Kritiikin Uutisten joulukirjeessä Iida Sofia Hirvosen kolumni rääväsuisen räppärin vaientamisesta, Marissa Mehrin kiittävä arvio uudesta tarinallisen journalismin oppikirjasta ja Aurora Ala-Hakulan essee tekstiilitaiteesta sekä lehden muuta syksyn artikkelitarjontaa.
• • •
Räppärit vaietkoon
Riittävän hyökkäävä someaktivismi onnistui saamaan ison levy-yhtiön vetämään pois soittolistoilta rap-kappaleen, jossa tivattiin suihinottoa. Kyseessä oli rap-artisti Turistin & LEWIn kappale ”Ajattelen ääneen”. Luonnollisesti kappale ei netistä ole kadonnut mihinkään, vaikka levy-yhtiö sen vetikin pois jakelusta.
Miten tällaisten tai vastaavien, mahdollisesti ihmisyyttä halventavien, ehkä jopa väkivaltaan yllyttävien tai rahaa (ironisesti?) palvovien sanoitusten kanssa tulisi toimia?
Ei ainakaan väittää esittävänsä kritiikkiä, kun todellisuudessa vyörytetään ”tuomitseva kampanja, jossa levitetään kuvankaappauksia somessa niin kauan kunnes artisti pyytää anteeksi eri foorumeilla ja poistaa biisinsä suoratoistopalveluista”, toteaa Iida Sofia Hirvonen kolumnissaan.
• • •
Tarinan kautta kohti syvempää ymmärrystä?
Tarinallinen journalismi on herättänyt viihteellisyytensä takia nurinaa: ei oikeaa tiedonvälitystä. On totta, että tarinallinen journalismi lainaa kerrontakeinoja fiktiosta, mutta – ainakin parhaimmillaan – tosiasiat eivät sen myötä vääristy.
Eivätkö kaikki yksittäistä ärsykettä laajemmat huomiot maailmasta rakennu joka tapauksessa ihmismielessä tarinoiksi? Jos tarinallinen journalismi herättääkin tunteita ja koukuttaa, säilyttäen samalla faktuaalisuutensa, eikö se ole parempi kuin pelkkä ärsyke–reaktio-tason viestinnällinen ymmärrys todellisuudesta? Kunhan vain ymmärretään, että tarinalla ei lopulta ole mitään yksittäistä kaavaa.
Arviossaan teoksesta Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi (Teos 2022) kriitikko ja kirjailija Marissa Mehr toteaa, että Maria Lassila-Merisalon oivallinen kirjoitusopas Tarinallinen journalismi (Vastapaino 2020) saa nyt uudentyyppistä täydennystä Tuomas Kasevan, Reetta Rädyn ja Olli Seurin toimittamasta artikkelikokoelmasta: ”Muodoltaan teos nojaa pitkälti mestari-kisälli-ajatteluun, eli kollegiaaliseen oppimiseen.”
• • •
Vaivan takana: tekstiilitaide!
Romaanitaiteesta puhutaan enemmän kuin tekstiilitaiteesta, mutta kumpi näistä syntyi ensin? Aurora Ala-Hakulan essee ”Tekstiilitaiteen nousu: hoivan kudelmat, ansalankojen verkot, ruumiilliset veistokset” ei varsinaisesti vastaa tähän kysymykseen, vaan avaa pitkän perinteen omaavan taidelajin uusia suuntia erityisesti Suomessa.
”Tekstiilitaiteen perinteessä on ollut tyypillistä käsityöläisyys, yhdessä kutominen, ekologiset materiaalit ja sukupolvelta toiselle välittyvät kuvioinnit. Ala avaa historiallisen perspektiivin tämän hetken keskeisiin feministisiin keskusteluihin”, kirjoittaa Ala-Hakula tärkeässä avauksessa vähemmän käsiteltyyn taidelajiin.
• • •
Lisää Kritiikin Uutisia
PROOSAKIRJALLISUUDEN kritiikissä viljellään liian löysästi ilmaisua ”runollinen”, esittää kirjallisuudentutkija Päivi Mehtonen esseessään Proosa, runous ja Ali Smith. ”Runollisuudella” saatetaan tarkoittaa esimerkiksi ”proosan piirrettä, jossa ilmaisut ja kuvat palautetaan odottamatta lukijan eteen sivujen tai jopa teosten päässä toisistaan”. Kannattaisiko viittaukset runouteen jättää väliin, kun siitä ei ole kysymys, ja puhua vaikkapa proosan proosasta, Mehtonen kysyy.
SOMEKÄHINÄÄ on kuluneena syksynä ollut aivan riittävästi, myös kulttuurikentällä. Keskustelun Historian jännistä naisista ollessa kuumimmillaan Kritiikin Uutisissa julkaistiin kaksi pohdiskelevaa artikkelia siitä, mitä mahdollisuuksia kustantamoilla ja kirjoittajilla voisi olla tietoteosten ja muun tutkimuskirjallisuutta hyödyntävän kirjallisuuden lähteistämiseen: Sanna Nyqvistin essee Tiedon alkuperä ja reilu käyttö – lähteistä kertomiselle on monia tapoja luovassa tietokirjallisuudessa ja Hanna Meretojan kommenttiartikkeli Onko kirjoittaminen aina varastamista? Kirjoittajat ovat sekä kirjallisuudentutkijoita että kirjailijoita.
KULTTUURIKAANONIT nousivat eräässäkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa poliitikkojen asialistalle uuden konservatiivihallituksen myötä, joten Heikki Kastemaa kirjoittaa dystooppisessa pakinassaan Sata suomalaista klassikkoa miten homma hoituisi Suomessa. Lyhyessä pakinassa esiinnoussutta listaa voi kukin jatkaa omilla ehdotuksillaan kaanoniin.
ONKO KOTIKIRJASTOSI mielestäsi järjestyksessä, vaikka edes oma läheinen ei tahdo päästä siitä jyvälle? Milloin kannattaa antaa täydellisen flown viedä? Myös silloin kun junan ikkunasta tarjoutuu näkymä toisiinsa yhtyvistä sioista? Vastauksia saat näistä Ville Hytösen syksyn kolumneista: Kotikirjastoni on linnani & Flow ei ole vain klisee, vaan elämän merkittävin toistuva hetki.
Kritiikin Uutiset toivottaa hyviä lukuhetkiä vuoden 2022 lopulle!
0
0