Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun huonoja sopimusehtoja kiroillessani olen saanut nerokkaan neuvon: Koeta neuvotella!
Aivan. Tuo vaihtoehto ei tosiaan olisi omaan aivokuoreeni välähtänyt…
Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun havaitsen julkisuudessa tai somessa moitteen, että kirjailijat, freetoimittajat, kääntäjät, kuvittajat ja esiintyjät ovat huonoja neuvottelijoita hyväksyessään epäreilut digioikeudet, surkean palkkion tai ”oikeudet mulle, vastuut sulle” -periaatteen.
Miten voikin olla, että he ovat päteviä ammattilaisia, mutta typeriä ja huonoja neuvottelijoita?
Koska he ovat yksin ja toisella puolen neuvottelupöytää on iso mediakonserni, levy-yhtiö tai kustantamo. Ei ole kysymys tasaväkisestä neuvottelusta, vaan sen irvikuvasta, täysin kohtuuttomasta tilanteesta. Yksittäisellä tekijällä ei ole pelimerkkejä suurta yritystä vastaan. Hänellä ei ole painoarvoa eikä samanlaista sopimusoikeuden osaamista kuin työn ostajalla.
Tulee kyllä mieleen, miten kannattavaa työn ostajan on käyttää useita työtunteja 50 euron palkkionalennuksen tinkimiseen. Ehkä kyse onkin periaatteesta: pääasia on osoittaa tekijälle hänen asemansa.
Tekijät tarvitsevat kollektiivisen sopimusoikeuden.
Tekijät tarvitsevat kollektiivisen sopimusoikeuden, niin että SARV, Journalistiliitto, Kirjailijaliitto tai mikä tahansa liitto voi neuvotella pohjasopimuksen leveämmillä hartioilla kuin yksinäinen yrittäjäparka. Liitot voivat myös neuvotella topakammin kuin yksittäinen tekijä, joka pelkää joutuvansa hankalan ihmisen kirjoihin ja menettävänsä työkeikat, jos ei suostu. Tämä ei ole marginaalinen asia, sillä epätyypillisissä työsuhteissa Suomessa on 800.000 ihmistä. Epätyypillinen on uusi tyypillinen.
Kollektiivista neuvottelua ei nytkään eurooppalainen kilpailuoikeus kiellä, vaikka väitetään, että yksinyrittäjien liittoutuminen sopimusneuvotteluissa olisi kartelli. EU:n tekijänoikeusdirektiiviehdotuksessa DSM:ssa kollektiivinen neuvotteluoikeus on, mutta kas, Suomen lakiluonnoksessa se ohitetaan aivan kuin sitä ei olisikaan.
Valmisteilla oleva tekijänoikeuslaki on korjattava ja luovan alan tekijöille on annettava mahdollisuus neuvotella sopimukset kollektiivisesti. Vain se korjaa epäreilun tilanteen.
• • •
Yli kolmekymmentä vuotta freelancerina ovat tuoneet vastaani jos jonkinlaisia sopimuksia ja neuvottelutilanteita. On taloja, usein pieniä, joissa tekijää arvostetaan ja neuvottelu on todellista. Sitten on toisenlaisia taloja, joissa tekijä saa tuntea olevansa… sanotaan nyt kohteliaasti, että rattaan nappula.
Kovimmat kokemukset ovat median puolelta. Siihen verraten kustannusalalla toimitaan sivistyneesti, ainakin toistaiseksi. Mutta myös luovilla aloilla kuten teatterissa, elokuvassa tai televisiossa osataan riistämisen ja niistämisen taito.
Jos neuvoja pitää antaa, ensimmäinen on tämä: älä koskaan allekirjoita mitään ilman tekstin rauhallista lukemista kotona. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö asiaa voisi harkita yön yli. Toiseksi: jos yhtään epäilet, ota yhteyttä liiton juristiin. Juristit neuvovat myös ei-jäseniä, koska reilut sopimukset ja palkkiot ovat koko kentän etu. Kolmanneksi: sopimukset ovat sitovia eikä niitä voi jälkikäteen muuttaa. Jos myyt tekijänoikeutesi hernesopasta, et niitä takaisin saa.
Myös luovilla aloilla kuten teatterissa, elokuvassa tai televisiossa osataan riistämisen ja niistämisen taito.
• • •
Seuraavanlaisia sopimustaktiikoita harjoitetaan. Havainnot perustuvat paitsi omaan myös muiden freetoimittajien, käsikirjoittajien, kirjailijoiden ja luovan alan yksintoimijoiden kokemuksiin.
Sopimus on samanlainen kuin ennenkin. Mutta eipä olekaan. Sopimustekstiin on ihan itsestään ilmestynyt viattomia lisäyksiä kuten ”kaikissa tulevissa tallennusmuodoissa”, ”kaikilla kielillä” tai ”vapaa muunteluoikeus”.
Muutkin ovat allekirjoittaneet. Tätä käytetään erityisesti, kun ehtoja muutetaan eli huononnetaan ja yritetään saada uudet orjaehdot hyväksytyiksi ilman Spartacuksen kapinaa.
Yleiset ehdot. Väitetään, että sopimuksessa noudatetaan talon ”yleisiä ehtoja”, jotka ovat kaikille samat ja joita sen vuoksi ei voida muuttaa.
Samassa veneessä. Taktiikka on sukua yleisille ehdoille. Neuvottelija selittää olevansa tekijän kanssa samalla puolella. Mielellään hän antaisi paremmat ehdot, mutta kun. Epämääräiseltä ylätasolta on annettu määräykset, joita on noudatettava, koska ”Tällaista meillä nykyään on.”
Vain muodon vuoksi. Sopimuksessa on ”vain muodon vuoksi” vaikkapa vastuupykälä, jolla kaikki oikeudellinen vastuu ja riitely kaadetaan tekijän niskoille. Jos pykälä on ”vain teoreettinen” tai ”vain muodon vuoksi”, miksi se silloin sopimuksessa seisoo?
Stiiknafuulia. Sopimuksessa on omituisia, englanninkieleen perustuvia termejä kuten ”share revenue” tai ”CPC”, joita tekijä ei ymmärrä. Koska hän ei halua näyttää tyhmältä, hän ei kehtaa kysyä, vaan menettelee tyhmästi ja hyväksyy.
Yllätyshyökkäys. Tekijä joutuu sopimusneuvotteluihin yllättäen. Ennalta ilmoittamatta palaveriin pöllähtää talousihminen, joka heiluttelee sopimuspaperia allekirjoitettavaksi.
Kiire. Sopimus lykätään tekijän nenän alle ja allekirjoituksella on kiire. Kokematon tai epävarma tekijä ei halua olla hankala neuvottelukumppani, vaan allekirjoittaa tutustumatta kunnolla tekstiin.
Juhla. Tekijä kutsutaan allekirjoitustilaisuuteen, tarjotaan lasi kuohuviiniä, kehutaan ja lykätään sopimuspaperi eteen. Imarreltu tekijä ei kehtaa pilata tunnelmaa ja vaatia harkinta-aikaa vaan allekirjoittaa.
Vitkuttelu. Tämä on kiiretaktiikan vastakohta ja paitsi röyhkeä, myös erittäin ovela. Ehdoista puhutaan suullisesti, mutta kirjallista sopimusta ei tehdä ennen kuin työ on melkein valmis. Silloin ilmestyy huono sopimuspaperi, jonka tekijä hampaitaan kiristellen hyväksyy, koska haluaa saada edes jotakin. On helpompi ilmoittaa, ettei ota työtä vastaan huonoilla ehdoilla kuin kieltäytyä, kun työ on jo tehty.
Iltalypsy. Tätä harjoitetaan erityisesti freelance-toimittajia kohtaan. Kun toimittaja on tehnyt ja lähettänyt jutun sovitusti, tilaaja alkaakin vaatia faktaruutua, kainalojuttua tai lisähaastattelua. Lisämaksusta ei ole puhettakaan, vaan freen oletetaan tekevän lisätyön samaan hintaan.
Kerro hintasi. Ostaja ei paljasta, mitä tilatun kaltaisesta työstä tavallisesti maksetaan tai miten paljon työhön on budjetoitu. Taka-ajatus on, että tekijä alihinnoittelee työnsä keikan menettämisen pelossa ja tietämättömyyttään.
Ota tai jätä. Tämä on tylyin taktiikka, mutta sitäkin harjoitetaan. Vihjataan tai sanotaan suoraan tekijälle, että tämä on hankala ihminen, jonka kanssa ei jatkossakaan yhteistyötä tehdä, jos sopimus ei kelpaa. Oven takana on kymmenen parempaa tekijää, jotka riemusta kiljuen ottavat homman.
Anneli Kanto on kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka tuotantoon kuuluu näytelmiä, televisiokäsikirjoituksia, lastenkirjoja ja historiallisia romaaneja, joista viimeisin, Rottien pyhimys, ilmestyi keväällä 2021.
