Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvakriitikot ovat valinneet viime vuoden parhaat elokuvat.
Vuoden 2022 paras kotimainen elokuva on kriitikoiden mukaan Hanna Bergholmin ohjaama psykologinen kauhuelokuva Pahanhautoja. Elokuva kertoo telinevoimistelua harrastavasta tytöstä, joka alkaa hautoa huoneessaan linnunmunaa salassa vanhemmiltaan. Arvioissa kriitikot ovat kehuneet muun muassa Pahanhautojan tapaa käsitellä tyttöyteen ja kasvamiseen liittyviä kauhuja. Nordisk Filmin levittämä Pahanhautoja sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 4.3.2022.
Viime vuoden paras ulkomainen ensi-iltaelokuva on Julia Ducournaun ohjaama trilleri Titane, joka kertoo uuden elämän varastetun identiteetin avulla aloittavasta show-tanssijasta. Ranskalais-belgialainen elokuva sai elokuvakriitikoilta kiitosta arvioissa muun muassa omaperäisyydestä sekä vahvasta kuvakerronnasta ja tunnelmasta. Night Visions Distributionin levittämän elokuvan Suomen ensi-ilta valkokankailla oli 19.8.2022.
Suomen arvostelijain liiton elokuvajaos äänesti vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta nyt yhdeksättä kertaa. Valinnat tehtiin elokuvista, jotka saivat ensi-iltansa Suomessa elokuvateattereissa 1.1.–31.12.2022 välillä.
Suomen arvostelijain liitto ry (SARV) on valtakunnallinen eri taiteenalojen arvostelijain ammatillinen järjestö. Sen keskeisenä tavoitteena on arvostelijoiden ammatillisen toiminnan edistäminen ja ammattitaidon kohottaminen. SARV on perustettu vuonna 1950, ja sillä on nykyisin noin 700 jäsentä. Elokuvajaokseen kuuluvat SARV:n jäsenet, jotka ovat ilmoittaneet ensisijaiseksi arvostelualakseen elokuvan.
Aiempien vuosien parhaan elokuvan voittajat:
2021:
Hytti nro 6, ohjaus Juho Kuosmanen (kotimainen)
Nomadland, ohjaus Chloé Zhao (ulkomainen)
The Power of the Dog, ohjaus Jane Campion (tv-kanavat ja suoratoistopalvelut)
2020:
Tove, ohjaus Zaida Bergroth (kotimainen)
Parasite, ohjaus Bong Joon-ho (ulkomainen)
Hiomattomat timantit, ohjaus Josh ja Benny Safdie (tv-kanavat ja suoratoistopalvelut)
2019: Once Upon a Time… in Hollywood, ohjaus Quentin Tarantino
2018: Roma, ohjaus Alfonso Cuarón
2017: The Square, ohjaus Ruben Östlund
2016: Elle, ohjaus Paul Verhoeven
2015: Leviathan, ohjaus Andrei Zvjagintsev
2014: Nymphomaniac, ohjaus Lars von Trier
Lisätietoja:
Suomen arvostelijain liiton elokuvajaoksen puheenjohtaja Eija Niskanen, eija.niskanen@gmail.com