Korona-aika. Sohva, televisio. Areenan selailu. Areenan selailu. Areenan… BBC3:ltä hankittu drag show?

Jonkin osan RuPaul Charlesin Drag Race -amerikkalaissarjasta muistan vuosia sitten nähneeni YLEn kanavalla. Vuonna 2019 tuottajat lähtivät Britanniaan, jossa Drag Race UK 1 sai niin valtaisan suosion, että toinen tuotantokausi tehtiin heti 2020. Drag Race UK 2 on katsottavissa Areenassa ensi kevääseen asti.

En ole nähnyt live-dragia, mutta koska se on määritelty taidemuodoksi, ei senkään pidä jäädä itselleni yli 30 vuotta teatteria arvostelleena vieraaksi. Siispä nyt, koska korona ja Areena: tuntitolkulla dragia.

Tunteista-tekstikokoelmassaan (2021) Jyrki Lehtola ruotii ”Televisiosta”-kirjoituksessaan vuosina 2019–20 julkaistua kolmea tv-aiheista tekstiantologiaa.[1] Tyypillistä antologioiden kirjoittajille on heidän kuulumisensa ”millenniaaleihin ja X-sukupolveen”. Lehtola arvioi heidän voivan ”syleillä sekä tv-sarjoja että itseään hartaudella, jota edes tv-tuottajat eivät olettaneet kummankaan ansaitsevan”.

Yhdessä tekstityypissä ”katsotaan tv-sarjaa, koska on pidetty siitä, käytetty siihen aikaa, kasattu siihen tunnetiloja, nähty siinä jotain poikkeuksellista, sijoitettu se osaksi jotain suurempaa tai pienempää, minkä seurauksena on syntynyt halu kirjoittaa tv-sarjasta osittain jo siksikin, että pääsisi eteenpäin, koska, no, se on vain tv-sarja”.

Toisessa kirjoitustyypissä katsotaan ”mitä tahansa tv-ohjelmaa, usein sellaista, joka ei vaadi keskittymistä, usein käsikirjoitettua tositv-sarjaa, ja kirjoitetaan ohjelmasta oman kulloisenkin identiteetin läpi, koska tv-sarjoissa on nykyään kiinnostavinta katsoja; katsooko sarjoja minkä sukupuolinen lappalainen sorrettu Luce Irigaray”.

Lehtola siteeraa myös tekstiä, jossa kirjoittaja valittaa ”valtavirta-tv:n” ja tosi-tv:n näyttävän ”pelkkää cisheteropropagandaa” mitä tulee ’sukupuolien ja seksuaalisuuksien valikoimaan’.”

Sukupolveni nuoruudessa, kahden kanavan tv-Suomessa, sosiaalisena mediana toimivat lankapuhelin ja kirje, mutta Lehtolan ensimmäinen tekstityyppi vaikuttaisi soveltuvan tähän kirjoitukseen; on kyllä pidetty ja käytetty aikaa, ehkä nähty jotain poikkeuksellistakin. Ainakaan tosi-tv-kisa Drag Race ei ole ”cisheteropropagandaa”.

Gay boys’ games?

Drag Racen aluksi kymmenen kilpailijaa tekevät sisääntulon ”Werk roomiin” mahdollisimman näyttävästi: viisisenttiset irtoripset, silmä- ja huulimeikki, jota ei monessakaan ammatissa voisi käyttää, peruukki, tekokynnet ja -jalokivet, ehkä kumirinnat ja takapuolitoppaukset, piukat puvut. Joku kilpailijoista suosii kuitenkin klovnityyppiä tai fantasiapukeutumista.

Sukupuolielimet on taitavasti teipattu näkyvistä. Korkkari-überkliseitä, ilmeisesti ”naisellisia”, liioiteltuja eleitä ja huudahtelua miehenäänillä. RuPaul kutsuu kilpailijoita leideikseen tai tytöikseen, mutta queenit ovat toisilleen usein bitches, ja muiden halventavien nimitysten (joista sanakirja käyttää nimitystä ”British offensive”) kirjo on laaja: slag, ho (whore), trollop, slapper, cow.

Muovisten kliseiden kiljahteleva karnevaali – nämä nartut ovat Marsista, meillä pohjoismaiset käsitykset ”kauniista naisista” Venuksesta? Miksi tämä olisi kiinnostavaa viihdettä tai taidetta, ja kenen mielestä?

Oletusarvoisesti kilpailuun valitut queenit ovat gay.

Yhden kilpailijan nimi on A’Whora. Cunt-sanakin joskus vilahtaa, mutta törkeän alatyylistä kielenkäyttöä ei RuPaulin universumissa katsota hyvällä; BBC3 joutuu sensuroimaan A’Whoran standup-numerosta (2. kausi, jakso 8) muutaman sanan piippiipillä, ja tuomaristo toteaa viileästi, että katuojasta kannattaa pysytellä poissa.

Oletusarvoisesti kilpailuun valitut queenit ovat gay. Ykkösjakson nuorin, cosplay-tyylinen Scaredy Kat, ei ole, mikä herättää ällistystä muissa kilpailijoissa.

RuPaul Charles (s. 1962) valittiin vuonna 2019 Time 100 -listalle sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Laulajan, tanssijan, näyttelijän, tv-tähden ja drag-artistin Drag Race on saanut kahdeksan Emmyä, tuotantokausia on vuodesta 2009 ollut 13.

Camp, Susan Sontag, Divina de Campo

Drag-artisti voi tavoitella ns. täydellistä naiskauneutta (female impersonation), olla koomikkoqueen, keskittyä laulu- ja tanssitaitoihinsa, meikkinsä ja asujensa muodikkuuteen tai olla campy queen.

Ja mitä olikaan camp? Termiä on jäljitetty Ludvig XIV:n 1600-luvulta, ranskan verbistä se camper, ”ylinäytellä”. Kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Susan Sontag (1933–2004) kirjoitti dandy-gay Oscar Wilden innoittamana kuuluisan 58:n ”muistiinpanon” esseensä  ”Notes On ’Camp’” (1964).

”Campin ydintä on sen rakkaus epäluonnolliseen, taiteiluun ja liioitteluun”, kirjoittaa Sontag. ”Se on tapa katsoa maailmaa esteettisenä ilmiönä.” Camp katsoo kaikkea ikään kuin lainausmerkeissä (”…ei nainen vaan ’nainen’”; muistiinpano nro 10).

”Elämä on teatteria -camp-metafora soveltuu varsinkin homoseksuaalien tietynlaisen aseman oikeuttamiseen ja esille tuomiseen. […] (Campin peruspyrkimys hylätä vakava, olla leikkisä, on myös samansuuntaista kuin homoseksuaalin nuorekkuudentavoittelu.)” (nro 53)

Sontag puhuu homoseksuaaleista vähän ja hiukan varoen – homous oli Yhdysvalloissa kriminalisoitu vuoteen 1962 asti (ja sitä se on edelleen 69 valtiossa) – eikä myöskään kirjoita dragista.

”Camp-vaisto [sensibility][2] on eräänlaista rakkautta ihmisluontoa kohtaan… Se samastuu siihen mistä se nauttii. Ne jotka tunnistavat campin, eivät naura sille minkä he nimeävät ’campiksi’, he nauttivat siitä. Camp on hellä tunne. (nro 56) ”Camp-maku merkitsee ennen kaikkea […] arvostamista, ei arvostelua.” (nro 55)

Huulista ja huulisynkasta

Drag Racea katsoessa syntyy monenlaisia mielleyhtymiä, ohimennen jopa zoologi ja antropologi Desmond Morrisiin. The Naked Ape -teosta (1967) on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. (Morrisia on moitittu siitä, että patriarkaatista tai naisten alisteisesta asemasta hän ei ymmärtänyt yhtään mitään – ehkä siksi että sosiologia ja historia olivat hänestä vähemmän kiinnostavia?)

Morrisin tulkinnat neljällä raajalla liikkuvien alastomien esiäitiemme ruumiinkielen mahdollisesti nykypäivään jatkuvasta evoluutiosta ovat herättäneet jatkuvasti kiinnostusta, muun muassa liittyessään kosmetiikkaan:

Can we, if we look at the frontal regions of the female of our species, see any structures that might possibly be mimics of the ancient genuine display of hemispherical buttocks and red labia? The protuberant, hemispherical breasts of the female must surely be copies of the fleshy buttocks, and the sharply defined red lips around the mouth must be copies of the red labia. (Morris, s. 67)

Alaston apina ilmestyi suomeksi 1968, ja siitä lähtien saattoi Elannon kempparissakin Mary Quantin huulipunia silmäillessä tuokioksi käväistä mielessä kirjan tulkinnat seksuaalisista merkinantojärjestelmistä.

Ensimmäisen kauden RuPaul’s Drag Race UK Top3: Baga Chipz, Divina de Campo ja The Vivienne. Kuva: RPDR Fandom.

Drag Race UK 1 huipentuu The Viviennen (viittaus muotisuunnittelija Vivienne Westwoodiin), Divina de Campon ja Baga Chipzin kisaan: diiva, camp queen ja koomikko. Campy queen Divina joutui loppujaksossa taistelemaan huulisynkka-tehtävässä The Viviennen kanssa. Kilpailijoita pyydetään ennalta valmistautumaan jonkin tietyn nauhoitetun kappaleen tulkintaan. Dekonstruoidussa Union Jack -gaalapuvussa esiintyvän monipuolisen ja musikaalisen artisti-Divinan voittaa koomisesti taitava, itsevarma ja karismaattinen diiva The Vivienne kokobeigenä kimaltavassa asukokonaisuudessa.

Lip sync -kappale on – todellakin campisti! – Wham!-yhtyeen (George Michael, Andrew Ridgeley, 1985) I’m Your Man:

Baby I’m your man (Don’t you know that?)

Baby I’m your man (You bet)

If you’re gonna do it, do it right (right)

Do it with me

Jo muinaiset kreikkalaiset, Shakespeare, kabukin taivaalliset orhit

Antiikin Kreikan teatterissa miehet esittivät naisten roolit. Elisabet I:n ja Shakespearen Englannissa naiset eivät päässeet lavalle ennen vuotta 1661. Miesseurueita pidettiin sosiaalisesti hyväksyttävinä: ne eivät uhanneet sukupuolihierarkiaa, koska näyttämöllä ei kuvattu ja ruumiillistettu todellista naista vaan naisen ideaa.

Kabuki-teatterissa naiset karkotettiin näyttämöltä 1629, eikä heitä ole siellä sen jälkeen nähty. Sara K. Birkin tutkimus kabukin naisroolien historiasta (Sex, androgyny, prostitution and the development of onnagata roles in Kabuki theatre roles in Kabuki theatre, University of Montana, 2006) sijoittaa japanilaisen miesten teatterin ja edelleen elävän perinteen neljänsadan vuoden perspektiiviin.

Kabuki-sana on tulkittu ”normista poikkeavaa” tarkoittavan verbin johdannaiseksi. Kabukista tuli rahvaan teatteria Japanin historian Tokugawa-kaudella, ylevän noh-teatterin rinnalle. Siihen liittyivät ristiinpukeutuminen, androgynia, erotiikka, seksi ja prostituutio. Kun naiset poistettiin näyttämöltä, tilalle tulivat pojat ja nuoret miehet. Feodaalisessa Japanissa, miesten hallitsemassa kulttuurissa miestenväliset seksisuhteet olivat hyväksyttäviä ja yleisiä, ja esitystaiteilijoiden oletettiin myös olevan maksusta seksuaalisesti käytettävissä.

Naisrooleissa (onnagata) kukoisti androgyynisyys: katsojia kiihotti siro ja kaunis, eroottinen naishahmo, jonka he tiesivät mieheksi. Siitä todisteena on esimerkiksi Edo-kauden opaskirjan teksti, erittäinkin eloisa tosifanien kuvaus:

When these youths, their hair beautifully done up, with light makeup, and wearing splendid padded robes, moved slowly along the runway, singing songs in delicate voices, the spectators in front bounced up and down on their buttocks, those in back reared up, while those in the boxes opened their mouths up to their ears and drooled; unable to contain themselves, they shouted: ”Look, look. Their figures are like emanations of the deities, they are heavenly stallions!”(s. 13)

Myös Sontag korostaa androgyynisyyden vetovoimaa: ”kaikkein hienostunein seksuaalinen viehätys (kuten myös hienostunein seksuaalinen mielihyvä) syntyy oman sukupuolen vastakohtaisuudesta. Miehisissä miehissä kauneinta on jokin naisellinen ominaisuus, kauneinta naisellisissa naisissa jokin miehinen.” (nro 9)

Katsoessani Kabukia 90-luvun Tokiossa  joidenkin onnagata-näyttelijöiden androgyyninen karisma viehätti. Onnagata-hahmot eivät ”näyttele naisia”, he ruumiillistavat feminiinisyyden illuusioita.

Kun Drag Racen kilpailijat keskittyvät Werk room -peilien edessä ehostautumaan naishahmoihinsa ja pohjustavat, varjostavat, korostavat, värittävät, puuteroivat, liimaavat kulmakarvat ja ripset, punaavat huulensa ja sovittautuvat peruukkiinsa, prosessi vertautuu kabuki-taiteilijan taitoa ja kärsivällisyyttä vaativaan maskeeraukseen.

Drag Race UK 1:n voittajan The Viviennen makeup-tiivistelmä.

Kirk vertaa vanhaa japanilaista perinnettä Hollywoodiin ja aikalaiselokuviin:

It is somewhat more surprising to recognize in kabuki’s fascination with beauty, eroticism and androgyny aspects of contemporary Western performance. The concept of idealized female types developed by men should be familiar to anyone viewing a Hollywood blockbuster movie: whether a woman is a lawyer, schoolteacher, prostitute, nuclear physicist or CEO of a Fortune 500 company, she usually looks like she could moonlight as a Playboy centerfold. (s. 38)

The popularity of such performances as The Rocky Horror Picture Show, Hedwig and the Angry Inch, and The Crying Game, (to name just a few) demonstrate that even in a culture not as comfortable with sexual flexibility as Japan’s, androgyny attracts and intrigues us. (s. 39)

DR UK 2:een liittyvillä sosiaalisen median keskustelupalstoilla varsinkin Bimini Bon-Boulashiin ihastuneet fanit vaikuttavat olevan sukupuoli-identiteetiltään monenlaisia.

Let the best woman win!

Suurin osa kilpailijoista on ammattilaisia: Isossa-Britanniassa (lähes 67 miljoonaa asukasta) erilaisiin vähemmistöihin riittää väkeä, ja dragilla on mahdollista tulla toimeen ainakin suurimmissa kaupungeissa, koska klubeja, pubeja ja esiintymistilaisuuksia on tarjolla.

DR UK 2 joutui seitsemän kuukauden koronatauolle, ja finaali nähtiin maaliskuussa. (Queens on Lockdown -dokumentti kertoo mitä kilpailijat tekivät tai eivät tehneet tauon aikana.)

27-vuotias Bimini Bon-Boulash menestyy kilpailussa tauon jälkeen koko ajan paremmin: hän on paras julkkistenmatkija ”Snatch game” -visailussa, voittaa standup-tehtävän (avausrepliikki tuomaristolle: ”I must say you all look so sexy tonight you maybe wanna dismantle the patriarchy”), koostaa Vivienne Westwoodin tai Alexander McQueenin inspiroimia, taidokkaita runway-asuja, tekee spagaatteja musiikkinumeroissa.

Koska UK-versiot tuotti BBC, kilpailijat jäävät paitsi shown Yhdysvalloissa tarjoamista palkinnoista: siellä voittaja saa 100 000 dollaria. BBC ei saa käyttää sponsoreita, eikä ohjelmissa ole mainoksia. Kilpailutehtävien voitoista jaetaan pinssejä: RuPeter-pinssi on brittiläisen Blue Peter -lastenohjelmapalkinnon versio. Pääpalkinto kuitenkin on: DR UK1:n voittaja The Vivienne pääsee Los Angelesiin tekemään oman kuusiosaisen tv-shown ”The Vivienne takes on Hollywood”.

Bimini Bon-Boulash Bacteria-ilmestyksessään. Kuva: RuPaul’s Drag Race UK 2.

Kolmas RuPeter-pinssi Biminille annetaan preherstory-teemasta (jakso 6): hänen bakteeri- tai,  kuten yksi tuomareista arvioi, ameeba-lookinsa olisi tuomarien mukaan kelvannut minkä tahansa muotitalon huippushowhun.

Muoti on määritelty ”keholliseksi kulttuuriksi”. Se voi olla myös poliittista, kuten esimerkiksi Vivienne Westwoodin punk-kausi osoitti. (Westwood- ja McQueen-dokumentit ovat myös Areenassa.)

Neljän parhaan joukkoon päätyvä Ellie Diamond esiintyy lähes aina nukkemaisissa röyhelö-karkkivärisonnusteissa. Koska tosi-tv:n konseptissa katsojien huvittamiseen kuuluu myös kilpailijoiden keskinäinen häijyily, A’Whora toteaa kameralle, että Ellie on ”lastenohjelma aineissa”. Tuomaristo haistaa halvat asuratkaisut ja erot muodikkaan drag-asun ja karnevalistisen naamiaispuvun välillä.

Ykköskauden Divina de Campo ilmoitti kisan jälkeen olevansa nonbinary. Kakkoskaudella Bimini Bon-Boulash ja Ginny Lemon puhuvat Werk roomissa (jakso 3) genderqueer/nonbinary-olemuksestaan: keskustelu sai valtavaa myönteistä huomiota ja empatiaa sosiaalisessa mediassa. The Guardianin haastattelussa (13.3.2021) kuvattiin jaksoa seuraavasti:

One of the most moving moments of season two was a conversation between Bimini and Ginny Lemon about identifying as non-binary. ”It’s basically just someone who doesn’t feel like they are either masculine or feminine, they float between the two,” said Bimini – while Ginny talked about their difficult upbringing. It was, as Bimini later tweeted, a rare moment of calm on British television, when gender was not reduced to a culture war […].

Condragulations, dragnificent, sheroes, glamazon, herstory, preherstory, snatch, minge, untuck… Drag Racessa käytetään kieltä, jonka sanat eivät välttämättä oitis aukea katsojalle. Fanisivusto tarjoaakin ”sanakirjan”, josta on apua sitä tarvitseville.

Herstory-termin löysin jo A Feminist Dictionary –sanakirjasta (1985), jonka muistin arvioineeni aikanaan Helsingin Sanomissa (”Kriittisen lukijan käsikirja. Feministinen sanakirja on sekoitus faktoja ja fanaattisuutta”, 14.1.1986): ”Herstory-logiikan mukaan […] manifesto = womanifesto, ja ’seminaari’ tulisi muuttaa muotoon ’ovulaari’. […] teos on enemmänkin sanasto kuin varsinainen [tieto]sanakirja. Siitä heijastuu melko lailla ns. äärifeministien ajattelutapa: ’Ennen kuin kaikki naiset ovat lesboja, minkäänlaista todellista poliittista vallankumousta ei synny.’”

Hauskinta DR:ssa on usein piruilevan ja nokkelan sanailun ohella ”draama” ja musiikkiteatteri.

”Shall I compare thee to a basic gay? kysäistään jossain jaksossa varioiden Shakespearen 18. sonettia: ”Shall I compare thee to a summer’s day?” Paljonhan tutkijat ovat pohdiskelleet Williamin homoerotiikkaa juuri soneteissa. RuPaul harrastaa mielellään verbaalikomiikkaa (esimerkiksi amerikanenglannin ja brittiaksenttien kanssa), dragissa ja itsenään, shown juontajana, haastattelijana ja tuomarina.

Hauskinta DR:ssa on usein piruilevan ja nokkelan sanailun ohella ”draama” ja musiikkiteatteri: ykkösessä on Downton Draggy -camp-mukaelma, jossa ruumis kääritään mattoon kartanon naisten ahdistuessa. Kakkosessa nähdään ”rusikaali” Rats (jakso 2), jossa rottalauma tulkitsee intohimolla jyrsijäelämää mm. hehkeän Evita von Fleasin tankotanssilla (Veronica Green) ja vanhan laboratoriorotan (Tia Kofi) säälittävällä soololla. Let the best rodent win! Koko sakki kuolee kuitenkin puolivahingossa myrkkyyn.

Myös nähdään BeastEnders-saippuaa (jakso 9) hyvinkin väkivaltaisessa pubikohtauksessa (EastEnders on pyörinyt BBC:llä vuodesta 1985), mutta kauden huippu on campia campimpi RuRuvisionin ”UK Hun” (jakso 5), jonka kertosäe ”Bing bang bong, sing sang song” on euroviisumpi kuin yksikään siellä koskaan kuultu korvamato. Kisan voitti United Kingdolls (Bimini, Lawrence Chaney, A’Whora, Tayce), jonka versio nousi heti korkealle erilaisilla musiikkilistoilla.

Supersheroes

Tosi-tv:tä käsikirjoitetaan ja editoidaan, eikä katsojan ole tarkoitus tietää miten ja milloin. Drag Race on kuitenkin taitokilpailu, jossa omaperäisyys, äly ja kekseliäisyys ratkaisevat annetun ajan ja tehtävän mukaan: ulkoasu, meikkaus, laulu- ja tanssitaidot, standup, näytteleminen, imitointi, koomikkous, pukusuunnittelu, ompelutaito (jota ilman on vaikea onnistua), persoonallisuus.

Suorapuheiseen ja oivaltavaan, hilpeään ja muotitietoiseen tuomaristoon DR UK:ssa kuuluvat RuPaulin pitkäaikainen ystävä, artisti ja tv-persoona Michelle Visage sekä tv-tähdet, Graham Norton (gay) ja Alan Carr (gay). Joka jaksossa on myös vieraileva tuomari, joukossa mm. Dame Twiggy, Geri Halliwell, Elizabeth Hurley, komedienne Dawn French. Raati arvioi kilpailijoita sekä näille itselleen että keskenään, mutta lopulliset valinnat tekee RuPaul.

Voittajaksi vaikuttaisi selviytyvän queen, joka ei ole yksipuolinen, ”liian” älyllinen ja viileä vaan (kaupalliselta kannalta) yleisöönmenevä, karismaattinen, vähän arrogantti, suulas ja nokkela ulkoasumestari. DR UK 2:n voittajaksi päätyy nopeaälyisen, akrobaattisen ja myös punk-tyylisesti omaperäisen Bimini Bon-Boulashin sijasta paksulla skottimurteella hauskuttaja, visuaalisen itseironian mestari, +size-koomikko Lawrence Chaney.

Show on konseptoitu ja editoitu, mutta vahvan human interestin siihen tuovat kilpailijoiden Werk roomissa meikkauspeilien äärellä käymät keskustelut ja toisilleen avautumiset. Amatöörinäyttelijät tuskin pystyvät ulkoaopitun käsikirjoitetusti kyynelöimään puhuessaan lapsina ja nuorina kokemastaan syrjinnästä ja ulkopuolisuudesta, koulukiusaamisesta, vanhemman hylkäämäksi joutumisesta, eri tavoin rikkonaisesta perhe-elämästä, seksuaali-identiteetti- ja huumeongelmista tai etnisen taustan ankarasta konservatiivisuudesta.

Drag Race UK 1:n kolmikymppinen Sum Ting Wong kertoo, etteivät hänen vanhempansa tiedä hänen drag-urastaan saati homoseksuaalisuudestaan (ja kiinaa parodioivaa drag-nimeään hän sanoo oman etnisen taustansa oikeuttamana käyttävänsä viis veisaten siitä että häntä tietysti voitaisiin syyttää kulttuurisesta omimisesta.) Kakkoskauden voittaja, 23-vuotias Lawrence Chaney menee tolaltaan joutuessaan ”rusikaalin” tanssi- ja lauluharjoituksiin ja häntä alkaa itkettää: koetut epävarmuuden ja pärjäämättömyyden tunteet nousevat yhtäkkiä pintaan.

Dragissa olen supersankari.

Kilpailijat puhuvat usein myös suoraan kameralle. Katsojalle tarjotaan tilaisuus empatiaan, jonka aste voinee korreloida paljonkin hänen omien kokemustensa kanssa. RuPaul kertoo toistuvasti pyrkivänsä rohkaisemaan nuoria, joita yhteiskunta syrjii seksuaalivähemmistönä.

Yliampuvissa tamineissa kameran eteen pasteeraavista naiskuvatuksista kirjaimellisesti kuoriutuu hauskoja, fiksuja ja sympaattisia ihmisiä, joista katsoja voi löytää suosikkikilpailijansa. Ohjelman anti aukeaa kaikki jaksot katsomalla.

Yksi queeneista sen sanoo: dragissa olen supersankari. Kaikki on mahdollista ja maailma avoin, traumaattiset, mitätöivät, rankat kokemukset unohtuvat, lavalla saa osakseen huomiota, hyväksyntää ja suosiota. Masquerade tarjoaa drag-artistille uuden identiteetin, ja drag-taiteen (kuten campinkin) ytimessä on myötätuntoa, empatiaa ja arvostusta.

Gender-bending?

Vuonna 2018 RuPaul sanoi Guardianin haastattelussa (3.3.2018), että drag on miesten tekemänä ”punk-rockia”, koska se todella hylkää maskuliinisuuden. ”Drag loses its sense of danger and its sense of irony once it’s not men doing it, because at its core it’s a social statement and a big f-you to male-dominated culture.”

Bimini Bon-Boulash puolestaan totesi myöhemmin Guardianissa (13.3.2021): ”What people have to remember is that drag was always a protest. It was always a political statement. It was about taking away those norms about gender and society, and parodying them.”

Mutta ”muistavatko” ihmiset historiallisen dragin sosiaalista tai poliittista protestia, kun RuPaulin drag-showsta on tullut taitavasti tuotettua populaaria viihteen valtavirtaa, jota seuraa laajapohjainen yleisö?

Niin suosittu on Drag Racesta tullut, että mummokin tykkää RuPaulista. Brittiversiota tekemään tullutta amerikkalaista tuotantoväkeä ällistyttää ykköskauden jälkeisestä kiertueesta tehdyssä dokumentissa se, että vanhoja teatterisaleja Lontoossa, Newcastlessa, Birminghamissa kansoittivat myös perheet vaarista jos ei nyt vauvaan niin kymmenvuotiaisiin – koko perheen viihdettä?

Yksi brittikulttuurin traditioista on varhaisviktoriaanisen 1850-luvun puolivälissä teatterisaleissa kukoistamaan alkanut varietee- ja music hall -perinne: yleisöä osallistavaa musiikkia, komiikkaa, sketsejä, (pikku)tuhmaa vitsailua. Yhä suositut koko perheen pantomiimishowt joulunaikaan tarjoavat slapstick-komiikkaa, laulua ja tanssia, yleisön osallistamista ja tuttuja hahmoja: niistä yksi on panto dame, jota esittää mies dragissa.

”Comedic drag has always been loitering around the UK entertainment mainstream. I grew up with Kenny Everett, Dick Emery, Les Dawson, Stanley Baxter, to name a few, plus we had the dames in the panto every Christmas”, huomauttaa DR-tuomari, standup-koomikko Alan Carr (The Guardian, 13.3.2021). Lawrence Chaneyllä  – joka kertoo opetelleensa äitinsä kanssa ompelua jo kymmenvuotiaana – on panto dame -tehtävässä yllään ironisen herttainen matamimekko ja peruukissa ompelukone.

Professori Sky Gilbert on myös näyttelijä ja drag-artisti, ja hänen kantansa nojaa binääriin järjestelmään, kun hän kirjoittaa gay-kulttuurin kuolemasta (Quillette, 10.8.2019):

Drag is quintessentially gay and essentially sexual. It is a way for gay men to deal with the psychological effects of the homophobia that is directed against them by straight people. It always has been a way for gay men to exist in a homophobic society while proudly claiming their effeminacy, their love for other men, and, frankly, their proud status as ”sex objects”.

Sky Gilbert toteaa, että Drag Racen suosio on saanut katsojat vakuuttuneiksi siitä, että drag ei ole seksuaalista vaan showbisnestä, mutta ”what you won’t see on Drag Race is the witty, chatty, virulently obscene monologues that still characterize real drag shows in the few remaining real gay bars that comprise the surviving vestiges of gay culture. And therein lies the tragedy of a world that ignores sex and fetishizes gender.”

DR UK 1+2:n jaksoja katsoessa pitäisi kyllä käydä mummollekin selväksi, että drag-show itse asiassa on ”quintessentially gay and essentially sexual”. Kilpailijat, tuomarit ja RuPaul vitsailevat tavalla, joka on pikku- tai isomminkintuhmaa. DR:n kilpailijoilta edellytetään neljää ominaisuutta menestykseen: Charisma, Uniqueness, Nerve and Talent (C.U.N.T.).

Otto Lehtosen taidehistorian pro gradu -tutkimus The image of your imagination. Rediscovering drag, reconstructing gender (Turun yliopisto, 2019) käsittelee myös Drag Racen päämääriä ja sisältöä: ”Despite his criticism of normative masculinity and good intentions for gay empowerment, RuPaul’s argument, in the end, demonstrates and affirms the sociocultural valuation of cis male masculinity over any other quality instead of subverting it.” (s. 21)

Kirjoittaja arvioi, että kilpailijat joiden drag-tyyli on enemmän nonbinary tai genderqueer kuin hyperfeminiininen, eivät useinkaan saa tuomareita vakuuttuneiksi ja he joutuvat lähtemään kilpailusta aikaisessa vaiheessa, ja että maailmanlaajuisesti vaikutusvaltainen Drag Race on ennen kaikkea vahvistanut sitä stereotypiaa, että dragia harjoittavat cis-homomies-queenit, jotka esittävät hyperfeminiinisyttä. (s. 20)

Drag on kaikille?

The Conversation -sivusto analysoi pari vuotta sitten artikkelissaan ”RuPaul’s Drag Race is still figuring out how to handle gender and race” (27.8.2018) Drag Racen ”traditionaalista” näkemystä dragista:

”RuPaul has created a show that joyfully reveals queer lives with humour, wit and a political eye. Drag Race celebrates the idea of breaking gender boundaries and offers welcome representation for every sissy kid growing up with no desire to act like a proper bloke.”

RuPaulin 13. amerikkalainen dragshow teki uudenlaista historiaa.

RuPaul joutui laajan arvostelun kohteeksi arvioidessaan The Guardianin aiemmin siteeratussa (3.3. 2018) haastattelussa, että transnaiset eivät hänestä sovellu Drag Racen kilpailijoiksi: ”It takes on a different thing: it changes the whole concept of what we’re doing.”

Toisin kuitenkin on käynyt. Tänä vuonna DR UK 2:n voitosta taisteli Bimini Bon-Boulash, nonbinary. Viime huhtikuussa RuPaulin 13. amerikkalainen dragshow teki uudenlaista historiaa hyväksyessään kilpailijaksi ensimmäisen transmiehen: Gottmik kilpaili neljän parhaan joukossa. RuPaul on siis jo muuttamassa kilpailijakriteerejä; mahtava (dragnificent) kaupallinen viihdeohjelma pyrkii kuuntelemaan sidosryhmiään ja yleisöään. Jos cis-heteronaisetkin pääsevät Drag Raceen, onko gay-kulttuuri siltä osin siis kuolemassa?

Kuinka paljon taidetta tarvitsee ”ymmärtää” voidakseen nauttia siitä?

Amen!

RuPaul lopettaa jokaisen Drag Race -jakson kysymällä kilpailijoilta: ”If you can’t love yourself, how the hell you’re gonna love somebody else? Can I hear an amen up in here?”, ja kilpailijat huutavat kuorossa ”Amen!” Vai: ”Gay men!”

No, onhan se vain tv-sarja.

But thanks, bitches.

Kirjoittaja on toimittaja ja freelance-teatterikriitikko, joka on toiminut muun muassa Books from Finland -lehden toimittajana vuosina 1983–2014 sekä Kansan Uutisten ja Aamulehden kriitikkona.

Viitteet

[1] 13 katseluasentoa, Parasta katseluaikaa, Television lapset. Lehtola, s. 261–262.

[2] Sontag käyttää vaikeasti suomentuvaa sensibility-sanaa: se ei ole järjen vastakohta, mutta ”tunneherkkyys” tuntuisi suomeksi viittaavan pikemmin johonkin kyynelherkkään – merkitys liittyy aistien kautta havaittuun, ehkä on lähellä ”vaistoa”?