehtäviä ja niistä maksetaan Suomessa avoimen kurjasti. Sosiaalinen media on täynnä kaikenkirjavia mielipiteitä ja niitä kiihdyttäviä erilaisia painostusryhmiä. Yleistoimittajilta puuttuu alkeellisinkin arkkitehtuurin sanaston hallinta ja tarvittava tietopohja”, Nurmi kirjoittaa.
Aihetta Tarja Nurmi tarkastelee arkkitehtuuriin erikoistuneen journalisti-tutkija Eva Hagbergin teoksen When Eero Met His Match – Aline Louchheim Saarinen and the Making of an Architect pohjalta. Kirja on palkittu parhaana vuonna 2022 ilmestyneenä arkkitehtuurin ja muotoilun alan kirjana. Nurmi on itsekin arkkitehti, tietokirjailija, arkkitehtuurikriitikko ja -journalisti.
• • •
Kurjuuskuvaukset – luokkataistelua vai köyhyyspornoa?
Luokkatietoisuus ei suinkaan ole Suomessa kadonnut julkisesta poliittisesta keskustelusta, vaikka niin vuosia sitten jo ehdittiin ounastella: kaikki me olemme yhtä suurta keskiluokkaa. Mutta ehkä jotain on kuitenkin mennyt uusiksi?
Kritiikin Uutisten vakiokolumnisti Iida Sofia Hirvonen nostaa esiin ns. köyhyyspornon, sen että työväentaustaiset tarinat kiinnostavat keskiluokkaisia lukijoita vain hetkellisen vavahduttavuutensa takia, sekä sen että toisaalta kurjuuskuvaukset nähdään ärsyttävänä trendi-ilmiönä.
”Ehkä työväenluokkaisuudesta tai prekaarista vähävaraisuudesta ammentavia tarinoita pidetään ärsyttävinä uusien sukupolvien trendi-ilmiöinä osin myös siksi, että ne (kaiken muun intersektionaalisuuden tavoin) haastavat käsityksiä suomalaisen tasa-arvon toteutumisesta”, Hirvonen kirjoittaa.
• • •
Lisää Kritiikin Uutisia
VENÄLÄISTÄ IMPERIALISMIA valottaa lehtemme toisen vakiokolumnistin Ville Hytösen ”Uudenvuodentoivomus isovenäläisen aamusameuden hälvenemisestä”. Hytönen kirjoittaa tadžikistanilaisesta Qurgonteppa-Bohtarin kaupungista, jossa ”ollaan kuin vuodenvaihde olisi korkeintaan 1993. Muutoksen estäminen on onnistunut hyvin maassa, jota hallitsee edelleen sama valtaeliitti kuin kolmekymmentä vuotta sitten.”
TAIDEMUSEO AMOS REX on houkutellut suosituimpiin näyttelyihinsä kävijöitä niin, että jonot museon ulkopuolella ovat venähtäneet hyvin pitkiksi. Pakkasessa värjöttelylle on kuitenkin vaihtoehto, kirjoittaa Timo Peltonen: ”Jonotus pitkä, näköisyys lyhyt – näillä keinoilla päästäisiin eroon Amos Rexin pakkasjonoista”.
KULTTUURIARVOJEN PERIKATO -esseetrilogiansa toisessa osassa ”Papinkaavusta upseerin univormuun ja liituraitapukuun” toimittaja-kirjailija Juha Drufva syventyy Hermann Brochin kulttuuri- ja yhteiskuntafilosofiseen ajatteluun niin kuin se ilmenee kirjailijan suurteoksessa Unissakulkijat (1930–32). Sarjan ensimmäisessä osassa ”Sama ainainen tapahtumien meno” (18.12.2022) Drufva tarkastelee samoina vuosina ilmestynyttä Robert Musilin suurteosta Mies vailla ominaisuuksia.
ALBERTO GIACOMETTI (1901–1966) oli yksi merkittävimpiä 1900-luvun taiteilijoita. Arviossaan ”Aika ennen järjestystä” Veli-Matti Huhta luonnehtii Étienne Barilierin teosta Alberto Giacometti – elämä katseessa elämäkerran ja taidehistoriallisen esseen yhdistelmäksi, ja tuo keskusteluun mukaan myös Jean Genet’n vanhan kulttikirjan Giacomettin ateljeessa.
VUODENVAIHTEESSA Kritiikin Uutisissa julkaistiin arkistojen aarteita kymmenen vuoden takaa. Verkossa on nyt luettavissa muun muassa Ville Hännisen tekemä haastattelu Pertti Jarlasta – ”Tarjoilija, korvissani on huumoria!” (1/2013) – sekä Aleksis Salusjärven haastattelu Otso Kantokorvesta – ”Viimeinen [kriitikko] mohikaani” (2/2013).
Kritiikin Uutiset toivottaa valoisaa maaliskuuta ja hyviä hiihtokelejä!
0
0