Digitaalinen poetiikka tuulikaapissa

Poikkitaiteellisuus ja multimedia ovat vahvistaneet asemiaan runouden saralla samalla kun runoudesta on tullut olennainen estraditaiteen muoto. Jälkimmäistä siivittää lavarunousbuumi. Runot ovat kuitenkin myös videotaiteen muoto, jota määritelmät pakenevat. Jopa kilpailujen tuomarit kokevat haasteelliseksi luokitella onko kyseessä runovideo vai videoruno, sillä moni teos jää niiden välimaastoon eikä rajaa ole helppo vetää.

Runovideo, videoruno vai runomusiikki?

Videoruno on audiovisuaalinen teos, joka koostuu esimerkiksi kuvista, liikkeestä, animaatiosta, kirjaimista, sanoista, musiikista sekä muista äänistä.[1] Useimmiten audiovisuaalisen runouden eri määritelmissä korostuu runovideon olemus, jossa poeettisuus kumpuaa runosta ja video kuvittaa tai muutoin tukee ilmaisullaan runoa. Toisinaan runovideo voi olla hyvin tarinanomainen ja samalla elokuvamainen.

Lisää hämmennystä näissä määrittelyissä herättää runomusiikin ja musiikkivideon samankaltaisuus. Runomusiikissa ja runovideoissa, kuten joskus myös videorunoissa, tosin harvemmin, lauletaan musiikkivideoiden tapaan. Yhteistä näille kaikille ilmaisumuodoille on kuitenkin rytmi, lyriikka ja visuaalisuus.

Kineettinen runo, joka tavallisesti muodostuu äänettömistä teksti- tai kirjainmerkeistä, muistuttaa animaatiorunoutta tai kuvataidetta. Multimedia taas yhdistää monia esitystapoja ja hyödyntää samalla tietotekniikkaa.

Esiintyvä runoilija Jonne Piltosen runo ”Herään, taas” on videollaan kerännyt lukuisia katselukertoja (lähes 2000 katselua) YouTubessa. Se löytyy myös Runokinon Facebook-sivulta. Videon on kuvannut Ona Ivonen ja sen mystinen äänimaisema on peräisin Ilari Kalliselta. Nuorten tekijöiden mustavalkoisessa videossa luodaan maaginen maisema, jossa metsää ja siinä käyskentelevää Ada Lindemania kuvataan lähietäisyydeltä ja kaukaa kameran kuvakulman muuttuessa. Video tarttuu hyvin intensiivisesti kokijaansa.

Videomuotoinen runo ei kuitenkaan ole täysin uusi ilmiö, sillä Lumièren veljekset näyttivät yksiotoksisen elokuvansa yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1895.[2] Runollisina pidettyjen elokuvien valmistamiseen osallistui runoilijoita jo 1910-luvulla.[3]

Erityisesti Ranskassa runoilijoiden vaikutuksella oli suuri vaikutus 1920-luvun avantgarde-elokuvaan. Etsittiin menetelmää kuvata sisäistä visuaalista visiota ja runoutta havainnollisemmin ottamalla käyttöön elokuva ilmaisumuotona ja samalla rikottiin siinä ollut draama.[4]

Varsinaisen videorunouden perustajana pidetään portugalilaista Ernesto Melo e Castroa. Hän julkaisi ensimmäisen videorunoksi määritellyn Roda Lume -teoksensa vuonna 1968: lähes kolmen minuutin pituinen videoruno, jossa ihmisääni, kirjaingrafiikka ja runokokonaisuus yhdistyvät.[5]

Oma foorumi runovideoille

Lataan omat runovideoni YouTubeen ja jaan niitä Facebookissa. Tiedotan niistä myös Instagramissa. En kuitenkaan tiedä, ketkä videoitani katselevat, mutta katselukerrat rekisteröityvät. Videomuotoisia runoja on vaikea löytää, jos niitä ei osaa erityisesti etsiä esimerkiksi YouTubesta, Vimeosta tai erillisestä runoussivusto Nokturnosta. Näyttää kuitenkin siltä, että runoja sisältäviä videoita tehdään yhä enemmän – ennen kaikkea nuoret ja nuoret aikuiset julkaisevat videoitaan. Sen sijaan on vaikea julkaista omia videoita niille erikseen tehdyillä foorumeilla elokuvateattereiden tapaan.

Ensimmäinen runovideoni syntyi valokuvaaja ja videotaiteilija Sanna Telkki-Kovan kanssa joulun alla vuonna 2018. Keväällä 2019 osallistuimme Lahden Runomaratonin kansainväliseen runovideokilpailuun, jossa sijoituimme toiseksi. Kilpailuun osallistui 101 runovideota. Samoihin aikoihin syksyllä 2019 perustimme PoetryFotogenic Teamin ja teimme omat kotisivut. Etsimme erilaisia foorumeita esittää videoitamme, kunnes huomasimme niitä olevan niukasti tarjolla. Kyseisille sivustoille otettiin videoita esitettäväksi hyvin rajallinen määrä.

Runokinon tarkoituksena on esitellä eri taiteilijoiden runovideoita ja videorunoja matalalla kynnyksellä.

Pian aloimme suunnitella omaa sivustoa nimellä Runokino, jossa esitämme omien videoidemme lisäksi muiden tekemiä runovideoita. Näin Runokinosta syntyi pysyvä foorumi Facebookissa PoetryFotogenic Teamin ylläpitämänä.

Runokinon tarkoituksena on esitellä eri taiteilijoiden runovideoita ja videorunoja matalalla kynnyksellä sekä tuottaa taiteilijoista kirjoitettu profiili julkaistun videon yhteyteen. Samalla Runokino tiedottaa uusista julkaisuita Instagram-tilillään. Tekijänoikeudet säilyvät videoiden tekijöillä, mutta Runokino pidättää oikeuden valita tarjotuista videoista Runokinossa julkaistavat teokset. Kyseessä on foorumi, joka ei erittele runovideota videorunosta tai runomusiikista. Video voi olla harrastajan tai ammattilaisen taideteos.

Videoiden välitila?

Lahden Runomaratonin videokilpailut ovat videorunoilijoille kaivattu ponnahduslauta töidensä esille tuomiseen. Videoni ”Välitila” teemana oli kilpailun järjestäjän osalta ”valo ja vesi”. Kirjoitin kolme runoa, joiden pohjalta Sanna Telkki-Kova kuvasi ja editoi yhdessä suunnittelemamme videon. Hän käytti kuvamateriaalina lähikuvaa esimerkiksi rouheasta betonipinnasta, maljakossa liikehtivästä vedestä, valon heijastuksista. Musiikin teimme yhdessä, itse tanssin videolla naamioituneena kalaksi ja esitin runoni ääneen. Kuva-aineisto ja äänimaailma tukivat runoa, mutta loivat samalla esitetyn tekstin kanssa surrealistisen kokemuksen.

Lähetimme videomme runovideona, mutta huomasimme tuomariston palautteesta videon määrittelyn olevan häilyvä, sillä osa tuomareista arvosteli videomme videorunona ja osa runovideona. Niinpä osa videoista jää määrittelyjen väliin, mikä tekee tästä taiteen muodosta kiehtovan ja hankalan tuomaroida.

Mietimme Sanna Telkki-Kovan kanssa videoiden määrittelyä jatkuvasti. Voimme käsitellä eri tavoin runon elementtejä (ääntä, typografiaa, väriä, kuvaa, leikkausta, siirtymiä, taukoja, rytmiä). Koemme, että videolla voi vaikuttaa kirjoitettua runoa enemmän useamman aistikanavan kautta ja suunnata katsojan tulkintaa tiettyyn suuntaan joko vahvistamalla tai heikentämällä itse runon sanomaa. Toisaalta voimme antaa videon avulla runolle lisäarvoa, muita symbolisia merkityksiä ja uusia tulokulmia ja viitekehyksiä sekä laajentaa tulkintaa.

Voimme antaa videon avulla runolle lisäarvoa, muita symbolisia merkityksiä ja uusia tulokulmia ja viitekehyksiä.

Lahden Runomaratonin tuomariston palautteessa todetaan videostamme: ”Video on moneen suuntaan aukeava taideteos. Siinä on vahva subjektiivinen vire, joka tuo siihen intiimiyttä. Runoon, kuvaan ja ääneen on tehty työtä ja se näkyy onnistuneessa lopputuloksessa. Näiden eri elementtien erilaisuudessa on rikkautta ja yhdistyneenä ne synnyttävät mielenkiintoisen teoksen, jota voi katsoa useita kertoja teoksen paljastamatta lopullista arvoitustaan.”

Voiko runovideosta nauttia, jos ei pidä runoista?

Näytimme Sanna Telkki-Kovan kanssa muutamia osittain englanniksi tekstitettyjä runovideoitamme tammikuussa 2020 LuxHelsinki-tapahtumassa, jossa saimme niistä paljon palautetta. Useissa kommenteissa todettiin, kuten eräs vanhempi herra: ”Oli kiva, kun tässä oli video, musiikki ja muu äänimaisema, sekä runo puhuttuna ja tekstinä yhdessä, kokonaisuus oli miellyttävä katsella. En ole kiinnostunut runoista, mutta tämä kokemus oli mahtava.”

Eräs nuori nainen katseli runovideomme ilman ääntä, mutta luki runon englanninkielisen tekstin videolta. Tarjosimme hänelle kuulokkeita, jotta hän voisi kuunnella myös äänimaiseman ja runon suomeksi puhuttuna. Ensin hän kieltäytyi, koska oli ymmärtänyt runon sanoman englanninkielisestä tekstityksestä, mutta halusi lopulta kuunnella videon kuulokkeilla. Hän oli vaikuttunut ja ilahtunut kokemastaan ja kertoi, että video oli positiivisella tavalla aivan erilainen kuultuna ja koettuna kuin luettuna näytöltä ilman äänimaisemaa.

Video saakin ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita runoista, katsomaan niitä ja ilahtumaan positiivisesti kokemastaan.

Kuka puhuu?

Lyriikassa kertoja on puhuja, usein lyyrinen minä, joka ajattelee itsekseen tai kääntyy kohti jotakuta toista. Runoilija voi määritellä runopuhujan monella tapaa. Puhuja voi olla hän itse, roolihenkilö, yliminä, kaikkitietävä kertoja tai mikä tahansa persoonamuodoista. Puhuja voi olla myös joku muu elollinen olento tai osa inhimillistettyä elotonta luontoa. Runon ja videon kokija saa aistia runopuhujan toisinkin tai eri tavalla kuin runoilija. Videon visuaalisessa ilmeessä puhujan voi nähdä tai kokea myös non-verbaalisena tai aseemisena puhujana.

Kirjoitettua runoa (painettu runokirja tms.) ja videota ei kannata asettaa vastakkain, sillä kyseessä on kaksi erillistä taiteenlajia. Kuvan tai äänen ja tekstin ristiriita videorunoudessa luo monikerroksisen ja useaan suuntaan kehittyvän taideteoksen.

Kun runo on ottanut yhdeksi muodokseen videon, sen kokijan mahdollisuudet teoksen toiminnalliseen kokemiseen laajenevat. Runon käyttöliittymänä ovat esimerkiksi tabletti, kännykkä, kännykkä VR-lasien kanssa, kannettavaa tietokone, tietokone ja Oculus Rift -silmikko, taulutelevisio tai elokuvakangas. Runoa voi vastaanottaa myös interaktiivisella tavalla. Draaman rikkomisen lisäksi runo ja elokuva kykenevät käyttämään rytmiä kerronnan keinona ja näyttämään totutun uudella tavalla. Runoa ja lyhytelokuvaa yhdistää ilmaisun lyhyys ja siihen liittyvä tiivistäminen.[6]

Käyttöliittymä tulevaisuuteen?

Runon ja videon yhdistelmä jatkaa 1920-luvulla syntynyttä kokeilemista ja kamppailua draamaa vastaan särkiessään elokuvakerronnan ja dramaturgian lainalaisuuksia. Tarinan sijaan se näyttää etsivän runollisuutta kuvapinnoista ja leikkauksesta.[7] Se voi kuvata liikkumatonta horisonttia tai juoksuttaa tärisevää kameraa ihmisvilinässä pyrkimyksenään löytää kuvalle perinteisestä elokuvasta poikkeava merkitys. Logiikalla ei välttämättä ole väliä, kun leikitellään assosiaatiolla.

Runon ja videon yhdistelmä jatkaa 1920-luvulla syntynyttä kokeilemista ja kamppailua draamaa vastaan särkiessään elokuvakerronnan ja dramaturgian lainalaisuuksia.

Sanojen ja kuvien henkilökohtaiset merkitykset ovat usein muilta ihmisiltä näkymättömissä. Emme aina tiedosta niitä itsekään. Lisäksi kulttuuriset erot vaikuttavat tulkintoihimme. Jopa värien käytön symboliikka vaihtelee eri kulttuureissa.

Jaana Polamo toteaa kandidaatintutkielmassaan (Jyväskylän avoin yliopisto) runoilijoiden työntyneen aiemmin elokuvan tantereelle, mutta nykyään käyttävän entistä enemmän videota taiteensa työkaluna.[8] Tutkimuksella, videon ja runon yhdistävillä festivaaleilla ja kilpailujärjestäjillä sekä taiteen ja kulttuurin rahoittajilla on jatkuva tarve määritellä lajeja. Taiteilijan ei kuitenkaan tarvitse välittää yleisistä määrittelyistä, vaan hän käyttää työssään sitä, mitä teos vaatii ja pyrkii etsimään jatkuvasti myös uusia ilmaisumahdollisuuksia.

Yksi melko nuori tekniikka on 360 asteen video, jota käytetään esimerkiksi erilaisia rakennettuja tiloja esiteltäessä. Siinä katsoja kääntää katselukulmaa nähdäkseen, mitä videolla tapahtuu. Haasteena voi olla, kuinka videotaiteilija ohjaa katsojaa etenemään haluamallaan tavalla. Toinen haaste on, millainen teksti 360-videossa toimii kaikista mahdollisista näkövinkkeleistä.

Itse tehty elämä taiteessa

Epäkohta taidemuodon määrittelyssä osuu myös taiteilijaan itseensä. Varsinkin, jos hän on taidekouluja käymätön outsider-taiteilija tai suomalaisittain ITE-taiteen tekijäksi nimetty taiteilija. Tosin nykyisin ITE-taiteellakin on omat kuraattorinsa, jotka etsintäkuuluttavat taidekoulujen ulkopuolelta taiteentekijöitä ja valitsevat heidän töistään pienen osan näyttelyihinsä. Toistaiseksi sen ulkopuolelle on jäänyt Uusimaa ja videotaide.

Monien itseoppineiden taiteilijoiden on vaikea saada apurahaa, koska useimpien apurahojen edellytyksenä on ammattilaisuus, jonka takaa taidealan koulutus. Vastaavasti taidegallerioihin on mahdotonta saada töitään esille instituutioiden ulkopuolelta, jos ammattilaisuus on sinne edellytys. Gallerioiden korkea tilavuokra maksetaan tavallisesti juuri apurahojen turvin. Todellinen taiteen avantgarde ja underground saattavat piileksiä juuri outsider-taiteilijoiden kahlitsemattomassa, tuoreessa ajattelussa.

Taiteen pitäisi olla kaikkien ihmisten ulottuvilla, rajoja rikkoen, kyseenalaistaen vallitsevia käsityksiä. Taidekoulutus tarjoaa edelleen erinomaiset työkalut taiteen tekemiseen. Kaikkea ei tarvitse itse selvittää. Parhaimmillaan koulutus laajentaa tajuntaa ja sitä kautta tietoisuutta taiteentekemisen mahdollisista keinoista. Maaseudun Sivistysliiton vuosien ajan tekemä yhteistyö kotimaisen ja kansainvälisen outsider-taiteen kentällä on hyvällä alulla, mutta vielä kesken, jos se jättää ulkopuolelle esimerkiksi ITE-videot.

Klisee ”vain mielikuvituksesi on rajana” pitää paikkansa kaikessa taiteen luomisessa. Mielestäni taide on parhaimmillaan paradoksi, välitilaan hakeutuva ennakkoluuloton tutkimusmatka. Samalla taide tarjoaa tarttumispintaa, kollektiivisen samaistumisen kokemuksen. Olemme jälleen välitilassa, jossa taide pakenee määritelmiä ja rajanvetoja. Vain taiteen kokija, esimerkiksi videotaiteen katsoja, voi määritellä itselleen teoksen merkityksen henkilökohtaisen tulkintansa kautta. Parhaimmillaan videoteos sallii yhtä monta tulkintaa kuin sillä on katsojia.

Kirjoittaja on runoileva tietokirjailija, pedagogi, kasvatustieteilijä.

Lähteet

Henry Bacon, Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 929, 2005.

Saara Cantell, Timantiksi tiivistetty. Kerronnalliset strategiat fiktiivisessä lyhytelokuvassa. Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, 2011.

Giovanna Di Rosario, Electronic Poetry. Understanding Poetry in the Digital Environment. University of Jyväskylä 2011.

Pirkko Ilmanen, Riika Kotka, Elina Pulli & Johanna Venho, Runomatkaopas. Aviador 2019.

Tom Konyves, Videopoetry: A Manifesto by Tom Konyves, 2012.

Lahden Runomaratonin palkitut runot 2019. Viitattu 12.3.2021.

Susan McCabe, Cinematic Modernism. Modernist Poetry and Film. Cambridge University Press 2005.

Lauri Oino, ITE-taiteen juhlavuoden 2020 julkaisu. Maaseudun Sivistysliitto 2020.

Jonne Piltonen, Herään, taas, runovideo, 2020.

PoetryFotogenic Team, kotisivu.