Kritiikin Kannuksilla vastikään palkittu kapellimestari Emilia Hoving tiesi orkesterin eteen astuessaan, että tämä on hänen juttunsa. Pianoa, klarinettia ja selloa soittavalle Hovingille orkesteri on instrumenteista rakkain.

Nainen astuu korokkeelle Helsingin kaupunginorkesterin eteen ja nostaa kätensä. Toisessa on tahtipuikko. Kun hän liikuttaa käsiään, orkesteri alkaa soittaa. Kyseessä on kohtaus dokumenttielokuvasta Orkesterin edessä, joka julkaistiin helmikuussa 2020. Nainen kapellimestarin korokkeella on musiikinjohtoa opiskeleva Emilia Hoving.

”Koko kuvausprojekti alkoi syksyllä 2016, silloin kun olin juuri aloittanut kapuluokalla”, kertoo 26-vuotias Hoving, yksi dokumenttielokuvan kolmesta opiskelijasta, joiden matkaa kapellimestariksi elokuvassa seurataan.

Viisi vuotta myöhemmin ja vuosi dokumenttielokuvan ensi-illan jälkeen hänelle myönnetään Suomen arvostelijain liiton jakama Kritiikin Kannukset, joka annetaan vuosittain nuorelle tekijälle taiteellisesta läpimurrosta. Edellinen kerran Kritiikin Kannukset myönnettiin kapellimestarille vuonna 1962, jolloin sen sai myös Hovingia opettanut Jorma Panula.

Nyt opinnot Sibelius-Akatemiassa ovat loppusuoralla – ja Hoving Pariisissa. Hän työskentelee Mikko Franckin apulaiskapellimestarina Ranskan radion filharmonisessa orkesterissa.

”Mikko on heidän ylikapellimestarinsa ja olen Ranskassa, kun Mikolla on konserttiviikko. Täällä on ihanaa, mitä nyt koronatestien ja karanteenien kautta täytyy aina mennä. Mutta kyllä se on sen arvoista, että voi tehdä töitä. Pidän Pariisista, nyt tietysti korona-aikana ei voi hirveästi tehdä mitään, kun kaikki on kiinni.”

”Apulaiskapellimestarin pestissä oppii hirveän paljon koko ajan: siinä seuraa niin intensiivisesti kapellimestarin työtä ja harjoituksia. Nautin työstäni ja siitä, että tapaan todella paljon erilaisia ihmisiä ja saan tehdä yhteistyötä erilaisten orkesterien kanssa. Ranskassa olen päässyt tutustumaan myös kulttuuriin.”

Hoving on johtanut orkestereita opintojensa alusta lähtien niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen mielestään on tärkeää, että tekee konsertteja ja aloittelee työuraa jo opintojen aikana. Sen lisäksi, että niistä oppii paljon, kalenteri ei kumise tyhjyyttään valmistumisen jälkeen.

Hoving on johtanut orkestereita opintojensa alusta lähtien niin Suomessa kuin ulkomailla. Kuvassa Emilia Hoving ja Susanna Mälkki dokumentissa Orkesterin edessä. Kuva: Tuffi Films

Hoving on ehtinyt olla ennen nykyistä pestiä RSO:n assistenttikapellimestari. Työ Pariisissa alkoi vuosi sitten tammikuussa.

”Aika nopeasti tänne saapumisen jälkeen tuli korona. Viime keväänä peruuntui paljon keikkoja, mutta syksyllä onnistui konserttien järjestäminen täälläkin ilman yleisöä. Jossain vaiheessa soitettiin yleisöllekin. Tilanne on vaihdellut koko ajan.”

Instrumenttina orkesteri

Hoving kertoo, että musiikki oli oleellinen osa lapsuudenkotia ja alati läsnä tavalla tai toisella.

”Meillä oli piano. Isä on videokuvannut, kun olen joskus vauvana mennyt pianon luokse, soittanut ja laulanut täyttä kurkkua.”

Vanhemmat olivat aktiivisessa roolissa lasten musiikkikasvatuksen suhteen. Heille oli tärkeää, että kukin perheen kolmesta lapsesta aloittaisi musiikkiharrastuksen.

”Minua vietiin vauvamuskariin jo pienenä, joten musiikkiharrastus on alkanut jo ihan vauvavuosina. Pianonsoiton aloitin kuusivuotiaana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa, ja klarinetti tuli melko nopeasti siihen kaveriksi joskus viidennellä luokalla. Ne ovat periaatteessa pääsoittimeni.”

Sello tuli kuvioihin vasta myöhemmin, musiikin johtamisen opintojen myötä.

”Kapellimestarin opintoihin kuuluu, että soittaa jotakin orkesterisoitinta. Mietin, että olisi hyödyllistä soittaa jousisoitinta, kun minulla oli jo se klarinetti. Sellon valinta tuntui unelman täyttymykseltä”, hän kertoo.

”Mitä enemmän kapellimestarilla on tietämystä eri soittimista niin sen parempi. Täytyy olla mahdollisimman paljon ymmärrystä äänentuotannosta sekä siitä, miten eri soittimet toimivat käytännössä.”

Orkesteri on erittäin monimutkainen soitin, kun siinä on useita ihmisiä soittamassa.

Hoving ei kuitenkaan suunnannut suoraan lukion jälkeen opiskelemaan musiikin johtamista. Hän aloitti Sibelius-Akatemiassa vuonna 2013 pääaineenaan musiikkikasvatus, jota myös hänen äitinsä oli opiskellut.

”Musiikkikasvatuksen opintoihin kuului pakollisena orkesterin ja kuoron johtamisen kurssi. Siellä sain ensimmäistä kertaa kokeilla oikean orkesterin ja yhtyeen johtamista. Se tuntui heti oikealta ja luonnolliselta.”

Emilia Hoving. Kuva: Laura Oja

Innostus vei Hovingin Jorma Panulan oppilaaksi Panula-Akatemiaan vuonna 2015.

”Olin ihan hurahtanut johtamiseen! Kävin kursseilla viikonloppuisin, opetus oli sellaista mestarikurssi-tyylistä. Sitten päätin hakea kapuluokalle.”

Musiikin johtamisen koulutusohjelman ovet avautuivat syksyllä 2016. Opinnoissa Hoving pääsi lukuisten isojen nimien, kuten Atso Almilan ja tätä seuranneen Sakari Oramon oppiin. Lisäksi opetusta antoi Akatemian vieraileva professori Hannu Lintu sekä lukuisat vierailevat opettajat.

”Vaikka pidän kovasti pianon ja klarinetin soitosta niin tajusin aika pian, että orkesterinjohto on minun juttuni ja orkesteri instrumenttini. Orkesteri on erittäin monimutkainen soitin, kun siinä on useita ihmisiä soittamassa. Ja sille kirjoitettu repertoaari on todella laaja.”

”Tuntuu, että pystyn toteuttamaan taiteellista minääni orkesterin kautta luonnollisimmin.”

Tärkeintä on tulkinta

Kun esitettävä teos ja konsertti on lyöty lukkoon, Hoving hankkii partituurin ensi tilassa ja alkaa tutustua musiikkiin.

”Teos alkaa muhia alitajunnassa yleensä heti, kun se on tiedossa. Suurin työ on ihan vain istua alas sen nuotin kanssa. Usein luen myös muuta kirjallisuutta. Jos kyseessä on säveltäjä, jota en ole hirveästi aiemmin tehnyt, saatan lukea elämäkerran.”

Musiikin ja säveltäjän elämän lisäksi Hovingia kiinnostaa sävellyksen syntykonteksti, jonka tunteminen saattaa antaa lisätyökaluja tulkinnan rakentamiseen.

”Jos säveltäjä on elänyt esimerkiksi 1700- tai 1800-luvulla, on hyvä ottaa selvää millaiset yhteiskunnalliset asiat ovat saattaneet vaikuttaa hänen elämäänsä. Tulkinta teoksesta voi syventyä paljonkin, kun on päässyt tutustumaan esitettävään musiikkiin myös tätä kautta.”

Tällä hetkellä Hovingia kiinnostaa erityisesti 1900-luvun musiikki ja uusi musiikki.

”Tykkään tehdä säveltäjien kanssa yhteistyötä. Lisäksi on tietyt säveltäjät, joiden musiikkiin on kiinnostavaa mennä syvälle kerta toisensa jälkeen. Minua kiinnostavat sellaiset tekijät kuin Bartók, Stravinski ja Šostakovitš.”

Miten eri affektit saa esille omalla tekemisellään? Millä tavalla säveltäjä on käyttänyt harmonioita ja millä perustein?

Tärkeimmäksi työkseen hän kokee säveltäjän ja musiikin ymmärtämisen ja tulkitsemisen.

”Musiikki on kommunikaation väline. Tehtäväni on yrittää mahdollisimman hyvin ymmärtää ja tulkita säveltäjää.”

”Musiikki on myös aina osa yhteiskuntaa. Jos tulkitsen teoksen tai asian jollakin tavalla, niin joku yleisössä saattaa tulkita sen ihan toisin omien kokemustensa ja näkemystensä kautta. Ja se on todella hienoa! Musiikki ei ole koskaan mustavalkoista.”

Erityisesti kapellimestaria kiinnostavat teoksista nousevat puhuttelevat affektit.

”Miten eri affektit saa esille omalla tekemisellään? Millä tavalla säveltäjä on käyttänyt harmonioita ja millä perustein? Musiikkitekniset asiat ja tunnepuoli menevät käsi kädessä. Jos säveltäjä on päättänyt käyttää tiettyä harmoniakulkua, vaikuttaa se siihen millaisia affekteja musiikissa on.”

”On hassua ja ihan mahtavaa, että on aina niin sisällä siinä ohjelmistossa mitä kulloinkin tekee ja että niihin teoksiin on silloin niin rakastunut.”

Milloin mikään on valmista?

Hovingin mielestä monipuolisuus konserttiohjelmistossa on tärkeää.

”Pidän siitä, että konsertti sisältää musiikillisesti useita eri tyylejä ja aikakausia. Kokonaisuudessa voi olla jokin teoksia yhdistävä tekijä – tai sitten ei. On myös mielenkiintoista tarkastella eri konserteissa, esimerkiksi yhden kauden aikana, miten monipuolisuus toteutuu repertoaarissa.”

Korona on vaikuttanut esitettävään ohjelmistoon, kun soittajien lukumäärää on rajoitettu. Hovingin mielestä muutoksessa on ollut myös hyvät puolensa.

”Korona on pakottanut etsimään uutta ohjelmistoa kun orkesterit, jotka ovat soittaneet perinteisesti suuria teoksia, ovat joutuneet esiintymään pienemmällä kokoonpanolla. On ollut todella mielenkiintoista tutustua kuulijana lukuisiin uusiin teoksiin, joita muut ovat ottaneet esitettäväksi.”

Hoving kertoo, että on lähtenyt itsekin uudella tavalla etsimään teoksia, kun ohjelmistoon on täytynyt ottaa enemmän pienempiä orkesteriteoksia.

Hoving näkee kapellimestarin ammatin ikuisena oppimisena.

”Mutta en ole tosiaan ollut hirveän kauan tässä ammatissa. On sellainen tunne, että mitä hyvänsä teenkin, se laajentaa repertoaariani”, hän naurahtaa.

Uuden musiikin opiskelun ei tulisi olla arkea pelkästään uransa alussa oleville. Hoving näkee kapellimestarin ammatin ikuisena oppimisena.

”Itsensä kehittäminen on tärkeää, aina voi löytää uusia puolia itsestään. Jotenkin tuntuisi kauhean tylsältä sellainen, että ’nyt olet saavuttanut valmiuden!’ Mihin suuntaan siitä menisi? Milloin voi olla valmis kapellimestari?”

Hoving kysyykin, milloin mikään voi olla valmista.

”Ihminen on ikuinen oppija. Esimerkiksi perustyö on todella tärkeää. Se, että jaksaa puurtaa ja on motivaatiota viedä asioita eteenpäin. Totta kai muistan, että etenkin opintojen ensimmäiset vuodet keskittyminen meni koko ajan aika teknisiin asioihin. Ja ajattelin, että kunpa kroppa nyt vain tottelisi, tekisi sen minkä haluan.”

”Mutta jos napin painalluksella saisi täydellisen tekniikan, niin olisiko silloin hyvä kapellimestari?”

Ruokaa, lepoa – ja iltaa kohti!

Hoving muistaa kaikki johtamansa konsertit. Ikimuistoiseksi illaksi hän mainitsee kahden vuoden takaisen toukokuun, jolloin kapellimestari Pablo Heras-Casado joutui sairauden vuoksi perumaan esiintymisensä ja tuolloin 24-vuotias assistentti hyppäsi puikkoihin.

”On monia ikimuistoisia konsertteja, mutta tuo RSO:n esitys oli minulle täysin uusi tilanne. Hyppäsin suuren ohjelmiston kanssa lyhyellä varoitusajalla kapuksi. Se oli todella jännittävää ja hurjan hieno kokemus. Tulen varmasti muistamaan sen aina.”

Kapellimestari Emilia Hoving. Kuva: Laura Oja

Konsertteihin Hoving valmistautuu nykyisin rauhoittumalla.

”Yleensä konserttipäivän aluksi on kenraali. Sen jälkeen otan iisisti: syön hyvin, usein yritän nukkua. Muutama tunti ennen konsertin alkua alan etsiä energiaa, etenkin jos olen nukkunut. Teen paljon lämmittäviä liikkeitä, menen konserttipaikalle ja laittaudun valmiiksi. Aika lailla tuolla tavalla se menee joka kerta. Ruokaa ja lepoa – ja sitten iltaa kohti.”

Entä miltä kapellimestarin korokkeella tuntuu seistä?

”Ensimmäisenä opiskeluvuotena jännitti ja stressasi hirveän paljon joka kerta, kun nousin kapubändin eteen, vaikka samalla tuntui myös hyvältä. Siihen piti vain tottua. En koe, että jännitys olisi välttämättä huono juttu. Aika nopeasti muutos sitten tapahtui – tilalle tuli luonnollisuus ja innostus.”

”On kummallista, kuinka musiikki vaikuttaa. Ainahan ihmisillä on niin sanotusti ’päivänsä’. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, aina kun nousee orkesterin eteen huomaa, että musiikki kuitenkin kantaa. Töistä saa niin paljon energiaa ja innostusta, että huonosti nukuttu yö tai mikään muukaan ei siinä hetkessä enää paina. Se on aika ihmeellistä.”

Kirjoittaja on kirjailija ja kriitikko.