Pääministerin biletysvideo on kova pala tulkittavaksi etenkin niille, joille tuhti päihtymys on tanssimisen edellytys. Ja niille, joiden mielestä tanssi on turhaa.

Tanssi ei suju, jos persiit on olalla.

Siinäpä totuus tiedotettavaksi suomalaiselle lehdistölle ja kansalle sekä käännettäväksi kansainväliselle medialle, joka on viime viikkoina ollut kiinnostuneempi Suomesta kuin ehkä koskaan.

In Finland we have this thing called ”so drunk your ass is on your shoulder”. When it happens, dancing becomes anatomically impossible. 

Maailman uutisvideonäytteiden selailun perusteella tosin voi todeta, että ulkomailla tämä jo ymmärretään. Uutisissa puhutaan juhlimisesta, ei vaikkapa sekoilusta tai humalatilasta.

Ehkä ensin on kuitenkin todettava, että asia on pohjimmiltaan vakava: Sanna Marinin bilevideon vuotaja on sysännyt pääministerin stressin tasolle, joka on korona-, sota-, Nato-, sairaanhoito- ja energiakriisipaineineen päätynyt yli sietorajan.[1]

Vuotamalla nuo videot pääministeriltä on ehkä lopullisesti viety mahdollisuus rentoon vapaa-aikaan kodin ulkopuolella.

Kotiin liittyen on kysytty, miksei 36-vuotias perheenäiti viihdy siellä. Vastaan oman kokemukseni pohjalta: pikkulapsiarki oli usein loistavaa, mutta etenkin noina vuosina me vanhemmat tarvitsemme muunkinlaista vapaa-aikaa. Ei monta kertaa vuodessa, mutta kuitenkin.

• • •

Yhdeksi päällimmäisistä kysymyksistä Sanna Marinin bilevideokalabaliikissa on noussut kysymys siitä, oliko Marin ”toimintakykyinen” juhliessaan vai ei. Kriittisimpiä äänenpainoja tuntuvat käyttävän miehet, joista osa on minua (53 v.) vähän nuorempia ja osa vähän vanhempia.

Väkisinkin mieleen hiipi ajatus, että merkittävä osa näistä paheksujista ja ivaajista ei ole koskaan, minkään ikäisenä tanssinut edes osapuilleen yhtä innostuneesti kuin Marin videolla. Tai jos ovat, he eivät muista sitä.

Ainakin tämä selittäisi kyseisten herrojen oletuksen, että tanssiliikkeet vaativat tuekseen tuhdit promillet tai ”jauhot”. Tätä kautta he ja muut ovat sitten vetäneet johtopäätökset pääministerin toimintakyvyn suhteen, vaikka Marin pysyy hyvin rytmissä, eikä tietääkseni horju millään muullakaan vuodetulla videolla.

Ylen Jälkiviisaissa (Jälkiviisaat, 19.8.2022) kielitieteilijä Janne Saarikivi totesi, kahdesti, vähän eri sanoin: ”Minun silmiini sillä videolla on ihan selviä merkkejä huumeiden käytöstä.”[2] Omalla tahollaan toimittaja Ivan Puopolo esitti, että Marin oli ”ilmiselvästi ympäripäissään” ja esiintyi videolla ”provokatiivisesti tällaisilla itse asiassa seksuaalissävytteisillä tanssimuuveilla”.[3]

Saarikiven kielitieteilijyyttä ja spektrogrammianalyysiin nojaavaa näkemystä on ainakin Iltalehti käyttänyt todisteena siitä, että videolla kuultava sana oli monien väittämä ”jauhojengi”.[4] En ota kantaa, kuten ei ottanut Ylen kuulema fonetiikan professori Martti Vainiokaan.[5]

Kaikki edeltävä tapahtui ennen Marinin huumetestin tulosten julkaisua 22. elokuuta. Vähintään se on puhtaan testin jälkeen varmaa, että ainakaan pääministeri ei tarvinnut huumeita tanssiakseen, huudettiin taustalla mitä tahansa.

Huudettuun sanaan liittyen mieleen nousevat nämä hypoteettiset yleiskysymykset juhlimisesta: Lähtisitkö itse kaverisi kanssa juhliin, jos sinua pyydettäisiin? Jos lähtisit, tarkistaisitko saavuttuasi läsnäolijoiden huumenäkemykset? Jakaisitko läsnäolijoille listan sanoista, joita et halua seurassasi lausuttavan? Entä jos olisit pääministeri?

Saako tanssimisesta olla innoissaan?

Konkreettisia täsmäkysymyksiä Marinin juhliin liittyen on nähdäkseni tasan kolme:

1) Miksei Marin ilman muuta olettanut, että videot tulevat lopulta julki? Ajatellen ihmiskunnan keskimääräistä suoraselkäisyyttä pidän tätä selkeänä arviointivirheenä. Ymmärrän toisaalta senkin, miten juhlissa tilanne voi viedä mukanaan, mutta arviointivirhe joka tapauksessa.

2) Mitä kuvaaja oikein ajatteli? Eikö hän ilman muuta olettanut, että videot tulevat lopulta julki?

Ja, oleellisimmin:

3) Saako tanssimisesta olla innoissaan?

Koska Marinin toiminnan tuomittavuus riippuu suoraan vastauksesta kolmanteen kysymykseen, otan käyttöön pitkän aikaperspektiivin ja katson omaan menneisyyteen.

• • •

Sarjakuvakäsikirjoittajana nykyisin parhaiten tunnetun Pauli Kallion deejiittämät soul-diskot Tampereen ylioppilastalolla olivat 1990-luvun tamperelaisopiskelijoille eräänlainen sukupolvikokemus. Kun ajan opiskelijoita kokoontuu yhteen, ja soul-diskot mainitaan, seuraa kaihoisaa nyökyttelyä ja parasta-sanan toistelua.

Nuo 1990-luvun hetket YO-talon tanssilattialla silloisen tyttöystäväni eli nykyisen vaimoni ja muun kaveripiirin kanssa putoavat helposti elämäni top 10:een. Ei huonoja tai kehnosti tanssittavaksi sopivia biisejä, vaan tunnista toiseen paahtavaa tunnetta ja nautinnollisen monipuolisesti raajoihin putoilevia rytmejä. Aretha Franklinia, James Brownia, Otis Reddingia ja niin edelleen

Olinko noina hetkinä ajokuntoinen? En. Olinko tanssikuntoinen? Olin. Olinko toimintakuntoinen? Kyllä

Kamerapuhelimia ei tuolloin ollut, mutta miltä soul-disko olisi näyttänyt muutaman sekunnin kännykkävideoklippeinä? Ehkä pahalta, ehkä hyvältä – riippuen siitä, millainen suhde tanssiin katsojalla on.

Entä miltä olisivat näyttäneet videot niistä parikymppisistä, jotka viileästi seisoivat YO-talon salin reunalla tuoppi kädessä, päätään vähän nyökytellen, oli meneillään sitten rock-keikka tai soul-disko? Kohtalaisen ”pääministerillisiltä”, arvelen.

Tällaista pääministerillisempää käytöstä Marinilta vaati Ylen Uutispodcastissa vieraillut Ruben Stiller.[6] Häntä ohjelman vetäjä, osapuilleen Marinin ikäinen Reetta Rönkä olisi voinut haastaa tiukemminkin, sillä Stillerin suhtautumistapa tuntui paitsi armottoman vanhentuneelta myös vanhentuneisuudessaan armottomalta.

Tässä kohtaa huokaisen sivumietteen verran: keskimäärin pidän Stilleristä, mutta välillä hänestä kumpuaa tätä paikalleen jämähtänyttä äijätavaraa, esimerkiksi suhteessa ilmastonmuutoksen torjuntaan tai Paavo Lipposeen, jonka harvalukuisiin ihailijoihin Stiller pitkään kuului, ehkä kuuluu yhä.

Marinia koskevia näkemyksiä ei voinut tulkita muuten kuin että Stiller haluaisi pääministerimme olevan, 2020-luvulla, eräänlainen Lipponen.

Sekä Stillerin että Saarikiven mukaan Marin ei tanssinut läheskään arvoisessaan seurassa. Olisi pitänyt olla Suomen kulttuurin kermaa, Saarikiven sanojen mukaan vaikkapa ”tieteen akateemikkoja”.

Jos nyt oikein ymmärsin, niin porukassa oli Marinin kavereita. Kulttuurin kermaa tavattaessa tehdään muita asioita kuin kavereiden kesken. Sama koskenee Stilleriä ja Saarikiveä itseäänkin.

Vapaa-ajan idea kun on juurikin se, että voi olla vapaasti.

• • •

Jos yksi surullinen suomalainen näkökulma tanssiin on, että sitä harrastavat vain ne, joilla kontrolli on totaalisesti pettänyt, toinen on näkemys tanssin lapsellisuudesta.

Jälkiviisaissa Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala mainitsi, että hänen lukioikäisen tyttärensä mukaan juhlat olivat näyttäneet ”yläasteikäisten käty-bileiltä”. Käty on lyhenne sanoista ”kämppä tyhjänä”.

Näinkin voi tietysti aikuinen sanoa. Viittaan aiemmin esittämääni kysymykseen: saako tanssista olla Suomessa innoissaan?

Toisesta näkökulmasta asiaa valaisee nopea katsaus Jenkkilään: Vuonna 2019 amerikkalaista kongressiedustajaa Alexandria Ocasio-Cortezia vastaan yritettiin käyttää tanssivideota.[7]

Linkki Reutersin videoraporttiin Alexandria Ocasio-Cortezin tanssikohusta vuonna 2019.

Yliopistoporukan tanssahteluvideon kuvausten aikaan Ocasio-Cortez oli opiskelija, eikä edes juhlissa, joten suoraan videota ei voi verrata Marinin vastaavaan. Silti sama äijäasenne roikkui pilkantekoyrityksessä taustalla: jos on edes joskus jossain tanssinut iloisesti, ei voi olla vakavasti otettava.

Video kääntyi oikeistolaisia kampanjoitsijoita vastaan, eikä ihme, sillä oleellisin, mitä se kertoi oli, että poliitikko osaa myös tanssia. Latinotaustaisen Ocasio-Cortezin kohdalla tämä ei ollut yllätys, korostetun hillitysti esiintyvän Marinin kohdalla ehkä vähän.

Kun Marin-kohu innosti monet julkaisemaan tanssivideoita itsestään tuen osoituksena, myös Ocasio-Cortez liittyi joukkoon.[8] Ehkäpä osuvin taputus hartialle kuitenkin oli Hillary Clintonin twiittaama tanssikuva, sillä se oli otettu hänen ulkoministeriaikanaan.[9]

• • •

Suomen äijämiesten suhtautumisesta tanssiin kertoo osaltaan seuraava: kirjailija Jari Tervo, joka tuntuu ymmärtävän kulttuuria kohtalaisen laajasti, ja joka yleensä on hyvän puolella pahaa vastaan, esitti muinoin huumoriohjelma Uutisvuodossa, että nykytanssi on vaivalloista kävelyä takaperin.

Nykytanssi on vaivalloista kävelyä takaperin.

Vitsi, juu, mutta lyttäys silti.

Taidetanssi on vähän kuin abstrakti kuvataide: sen joka sekuntia tai neliömillimetriä ei tarvitse eikä voi ”ymmärtää”. Katsomiseen pitää osata heittäytyä, kuten tanssimiseenkin. Siksi molemmat taidemuodot ovat alttiita populistisille tölväisyille.

Videon nostattamasta paheksunnasta päätellen innostunutta tanssimista pidetään monissa piireissä arveluttavampana kuin vaikkapa näitä: rikastuminen Putinin Venäjän kaasuputkikonsulttina, Rosatomin varaukseton tukeminen Krimin valtauksen 2014 jälkeen, Venäjällä ruskohiiltä ja Saksassa kivihiiltä polttavan Uniperin hankkiminen vuonna 2017, monivuotinen aviorikos tai harhaisen rokotepropagandan levittäminen.

Marin ei kohdellut ketään kaltoin, tukenut tappajia, vaarantanut ihmishenkiä, edistänyt ilmastokriisiä tai rikkonut lakeja. Hän tanssi innostuneesti.

• • •

Koska olen tv- ja elokuvakriitikko, lopuksi tämä taustoitus lienee paikallaan: olen elämäni varrella katsonut lukuisia ammattilaisten tanssiesityksiä ja lukioiässä sekä yliopistoaikaan käynyt itse jazztanssitunneilla, yhdessä musikaalissakin esiintynyt. Hesariin olen arvioinut kymmenkunta television tanssidokumenttia tai -esitystä, plus musikaalielokuvat päälle.

Tanssitunnit ovat hyvää älyjumppaa: saanko raajani liikkumaan tavalla, jonka opettaja näyttää? Kun pysyn periaatteessa perässä, pystynkö tekemään liikkeet puhtaasti? Ja jos osittain pystyn, pystynkö vielä tekemään nuo liikkeet niin, että edes vähän asennettakin on mukana?

Tanssi on myös mainio tie älykkyyden suhteellisuuden hahmottamiseen. Professori, toimittaja, kriitikko tai kansanedustaja näyttää jazztanssitunnilla fiksulta vain, jos hän onnistuu nappaamaan liikesarjasta kiinni.

Kun avioiduimme soul-diskossa railakkaasti tanssineen puolisoni kanssa vuonna 2004, ”häävalssimme” oli lähempänä nykytanssia kuin valssia. (Jotain yleiskuvaa antaakseni: musiikkina oli ”Sunporch Cha-Cha-Cha” elokuvasta Miehuuskoe (1967), vaatetuksena ihan perinteiset hääparin juhlatamineet.)

Näyttikö esityksemme hallitulta? Vaimoni osalta kyllä, sillä hänellä on balettiopettajan koulutus. Omalta osaltani välttämättä ei, mutta tavoite olikin pitää hauskaa.

Luhistuisiko uskottavuuteni toimittajana tai kriitikkona, jos häävideomme vuotaisi julkisuuteen? Luultavasti. Mutta vain niiden silmissä, jotka eivät tanssista, hauskanpidosta tai elämästä mitään ymmärrä.

Kirjoittaja on tv- ja elokuvakriitikko, joka on avustanut Helsingin Sanomia vuodesta 2001, SARV:n jäsen vuodesta 2015.

Viitteet

[1] ”Pääministeri Marin itkun partaalla puhuessaan juhlinta­kohusta Lahdessa: ’Kaipaan synkkien pilvien keskellä iloa, valoa ja hauskuutta’” (Helsingin Sanomat, 24.8.2022).

[2] Jälkiviisaat, 19.8.2022.

[3] Ivan Puopolo, Viisasteluklubi: Sanna Marinin kännisekoilu (19.8.2022)

[4] ”Nyt se on varmaa: Marin-videolla lauletaan jauhojengistä” (Iltalehti, 18.8.2022)

[5] ”Kuuletko tällä tallenteella ’jauhojengin’ vai ’jallujengin’? Fonetiikan professori ei ota kantaa, äänisuunnittelija ei osaa sanoa” (YLE, 19.8.2022)

[6] ”Pääministeri Marin tanssi kameralle, ja mitä kaikkea siitä seurasikaan” (YLEn Uutispodcast, 22.8.2022)

[7] ”Dance-off: Attempt to shame Ocasio-Cortez with video backfires” (Reuters, 4.1.2019).

[8] Alexandria Ocasio-Cortez Twitterissä 30.8.2022: ”Elected officials who dance? We’re here for it”.

[9] ”Hillary Clinton twiittasi tukensa Sanna Marinille – pääministeri kiitti” (Helsingin Sanomat, 28.8.2022).