Kritiikin Uutiset 10 vuotta sitten.

Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 1/2012.

Ruotsinkielisen lehdistön tekstejä on arkistoitu yli sata vuotta. Ne kertovat, miten nationalismin jälkeiset muutokset sekoittivat kielialueet, ja vastakeksitty suomenruotsalaisuus pelkäsi katoavansa.

Vuonna 1909 Helsingin Yliopiston Kirjasto luopui suurhankkeestaan luetteloida siihenastisen Suomen lehdistön artikkelit. Koko lehdistön kattavan hakukortiston luominen oli ylivoimainen tehtävä. Vuonna 1906 perustettu kansanperinneyhdistys Föreningen Brage päätti ryhtyä toimiin, pelastaakseen mitä pelastettavissa oli. Päätettiin perustaa lehtiarkisto jatkamaan dokumentointia ja tukemaan tulevaisuuden tutkijoita. Aineistoa kerättäisiin ruotsinkielisestä lehdistöstä, ja luetteloinnin sijaan arkisto järjestettiin aiheen mukaan. Ennen kaikkea tavoite oli yhdistyksen oman toimialueen dokumentointi.

Vastikään keksitty suomenruotsalaisuus oli juuri tähän aikaan, aivan suomenkielisen kansankulttuurin tavoin, valtaisan kiinnostuksen ja dokumentoinnin kohteena. Föreningen Bragen johtohahmoja oli musiikkitieteilijä Otto Andersson (1879–1969). Kuten tuohon aikaan oli tavallista, paikallishistoriaa ja kansanperinnettä keräävät ja vaalivat järjestöt ja ihmiset yhdistivät harrastelijatoiminnan ja akateemiset intressit. Andersson keräsi suuren määrän kansanmusiikkia ja julkaisi paljon sitä koskevaa aineistoa Svenska Litteratursällskapetin toimesta. Viron ja Suomen rannikoiden ruotsin kieli ja kulttuuri olivat myös suuren mielenkiinnon kohteena.

1800-luvun loppua kohti ruotsinkielisen väen huomio siirtyi kansallisromantiikasta omaan kieleen ja kulttuuriin. Uhkana koettiin paitsi suomenkielistyminen myös venäjän kieli.

Suuri osa koko maan 1800-luvun kulttuuripiireistä äidinkielestä riippumatta oli ollut kiinnostunut suomen kielestä ja kulttuurista kansallisromanttisten aatteiden innoittamana. Vuosisadan loppua kohti huomio siirtyi ruotsinkielisellä akateemisella väellä omaan kieleen ja kulttuuriin. Tuohon aikaan Suomessa oli vielä laajoja alueita, jotka olivat täysin ruotsinkielisiä, ja niiltä ammennettiin paljon kansankulttuuria. Föreningen Brage on esimerkiksi ollut kansanpukujen perinteen luomisessa tärkeä vaikuttaja ja ylläpitää edelleen osaamista tällä alueella.

Brages Urklippsverkin kokoelma kertoo siitä, miten maailmaa ja kulttuuria jäsennettiin 1900-luvun alussa. Aineiston rajaus perustui ennen kaikkea kieleen: arkistoon pyydettiin, ja ilmeisesti myös saatiin lahjoituksena Suomessa ilmestyvät ruotsinkieliset lehdet. Artikkeleita kerättiin ensin kahteen kokoelmaan: yleiseen ja topografiseen eli maantieteelliseen. Topografinen kokoelma tukee luonnollisella tavalla kotiseutu- ja kansanperinnetyötä ja ‑tutkimusta. Käytännössä jako on tehty silloisten maakunta- ja kuntarajojen mukaan. Jokaisen paikkakunnan aineisto on lisäksi järjestetty aiheen mukaan.

Koska tavoitteena on ollut kaikkien elämänalueiden dokumentointi, on aiheiden skaala hyvin laaja. Jokaiselta paikkakunnalta on kerätty aineistoa ainakin seuraavista aiheista: asuminen, palokunnat, sekalaiset, kansanperinne ja ‑kulttuuri (esim. kotiseututoiminta), seurat ja yhdistystoiminta, terveyden- ja sairaanhoito, urheilu, kunnallispolitiikka, liikenne, taide, kirkollinen elämä, ympäristö, elinkeinot sekä koulut. Yleisen kokoelman puolella erottuvat lisäksi sotilaalliset kysymykset, kansallisuuskysymykset sekä monet politiikkaa sivuavat luokat, myös ulkopolitiikka.

Aluksi myös yksityishenkilöitä koskevat kirjoitukset kerättiin näihin kahteen kokoelmaan, mutta ajan myötä syntyi erillinen biografinen kokoelma. Varsinkin tämän aineiston kautta huomaa selvästi, että se on ennen kaikkea dokumentointia Suomen ruotsinkielisestä lehdistöstä. Kokoelmaan on henkilön kielestä tai kotimaasta riippumatta kerätty kaikki kuolinilmoitukset, muistokirjoitukset ja muut vastaavat. Mitään erittelyä ei ole tehty kielen perusteella.

Tämä periaate näkyy itse asiassa kaikissa kokoelmissa: missään vaiheessa ei ole eritelty ruotsinkielistä kulttuuria tai toimintaa muusta. Esimerkiksi suomenkielisestä teatterista löytyy paljon aineistoa: ainoana rajoituksena on ollut kirjoitetun tekstin kieli. Brages Pressarkiv ei siten lähtenyt rajaamaan kokoelmista pois muun kielistä kulttuuria ja myös suomenkielinen taide on siten läsnä siinä määrin kun sitä on käsitelty ruotsinkielisessä lehdistössä.

Juuri arvostelut ovatkin, henkilötietojen ja -haastattelujen jälkeen, arkiston suosituimpia aineistoja nykyään. Arvostelut antavatkin laajan yleiskuvan koko maan taiteesta. Koska arkisto on ainutlaatuinen, myös suomenkielisestä aineistosta kiinnostuneet tutkijat löytävät kokoelmien kautta paljon tärkeää tietoa kulttuurihistoriasta. Kokoelmat siis toimivat aivan kuten arkiston perustajat aikoinaan suunnittelivatkin, erittäin laajana hakuteoksena, josta löytää myös hyvin yksityiskohtaista tietoa.

Yleisestä kokoelmasta löytyy myös muutama kansio otsikolla ”Svenska befolkningen”. Kansioihin valikoitu aineisto kertoo kiperistä kysymyksistä, joiden on katsottu koskettavan nimenomaan Suomen ruotsinkielistä väestöä. Alussa uhkana koettiin paitsi suomenkielistyminen myös venäjän kieli. Suomenruotsalainen kulttuuri ja kieli tarvitsivat myös väestötieteellistä dokumentointia. Kirjoituksia löytyy esimerkiksi tilastoinnin tarpeesta. Näistä kansioista löytyy myös raportointia ja puheita vuosittaisesta ruotsalaisuuden, eli Kustaa II Aadolfin (1594–1632), päivän vietosta – Vastaitsenäistyneessä Suomessa heräsi huoli ruotsin kielen asemasta.

Ajalle tyypillisesti 1920–30-luvuilla pohdittiin suomenruotsalaisen kansan laatua sekä historiallisessa mielessä että tulevaisuutta ajatellen. Myös suomenruotsalaisten kansanterveydestä haluttiin erikseen huolehtia, väestön jatkuvuuden turvaamiseksi. Vuosikymmenten saatossa ruotsinkielisten alueiden kaksikielistyminen ja uhkaava suomenkielistyminen herätti suurta huolta monissa suomenruotsalaisissa. Suomenkielisen väestön kasvaessa vilkkaan muuttoliikkeen myötä ruotsinkielisistä tuli monilla alueilla yhtäkkiä pieni vähemmistö. Tuolloin heräsi vahva mielikuva suomenruotsalaisesta kulttuurista sulavana jäälauttana. Voimakkaimpana vastareaktiona voidaan pitää kovaa puhetta ruotsalaisesta maasta, den Svenska jorden, joka oli ruotsin kielen ja kulttuurin ainoa turva. Sitä ei missään olosuhteissa saanut myydä tai luovuttaa suomenkielisille.

Brages Urklippsverk, myöhemmin Brages Pressarkiv, jatkoi koko vuosisadan kokoelmien kartuttamista kielellisin perustein, sisältöön katsomatta. Kokoelmat kuvaavatkin lähinnä lehdistön luomaa kuvaa suomenruotsalaisuudesta, siinä määrin kun aihetta on käsitelty suoraan tai se on analysoitavissa välillisesti kokoelmista.

Tulevaisuuden haasteet ovat aivan uudenlaisia, sillä uudessa mediassa maantieteelliset rajat ovat usein toissijaisia. Jos jonain päivänä pystymme arkistoiman myös sitä uutta julkista keskustelua ja kulttuuria, jota tänään verkosta löytyy, on rajanveto varsinkin ruotsinruotsalaiseen aineistoon varsin hankalaa, koska tekstit ja ihmiset liikkuvat niin paljon. Silti esimerkiksi juuri suomenruotsalaiset blogit ulkomaisilla palvelimilla ovat tosiasiallisesti uhattua kansanperinnettä ja kulttuuria niiden identifioinnin vaikeuden vuoksi. Verkkoarkistointia kun tehdään Euroopassa kansallisen lainsäädännön ja valtioiden rajojen mukaan kansalliskirjastojen puolesta. Tässä tilanteessa kielivähemmistöjen sähköinen kulttuuriperintö voi olla vaarassa kadota.

Toisaalta suomenruotsalainen kieli ja yhteisö ovat vahvistuneet sosiaalisen median aikakaudella, koska kanssakäyminen ruotsalaisten ja muissa pohjoismaissa asuvien ystävien ja kollegoiden kanssa on nyt vaivattomampaa ja tiiviimpää kuin koskaan. Tämä ei tarkoita etteivätkö suomenruotsalaiset edelleen kokisi olevansa ennen kaikkea suomalaisia. Muuttunut mediakenttä on madaltanut rajoja Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä, suomenruotsalaisten toimiessa kulttuurin sillanrakentajina. Samalla Suomen ruotsin kieli saa kipeästi tarvitsemiaan vaikutteita Ruotsista.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Brages Pressarkivin arkistonjohtaja.