Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi.

Toimittaneet Tuomas Kaseva, Reetta Räty, Olli Seuri.

Teos 2022, 284 s.

Featuren koko kirjo kukkii huippujournalistien toimittamassa ihailtavan monipuolisessa artikkelikokoelmassa.

Suomeksi ei ole juuri julkaistu tekijöille suunnattuja opuksia featuresta, mikä on kummallista siihen nähden, kuinka paljon esimerkiksi tarinallinen journalismi on viime vuosina puhuttanut. Vuonna 2020 ilmestyi Vastapainon kustantamana Maria Lassila-Merisalon oivallinen kirjoitusopas Tarinallinen journalismi vastaamaan kysyntään.

Nyt alan kirjallisuus on saanut täydennystä Tuomas Kasevan, Reetta Rädyn ja Olli Seurin toimittamasta artikkelikokoelmasta Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi. Muodoltaan teos nojaa pitkälti mestari-kisälli-ajatteluun, eli kollegiaaliseen oppimiseen. Jokainen artikkeli on nimetty kysymyksen muotoon, johon kirjoittaja pyrkii omalta osaltaan vastaamaan.

Viiteen laajaan temaattiseen asiakokonaisuuteen jaettujen artikkeleiden lisäksi kokoelmassa on lyhyitä sivun mittaisia ”tärppejä”, joissa annetaan käytännöllisiä täsmävinkkejä johonkin tarkasti rajattuun prosessiin. Esimerkkinä toimikoon Niko Kettusen ”Näin muutat tieteen löydöt featurejutuksi”, jossa käsitellään tieteestä kirjoittamisen koukeroita.

Moneen taipuva feature

Kokoelma alkaa perusteista, eli featuren määrittelystä. Yhden mukaan se ”on kertovaa, syventävää ja elämyksellistä journalismia” (s. 7). Toimittaja Reetta Räty avaa lajia kirjan aloittavassa artikkelissa ”Mitä on feature, Reetta Räty?” seuraavasti: ”Uutiset vastaavat klassikkokysymyksiin mitä, milloin, milloin ja kuka. Feature auttaa hahmottamaan miksi, miten, millä motiiveilla ja missä kontekstissa.” (s. 12)

Toinen hyvä, joskin perin vapaamuotoinen, määritelmä on Virpi Salmen toteamus: ”Journalismi ei tarvitse enempää tarinoita, se tarvitsee kiinnostavasti kirjoitettuja faktoja.” (s. 146) Sillä siitähän lopulta on kyse: hyvin ja mielenkiintoisella tavalla esitetyistä tosiasioista.

Siitähän lopulta on kyse: hyvin ja mielenkiintoisella tavalla esitetyistä tosiasioista.

Artikkelit lisäävät ymmärrystä siitä, millainen on hyvä feature-juttu ja ennen kaikkea siitä, mitä se ei ole. Osa kirjoittajista huomauttaa, ettei lehtitaloilla välttämättä itselläkään ole aina varmuutta siitä, mitä feature oikein on. Tämä johtaa väärinkäsityksiin ja siihen, että lehdissä julkaistaan niin sanottuja ”kevyt-featureita”.

Oman mielenkiintoisen lukunsa tarjoaa teoksen viimeinen osio, joka käsittelee featuren sovellutuksia. Neljä laajaa artikkelia osoittavat, kuinka muuntautumiskelpoista journalismi voi olla, kunhan ajatellaan tekstimuotoa avarammin. Erityisesti teoksen päättävä Jaakko Lyytisen artikkeli livejournalismista avaa aivan uudenlaisen kokemuksen siitä, mihin kaikkeen journalismi voi parhaimmillaan taipua.

Prosessi on yhtä kiinnostava kuin lopputulos

Parhaimmillaan toimittajien kirjoittamat artikkelit ovat yhtä vetäviä ja jännittäviä kuin ne featurejutut, jotka he ovat kirjoittaneet. Erityisesti Tommi Niemisen kirjoittamaa artikkelia siitä, kuinka hän teki Marko Junkkarin ja kuvaaja Sami Keron kanssa neliosaisen juttusarjan Perttu Nousiaisen katoamisesta (ja löytymisestä), ei malta laskea käsistään.

Kirjan ehdottomiin ansioihin kuuluu se, että featurea lähestytään eri suunnista kokonaisena, monivaiheisena prosessina. Näin ollen teos kuvaa jutun teon eri vaiheita aina ideoinnista editointiin ja kuvittamiseen.

Kirjoittamiseen liittyvien niksien ohella korostuu ulkotekstuaalisten asioiden merkitys journalismin tekemisessä. Esimerkiksi kirjoittaminen luovana toimintana vaatii omanlaisensa ympäristön ja prosessin. Tehokkuusajattelu ei välttämättä tuo parasta lopputulosta, eikä siihen kannata välttämättä edes pyrkiä, vaan toimia kuten Matti Kuuselan vinkeissä: ”Älä mene suorinta tietä, mene liian aikaisin, eksy ja joudu hukkateille, muista että mahdollisuudentaju voittaa todellisuudentajun 6–0. Kirjoita niin, että käsiin sattuu, kirjoita ohi – kirkkaasti ohi kaikesta, mitä sinulta toivotaan ja odotetaan. Ole oma itsesi.” (s. 101).

Toimittajia vaivaavan huijarisyndrooman esiin nostaminen tuntuu rikkovan hiljaisuuden.

Toinen tärkeä esiin nostettu ulkotekstuaalinen asia on kirjoittajien emootiot ja itsekritiikki, joita käsiteltiin erityisesti Lauri Malkavaaran sekä Tuomas Kasevan editointiprosessista kertovissa teksteissä: ”En ole vielä ikinä nähnyt toimittajaa, joka olisi täysin tyytyväinen juttuunsa silloin, kun se julkaistaan”, toteaa Kaseva (s. 200). Toimittajia vaivaavan huijarisyndrooman esiin nostaminen tuntuu rikkovan hiljaisuuden. Jää jäljelle tunne, että asiaa olisi voinut käsitellä enemmänkin.

Nostalginen tuulahdus menneestä

Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi on inspiroivaa luettavaa, mutta samalla jotkin artikkelit herättävät enimmäkseen alakulon tunteita; monien alalla vuosikymmeniä olleiden teksteistä käy elävästi ilmi se, mitä toimittajan työ on ennen ollut ja mitä se ei nykyisellä ”niukkuuden aikakaudella” enää ole.

Artikkeleissa näkyy radikaali muutos, joka journalistien työympäristöissä sekä -mahdollisuuksissa on 2000-luvulla tapahtunut. Erityisesti murroksesta on kärsinyt aikaa vievien juttujen – kuten featuren – kirjoittaminen. Katriina Pajarin lausahdus ”monesti päädytään kompromissiin, että tehdään riittävän hyvä juttu mahdollisimman nopeassa ajassa” kiteyttää kotimaisen journalismin nykytilan hyvin. ”Soisin, että varsinkaan featuretoimittajat eivät koskaan lakkaa perustelemasta, miksi se on väärin.” (s. 98)

Työympäristö, jossa juttuja ideoidaan, ajatuksia pallotellaan ja tekstiä editoidaan useamman henkilön voimin, kuulostaa sulalta hunajalta monille yksin puurtaville freelancereille, jotka eivät tänä pakkoyrittäjyyden aikakautena ole välttämättä ikinä käyneet toimituksessa. Samalla herää kysymys siitä, keillä on mahdollisuus nykypäivänä tehdä featurejuttuja. Tähän lukiessa heräämään kysymykseen kirja ei valitettavasti ota kantaa tai vastaa.

• • •

Kirjan muoto toimii paljon odotettua paremmin. Jokaisen kirjoittajan oma ääni kuultaa tekstistä. Harvinaista herkkua kirjasta tekee se, että siinä featuren kirjoittamisen niksejä saadaan alan parhailta. Tulee tunne, että pääsee sisäpiiriin: konkarit jakavat tietotaitoaan ja oppimiaan niksejä avoimesti.

Konkarit jakavat tietotaitoaan ja oppimiaan niksejä avoimesti.

Samalla teos korostaa alan yhteisöllisiä piirteitä: journalismia ei olisi ilman muita journalisteja. Se on kullanarvoista näinä aikoina, jolloin mestari-kisälli-menetelmä on lähes kadonnut maan päältä. Kun yhä useampi tekee lehdille töitä etänä ja freelancerina ilman kattavaa toimituskuntaa ympärillään, kollegoiden tuki ja apu – oli se sitten missä muodossa hyvänsä – muuttuu entistä tärkeämmäksi.

Artikkelin kirjaan kirjoittivat jo mainittujen lisäksi Ulla Ahvenniemi, Touko Hujanen, Elina Järvinen, Ilkka Karisto, Anu Nousiainen, Emma-Leena Ovaskainen, Sonja Saarikoski, Olli Seuri sekä Anu Silfverberg. Täkyjä artikkeleiden väleissä jakelivat jo mainittujen lisäksi Annaleena Jalava, Juhani Karila, Anni Pasanen, Sanna Sommers sekä Ville Tietäväinen.

Kirjoittaja on kriitikko.