Kun itävaltalainen taidehalli Kunsthaus Bregenz juhli 20-vuotistaivaltaan, syntyi juhlallisuuksien lomassa myös aivan uudenlainen taiteen, filosofian ja kirjallisuuden musta laatikko. Rakennuksen suunnitelleen maailmankuulun arkkitehdin ja eri taiteenalojen, filosofian ja kirjallisuuden edustajien väliset sunnuntaikeskustelut on nyt koottu kokoelmaksi nimeltä Dear to Me.

Dear to Me – Peter Zumthor in Conversation

Scheidegger & Spiess, 2021

18 vihkosta laatikossaan, 444 s.

Peter Zumthor on maailmankuulu sveitsiläinen arkkitehti. Hän asuu ja työskentelee Graubündenin kantonissa Reinin yläjuoksulla, pienessä Haldensteinin kylässä. Zumthor nousi maailmanmaineeseen muutamien vuoristoseuduille toteutettujen varhaisten töidensä turvin. Tänään suunnitteilla ja rakenteilla on töitä Yhdysvaltoja myöten. Työn alla on myös elokuva yhdessä elokuvaohjaaja Wim Wendersin kanssa.

Zumthor sai kutsun luennoimaan Jyväskylän Alvar Aalto -symposiumiin vuonna 1994. Hänen vaikuttava esitelmänsä julkaistiin pian sen jälkeen Arkkitehti-lehdessä. Esitelmässä oli mieleenpainuvaa sekin, että sitä tukeneet valokuvat olivat mustavalkoisia. Oikeasti Zumthorin arkkitehtuuri on kaikkia aisteja puhuttelevaa, tarkkaan detaljoitua ja tunnemaltaan jopa maagista. Siitä ei puutu materiaalin läsnäoloa, eikä värejä tai niiden sävyjä.

Therme Vals. Kuva: Wikimedia Commons

Zumthorin avaintöihin kuuluu vaatimattomien asuinrakennusten ja pienen puurakenteisen kappelin lisäksi Valsin pikkukylään tehty ainutlaatuinen kylpylä Therme Vals sekä himertävistä lasijulkisivuista tunnettu erinomaisen pelkistetty ja juuri siksi taiteen esittämiseen sopiva taidehalli Kunsthaus Bregenz. Zumthorille myönnettiin vuonna 2008 maailman arvostetuin Pritzker-arkkitehtuuripalkinto. Paraikaa työn alla on muun muassa Los Angeles County Museum of Art, tunnettu myös nimellä LACMA.

Bregenzin taidehallin 20-vuotisjuhla

Bodenseen rantapuiston tuntumassa sijaitsevan taidehallin 20-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin vuonna 2017 mittava eri taiteenaloja sivuava tapahtuma, joka usean kuukauden ajaksi valtasi koko rakennuksen. Näyttelyarkkitehtina toimi suomalainen arkkitehti Hannele Grönlund. Tapahtuma käsitti kuuluisan valokuvaaja Hélène Binet’n arkkitehti Dimitris Pikionis -aiheisten ja Akropoliille johtavasta polusta kertovan valokuvanäyttelyn lisäksi teoksen muun muassa säveltäjä Olga Neuwirthilta ja mahtavan veikeän installaatioteoksen Lungenkraut, tekijänä taiteilijakaksikko Gerda Steiner ja Jürg Lenzlinger.

Yhtenä tapahtuman osana oli Zumthorin jo nuoruusajoista saakka Churin kaupungissa tunteman muusikko-kirjakauppias-keräilijä Walter Liethan 40 000 -niteisen kirjakokoelman esillepano. Monenkirjavat teokset hyllyineen täyttivät kokonaisen kerroksen ja olivat vapaasti tapahtumaan osallistujien selailtavina.

Yhtenä tapahtumakokonaisuuden vetonaulana olivat sunnuntaisin aina kello 11 järjestetyt Zumthorin keskustelut sellaisten taiteilijoiden ja tekijöiden kanssa, jotka olivat hänelle tuttuja entuudestaan ja myös sellaisten kanssa, joiden työt ja toiminta olivat jollain tavoin koskettaneet häntä.

Dear to Me -näyttely 2017, 2. krs. Kuva: Markus Tretter / Peter Zumthor, Kunsthaus Bregenz.

Vihkosia mustassa laatikossa

Arvostettu sveitsiläiskustantaja Scheidegger & Spiess on vuoden 2021 lopulla julkaissut 18-osaisen sarjan mustakantisia vihkosia, jotka ovat ryhdikkäässä rivissä omassa tukevassa laatikossaan. Taltioituina ovat 17 yksittäistä keskustelua sekä yksi koko tapahtumasta kertova niukasti kuvitettu vihkonen. Laatikon selkämyksessä lukee pienellä valkoisella tekstillä Dear to Me ja toisessa kyljessä ovat haastateltujen ihmisten nimet, siinä järjestyksessä, jossa keskustelut käytiin. Tässä ne sen sijaan ovat aakkosjärjestyksessä: Anita Albus, Aleida Assmann, Marcel Beyer, Hélène Binet, Hannes Böhringer, Renate Breuss, Claudia Comte, Bice Curiger, Esther Kinsky, Ralf Konersmann, Walter Lietha, Olga Neuwirth, Rebecca Saunders, Karl Schlögel, Martin Seel, Rudolf Walli ja Wim Wenders.

Jotkut heistä saattavat olla Euroopan kulttuurikeskustelua seuraaville suomalaisille entuudestaan tuttuja. Harva taitaa kuitenkaan tietää, kuka Rudolf Walli on. Hän on varsinaiselta ammatiltaan puuseppä, joka on omien töidensä lisäksi toteuttanut Zumthorin suunnittelemia rakennuksia. Keskustelu hänen kanssaan on yksi sarjan kiinnostavimpia. Siinä puhutaan rakentamisesta ja jopa työkalujen käyttämisestä todellisena tapahtumana ja siitä, mikä ero on talossa, joka on tehty oikeasta tavarasta, suhteessa taloon, joka vain näyttää sellaiselta.

Mikä ero on talossa, joka on tehty oikeasta tavarasta, suhteessa taloon, joka vain näyttää sellaiselta.

Painotuotteena kokonaisuudessa on hauskaa kurinalaisuuteen ja keskittyneisyyteen viittaavaa. Graafiselta ulkoasultaan nämä yhtä lukuun ottamatta kuvittamattomat vihkoset ovat lukijan katseelle miellyttäviä ja tyylikkäitä. Sisältö on vielä kiehtovampi ja ajatuksia ja kysymyksiä herättävä. Jokaisen vihkosen lopussa kerrotaan lyhyesti haastateltavasta, ja mukana ovat myös tiedot keskustelussa sivutuista teoksista – olivat ne sitten kirjoja, musiikkiteoksia tai vaikkapa sävellyksiä. Kiintoisaa on, ettei edes vihkosten takaosaan ole pienten elämäkertatekstien oheen laitettu keskustelijoiden kuvia; tarkoitus onkin, että keskitytään itse asiaan. Tekstin lomassa voi suluissa olla pieni tilannetta ja tunnelmaa kuvaava huomautus, tyyliin (they both laugh).

Dear to Me -kokonaisuus herättää myös uteliaisuuden ja halun tutkia, mitä keskustelijat itse ovat saaneet aikaiseksi. Wim Wenders on muun muassa tehnyt ainutlaatuisen puhuttelevia elokuvia ja Hélène Binet vaikuttavia mustavalkoisia mutta myöhemmässä tuotannossa myös värejä hehkuvia valokuvia, näyttelyjä ja kirjoja. Olga Neuwirth on säveltänyt musiikkia esitettäväksi ainutlaatuisissa tiloissa, ja niin edelleen. Laajalti kirjoittava Karl Schlögel on opiskellut jopa Moskovan Lomonosov-instituutissa, tuntien myös sen kaupungin monin tavoin kiehtovaa mutta harvojen tuntemaa arkkitehtuuria. Schlögelin arkkitehtuuriin liittyvät keskustelun kommentit ulottuvat Moskovan 1800-luvun lopun porvariston kaupunginosista ja konstruktivismista aina nykypäivän Manhattanille asti.

Zumthor kyselee keskustelukumppaneiltaan myös lapsuudenympäristöistä tai paikoista tai tiloista, jotka ovat olleet tärkeitä tai jättäneet lähtemättömän vaikutuksen. Myös lopulliseen ammatinvalintaan päätyminen on monen haastateltavan yhtenä kertomuksen juonena. Hapuilua ja etsiskelyä on voinut olla runsaastikin, ennen varsinaisen uran tai ammatin löytymistä ja siihen uppoutumista. Saamme myös tietää, että Zumthor soitti nuorena muun muassa oboeta ja oppi isänsä vaatimuksesta huonekalupuusepän taitoja ja että useampikin keskustelukumppaneista mietti nuorena arkkitehdin uraa.

Kukin haastattelu kesti noin tunnin ja ne nauhoitettiin myöhempää tekstiksi kirjoittamista varten. Lukukokemuksena kukin vihkonen on hallittavissa suhteellisen lyhyessä ajassa. Silti en suosittele niiden kahlaamista kerralla läpi. Riippuen lukijan omista mielenkiinnon kohteista voivat jotkut keskustelut tuntua myös muita houkuttelevammilta. Kun oma alani on arkkitehtuuri, mutta mahdollisuuksia olisi ollut niin musiikin, teatterin kuin oikeustieteen tai matematiikan opintoihin, tuntuvat kaikki yhtä kiinnostavilta.

Zumthorin tapa esittää kysymyksiä ja johdatella keskustelua on varsin mutkaton ja luonteva. Hän on erinomainen kuuntelija ja tuntee laajalti eri taiteenaloja. Musiikin uumenissa hän ui Bachista jazziin sekä tiloja puhuttelevaan ja niitä omalla tavallaan soittavaan nykymusiikkiin asti. Jotkut hänen rakennuksensakin soivat, kukin omalla tavallaan. Valsin kylpylään liittyy oma erikoinen ääniteos Klangsteine, säveltäjänä Arthur Schneiter ja esittäjän Fritz Hauser. Se on saatavissa CD-äänityksenä.

Musiikin uumenissa Zumthor ui Bachista jazziin sekä tiloja puhuttelevaan ja niitä omalla tavallaan soittavaan nykymusiikkiin asti.

Oma lukemisen metodini oli pitää taukoja ja hieman myös vilkuilla kirjallisuuden tai Internetin avulla vaikkapa Hélène Binet’n tekemisiä tai kuunnella ja katsella eri säveltäjien teoksista taltioituja nauhoituksia tai videoita. Yhtäkkiä alkoi harmittaa se, että Wendersin elokuva Buena Vista Social Club on edelleen näkemättä. Sen sijaan vavahduttava Berliinin taivaan alla mustavalkoisine ja värillisine jaksoineen ponnahtaa vieläkin mieleen. Sen vuoksi oli vuosia sitten kertakaikkinen pakko käydä arkkitehti Hans Scharounin suunnittelemassa ja elokuvassa vahvasti mukana ollessa Berliinin valtionkirjastorakennuksessa. Tiergartenin Siegesseulen kultaisen enkelin jalkojen juureen on vielä kiipeämättä.

Toistuvia teemoja

Keskustelukumppanit edustavat yhtä lailla filosofian, kirjallisuuden, puusepäntaidon kuin eri taiteiden aloja. Ainoa jostain syystä pois jäänyt on tanssitaide, mutta siitäkin keskusteluissa puhutaan muun muassa Wendersin kanssa. Vihkosia lueskellessa on hauskaa törmätä yllättäenkin toistuviin teemoihin. Yksi niistä on käsin tekemisen merkitys, käsien muisti ja ”älykkyys”, johon Zumthor viittaa usein. Sellaista on ihmisillä, jotka ovat tottuneet tarkkaan ja huolelliseen tekemiseen – he kenties osaisivat tehdä jotain ”vaikka unissaan”.

Käsin tekemisen merkitys, käsien muisti ja ”älykkyys” on teema, johon Zumthor viittaa usein.

Yksi kiinnostava aihe on nykyinen tietokonekuvien tulva ja myös niin sanottu huomioarkkitehtuuri. Kansainvälisessä arkkitehtuurin mediakulttuurissa niiden avulla markkinoidaan eri hankkeita ja valloitetaan arkkitehtuurikilpailujen tuomaristoja. Zumthor kertoo vierastavansa tätä jatkuvaan kuvavirtaan perustuvaa kulttuuria. Sen sijaan hän kertoo toimistonsa kanssa tekevänsä uusia suunnitelmiaan varten kaikkein ensimmäiseksi pienoismallin koko tulevan rakennuksen ympäristöstä.

Zumthor sanoo, ettei hän voisi kuvitella teettävänsä tietokonekuvia rakennuksista, jotka eivät vielä ole valmiina edes hänen ajatuksissaan. Mutta sitten: nykysäveltäjä ja sävellystä opettava Rebecca Saunders sen sijaan kuulee musiikin ensin valmiina päässään ja osaa myös tehdä sitä itse. Hän puhuu myös asiasta nimeltä sound object, mitä joutuu keskustelukumppanilleen selittämään. Ilmaus on hänen omansa, mutta ei nykymusiikkia tuntemattomalle ihan heti avaudu.

Haastattelussa hän kertoo yliopisto-opettajan työstään nuorten tulevien säveltäjien kanssa:

Their view of the world is radically different from mine. Sometimes I’m shocked by it, but I also find it refreshing and uplifting. I want them to be like a river to which my teaching is a tributary and for them to develop a fierce love of what they do. That’s very important and I believe it’s something I really can give my students.

Saunders puhuu myös musiikin fyysisestä olemuksesta: ääni ja äänetkin tapahtuvat jossakin tilassa ja ajassa. Laulu ja puhe ovat saman ihmisen tuottamina nekin erilaisia.

Keskieurooppalainen keskustelu- ja kulttuuriympäristö on toki aivan toinen ja laveampi kuin Suomessa. Harvalla meistä myöskään on Zumthorin lailla tuttavia, jotka olisivat kuratoineet Venetsian biennaalin tai ostaneet Monique ja Claude Lévi-Straussin vihjauksen perusteella korjattavakseen pienen linnan Ranskasta. Suomesta käsin ei myöskään ole aivan yhtä vaivatonta päästä museoihin, konsertteihin ja tapahtumiin Euroopan tärkeisiin kaupunkeihin kuin vaikkapa Wienistä tai Baselista.

Teosta lukiessaan löytääkin kiinnostavia mutta entuudestaan meidän kulttuurisivuillamme harvemmin mainittuja tekijöitä – ja ehkä innostuu vieläpä kirjaostoksille ja kirjastoihin, tai jopa matkalle Zumthorin suunnittelemiin puhutteleviin rakennuksiin. Mieli tekee pyhiinvaellukselle Bruder Klaus -kappeliin tai Kölnin Kolumba-museoon.

Halpa tämä mieltä virkistävä keskustelujen aarreaitta ei ole. Saksaksi tai englanniksi julkaistu laatikko maksaa 150 euroa. Mutta: matka on huima ja investoinnin arvoinen. Haastattelukokonaisuus on pakattu yhteen ainoaan pakettiin. Jos huolimattomuuttaan unohtaa jonkun vihkoisista vaikkapa puiston penkille, ei tilalle voi hankkia uutta.

Kirjoittaja on arkkitehti (SAFA), tietokirjailija, arkkitehtuurikriitikko ja -journalisti (SARV, AICA). Arkkitehtuuri- ja elokuvafestivaali Ark Rexin perustaja ja kuraattori. On mm. kuratoinut ja ideoinut arkkitehtuurinäyttelyitä ja luennoinut suomalaisesta arkkitehtuurista. Kirjoittaa Arkkivahti-arkkitehtuuriblogia.