Heta Jäälinoja nousi elokuvayleisön tietoisuuteen hurmaavalla animaatioelokuvallaan Penelope, joka syntyi opinnäytetyönä Viron taideakatemiaan. Elokuva esitettiin kymmenillä kansainvälisillä festivaaleilla ympäri maailmaa. Hulvaton tarina viehätti katsojia ja Penelope sai muun muassa Tampereen elokuvajuhlien parhaan kotimaisen lyhytelokuvan Grand Prix’n ja Nordisk Panoraman Best New Nordic Voice -palkinnon vuonna 2017. Miten Jäälinojasta tuli animaatiotaiteilija ja mitä hänelle kuuluu tänään?
Miten päädyit animaatioalalle?
Olen piirtänyt lapsesta lähtien. Innostuin animaatiosta 13-vuotiaana, kun äiti vei minut Tampereen elokuvajuhlille. Siellä muun muassa Priit Pärnin ja Katariina Lillqvistin elokuvat tekivät minuun vaikutuksen. Teininä eräs ystäväni sanoi, että niillä jotka piirtävät paljon ei ole omaa elämää. Halusin olla cool ja lopetin piirtämisen vähäksi aikaa, mutta rakas harrastus jatkui myöhemmin. Ammatinvalintaa ei kummemmin tarvinnut miettiä. Pyrin ja pääsin opiskelemaan Turun ammattikorkeakoulun animaatiolinjalle vuonna 2008.
Turusta lähdit Tallinnaan jatkamaan opintoja, miksi juuri sinne?
Turun animaatiolinja on valittu kaksi kertaa maailman parhaaksi animaatiokouluksi ja sieltä sai melko hyvät perustaidot toimia kaikilla animaation alueilla. Turussa oli hyvät tilat ja välineet, mutta opiskelu kanditasolla oli ehkä liian itsenäistä. Koulutuksen rahoituksen supistuminen näkyy suoraan työn jäljessä, vaikka opettajakunta tekee parhaansa käytettävissä olevilla resursseilla. Priit Pärn opetti Turussa vuosina 1994–2007. Sen jälkeen hän siirtyi Tallinnaan ja perusti Viron taideakatemiaan animaatiolinjan, jossa opetus on englanninkielellä. Lähdin Turun kanditutkinnon jälkeen Tallinnaan jatkamaan opintoja, koska se oli lähin koulu, joka siihen aikaan tarjosi MA-opintoja.
Mikä oli parasta opinnoissa?
Turun opinnoissa parasta olivat opiskelukaverit. Animaation alumnien Osuuskunta Paperihattu on edelleen tärkeä verkosto. Siinä ei ole ulossulkevaa kilpailua, ja halutessaan saa palautetta ja vertaistukea – se on tosi tärkeää. Animaatio on useimmiten ryhmätyöskentelyä. Tallinnassa Priit Pärnin tärkein oppi oli aivojen jumppaaminen jatkuvilla harjoituksilla. Koulun jälkeen aivot laiskistuvat, kun kukaan ei teetä niillä töitä. Itsekseen on myös vaikeampi esimerkiksi pitää kiinni deadlineista.
Asut edelleen Tallinnassa ja puhut sujuvasti viroa. Ilmeisesti viihdyt hyvin?
Kyllä. Valmistuttuani kävin Suomessa 2017–18, mutta oli jotenkin näköalaton olo ja olin työttömänäkin. Palasin Tallinnaan grafiikantekoresidenssiin ja yhtäkkiä ovia alkoi avautua ammatillisesti, sekä Virossa että Suomessa. Metropoliaan pyydettiin opettamaan, kun olin jo palannut Tallinnaan ja olin siellä opettamassa. Onneksi välimatka on lyhyt. Opetan nykyisin piirrosanimaatiota Viron taideakatemiassa Tallinnassa, sekä Aalto-yliopistossa ja Metropoliassa Helsingissä.
Mikä on oman osaamisesi painopiste animaatiossa?
Penelopessa toteutin itse kaiken muun paitsi musiikin ja äänen. Omin tekniikkani on kuitenkin piirtäminen. Viron opintojen aikana huomasin omassa viivassani vapautumisen. En osaa sanoa vaikuttiko siihen jokin yksittäinen asia, mutta ainakin piirsimme todella paljon ja monella tyylillä: karikatyyrejä, ihmisen anatomiaa, luita ja lihaksia, nopeasti, hitaasti ja tarkasti havainnoiden. Animaattorille on tärkeää ymmärtää kolmiulotteisuus ja mitä tapahtuu, kun kääntää hahmoa. Taiteellisesti mieluisinta minulle on auteur-elokuvien tekeminen, se että on vastuu tarinasta ja havainnot tulevat omasta elämästä. Opetan piirrosanimaation perusteita, jossa pääasiana ovat animointi ja liike. Siinä esimerkiksi ajoitus ja sen muuttaminen ovat tärkeässä roolissa ja näen melko helposti kuinka ajoitusta voi parantaa.
Penelopessa toteutin itse kaiken muun paitsi musiikin ja äänen. Omin tekniikkani on kuitenkin piirtäminen.
Mikä osuus on tietotekniikalla ja ohjelmien hallinnalla piirrosanimaatiossa?
Tietotekniikka on muuttanut animaation tekemistä valtavasti. Turussa tunsin aluksi vastarintaa. Ajattelin, että tietokone ei ole minun juttuni, että se tappaa luovuuden. Sillä asenteella opetus olisi mennyt hukkaan, ja osa menikin. Pian ymmärsin kuinka valtava apu tietokone on toteutuksessa verrattuna käsin tekemiseen. Myös Penelope on syntynyt digitaalisesti piirtopöydällä. Cintiq-piirtonäytölle voi piirtää suoraan, mutta minä käytän piirtopöytää. Joskus on kiva tehdä myös analogisesti, silloin tunnen, että keskityn paremmin.
Animaation jakelukanavia on paljon. Mitä suosit?
Animaatiofestivaaleja. Niitä on nykyään ympäri maailmaa, ja esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa useita. Suomessakin on Turussa TAFF ja Helsingissä Animatricks. Oman animaatioelokuvan esitys festivaalilla on ikään kuin palkinto tehdystä työstä, vaikka festivaalilähetys onkin vähän pakkopullaa. Jos hyvin käy, elokuva lähtee kierrokselle. Jos elokuva valitaan festivaalin kilpasarjaan, tekijä yleensä kutsutaan mukaan ja silloin elokuvasäätiö myöntää tekijälle matkatuen.
Penelope kiersi yli 90 festivaalia, joista olit mukana noin kymmenellä. Kerro kokemuksia?
Se oli vähän kuin lottoamista. Jotkut festivaalit ovat ihania kokemuksia. Sitä liitelee kuin perhosena ja saa uusia ystäviä, toisissa on ihan hukassa ja haluaa kotiin. Ehkä siihen vaikuttavat myös omat energiat sillä hetkellä. Penelopen menestys ei ollut mitenkään ainutlaatuista. Esimerkiksi opiskelukaverini ja nykyisen alakerran naapurini Joni Männistön elokuva kiersi noin 200 festivaalia. Se on sellainen lumipalloefekti, aiemmin palkittu valitaan herkemmin uudestaan. On tosi kiva jos niin käy; se validoi oman tekemisen ja antaa motivaation jatkaa.
Vaihdoin Penelopen lopun noin puoli vuotta sen ensiesityksen jälkeen. En ollut tyytyväinen loppuun ja halusin siihen yllätyksellisyyttä. Jossain vaiheessa minulla menivät versiot sekaisin ja se aiheutti hämmennystä joillakin festivaaleilla. Tampereen elokuvajuhlilla pyysin luvan esikatselun jälkeen tehtyyn muutokseen ja poikkeuksellisesti sain sen. Annecyssa elokuva esitettiin väärällä lopulla. Moka tuli näytöksessä itselleni yllätyksenä ja jouduin vielä nousemaan ylös elokuvani näytöksen jälkeen. Silloin hävetti, mutta nyt voi jo nauraa.
Festivaalihaastatteluissa puhe kääntyi usein elokuvani sijaan tunnettuun opettajaan. Keskustelu Priit Pärniin ympärillä oli joskus väsyttävää, vaikka hän onkin hyvä opettaja. Nykyään osaisin ehkä paremmin kiertää kysymyksiä.
Millainen suhde sinulla on kritiikkiin?
Minun alallani palautteen paikka on animaation tekovaiheessa ja silloin se on todella tärkeää. Valmiin työn kritiikillä ei ole niin merkitystä, koska työ on jo sellainen kuin on. Yleensä tykkääjät tulevat kertomaan ja ne joita työ ei kiinnosta, ovat hiljaa. Venäjällä animaatiofestivaali KROKilla oli laiva, joka seilasi pitkin Volgaa. Siellä venäläiset mestarit antoivat palautetta elokuvista ja se ei ollut kovin rakentavaa. Viron taideakatemiassa oli kritiikkisessio ja Turun koulussa opinnäyteseminaarit, joissa muut olivat enimmäkseen hiljaa ja sitä mietti mitä se tarkoittaa.
Minun alallani palautteen paikka on animaation tekovaiheessa.
Millainen työtilanne alalla on, tuleeko työllä toimeen?
Sanoisin, että jopa yllättävän hyvä työtilanne. Lähdin opiskelemaan animaatioalaa, koska se kiinnosti. En erityisesti ajatellut tuleeko sillä toimeen. Opiskeluaikana alkoi Angry Birdsin menestys, Roviolle palkattiin paljon väkeä. Kaupallisella puolella animaatiota on myös alettu hyödyntää laajasti. Animaattori voi tehdä esimerkiksi mainoksia, yritysviestintää, pelejä ja älypuhelimen applikaatioita.
Taiteellista työtä voi tehdä itsenäisesti, projekteihin voi hakea apurahoja. Animaationtekijä voi myös olla toteuttajana muiden taiteellisissa projekteissa. Perinteisissä elokuvissakin käytetään nykyään paljon animaatiota CGI-tekniikkaa hyödyntäen. Alalla on yhä enemmän kansainvälisiä työmahdollisuuksia, joissa voi toimia etäyhteydellä työryhmissä.
Onko animaatioelokuvalle vaikeaa saada rahoitusta?
Animaation rahoituksesta vastaavat Suomessa pääosin Elokuvasäätiö, Avek ja Yle. Jos rahoitusta haetaan paljon yli resurssien, se on merkki siitä, että resursseja tarvitaan enemmän. Siksi on tärkeää että rahoitusta haetaan. Live-elokuville ja animaatiolyhytelokuville on säätiössä sama neuvoja, joka joko suosittelee rahoituksen myöntämistä komissiolle, tai sitten ei. On helpompi saada osaprojektille rahoitus, esimerkiksi apuraha käsikirjoitukseen, kuin iso tuotantotuki. Viime vuonna tuottamis- tai kehittämistuen sai useita animaatioprojekteja, joissa tekijöiden tausta on Turun koulussa.
Haluaisitko tehdä pitkän animaatioelokuvan?
Lyhytelokuva on minun juttuni. Pitkässä elokuvassa tarinan kaari on ihan erilainen ja ne levitetään elokuvateattereihin. Lyhytelokuvat esitetään animaatiofestivaaleilla ja siellä on hyvin motivoituneita katsojia.
Jos saisit rajattoman rahoituksen, mitä haluaisit tehdä?
Rajaton rahoitus ei olisi hyvä. Kunnon rahoitus on riittävä, muuten rahaa alkaisi käyttää outoihin tarkoituksiin. Olisi hyvä löytää tuottaja, joka sopii itselle. Ja apuvoimat, jotka tukevat prosessia. Minulla ei ole fantasioita, jotka eivät voisi toteutua jo nykyisellään. Jos rahaa jäisi yli, ohjaisin sen koulutukseen. Hyvä ammattitaito pitää alan elinvoimaisena ja lisää uskottavuutta – kaikki lähtee koulutuksesta. Opetusta haluaisin jatkaa, vaikka se ei olisi taloudellisesti välttämätöntä. Olen oppinut paljon myös omilta oppilailtani. Monet oppilaani ovat teknisesti todella taitavia piirtäjiä, paljon taitavampia kuin minä.
Mistä inspiroidut?
Ystävistäni, siitä mitä he tekevät ja ajattelevat. Erityisesti inspiroi ystäväni animaatiotaiteilija Aggie Lee Pak Yee, jonka leikkisyyttä ja viisautta piirtäjänä aina ihailen. Aggie on kotoisin Hong Kongista mutta asuu Tallinnassa, tutustuimme koulussa.
Eri aikoina eri asiat inspiroivat. Kevään 2020 koronasulkujen aikaan innostuin balettivideoiden katselusta. Jotenkin se kurinalainen harjoittelu rinnastuu mielessäni elämänhallintaan. Sitten on runous ja tanssi. Runoissa on samankaltaista fantasiaa kuin animaatiossa, ilmaisu muuttuu yhtäkkiä toiseksi ja se voi olla arjen ulkopuolista. Monotoninen liikunta on mukavaa, esimerkiksi kävely. Silloin myös ajatukset voivat vaellella.
Haen inspiraatiota myös sarjakuvia piirtämällä. Kun se ei ole tavoitteellista, siinä ei ole paineita. Tekemisessä säilyy tietynlainen leikki, minkä pitäisi olla mukana kaikessa tekemisessä. Kirjoitan myös päiväkirjaa, en aina päivittäin, mutta välillä pitkiäkin aikoja.
Haen inspiraatiota myös sarjakuvia piirtämällä. Kun se ei ole tavoitteellista, siinä ei ole paineita.
Luovassa ammatissa pitää välillä nollata päätä, miten rentoudut?
Tanssin avulla. Tanssissa ei ole samoja ajatusratoja kuin tekemisessä yleensä. Kehon liikeradat ovat erilaisia. En odota kunnianhimoisesti kehittyväni tanssissa, ainoastaan nautin siitä. Käyn tanssitunneilla ja -työpajoissa, muun muassa jazz- ja nykytanssia. Olen alkanut harrastaa balettia aikuisena ja teen sitä näin korona-aikana myös zoomin välityksellä. Tanssi on minulle liikkumisen etsimistä, kokeilen miten keho voi olla liikkeessä. Valitettavasti nollaan päätäni myös selaamalla Instagramia ja YouTubea sängyssä maaten.
Penelopessa ajattelin ensimmäistä kertaa liikkeen rytmiä, hidasta ja nopeaa. Animaattorille on tärkeää tuntea liike omassa kehossa, olla omalla kehollaan animaation näyttelijä. Pitää ymmärtää miten liike tapahtuu, että osaa tehdä sen ruudulle. Näin minulle sanottiin koulussa ja näin sanon edelleen omille oppilailleni: käytä itseäsi referenssinä, katso peiliin, kuvaa itseäsi, mieti miten saat liikkeen näyttämään uskottavalta.
Tanssissa ei ole samoja ajatusratoja kuin tekemisessä yleensä.
Miten korona-aika on vaikuttanut elämääsi?
Matkustaminen kahden kotimaan välillä on vähentynyt minimiin. Muutoin korona ei ole juurikaan vaikuttanut ammatillisesti. Kesällä tein Kristjan Holmin elokuvan animointia etänä ja edelleen opetustyöt myös. Työ sinänsä ei ole kärsinyt animaatioalalla, mutta tietenkin festivaalit on jouduttu perumaan. Monet panttaavat elokuviensa julkaisua, kunnes ne voidaan esittää festivaaleilla. Sulkujen aikaan ajattelin, että nyt on paljon aikaa tehdä omia asioita. Kaikki tekeminen kuitenkin hidastui, kun ei ollut sosiaalisia kontakteja ja marinoiduin vain omissa ajatuksissani. Harmillisesti lokakuussa taiteilijaresidenssi Ranskassa lykkääntyi tulevaisuuteen.
Miten opetus on sujunut korona-aikana?
Etäopetus sujuu hyvin. Yleensä näen oppilaat ruudulta vain harmaina neliöinä, mutta ei ole ollenkaan sellainen tunne, että leijun yksin kosmoksessa. En pysty lukemaan oppilaiden reaktioita heidän kasvoiltaan, mutta toisaalta pystyn itse olemaan tasavertaisempi palautteessa. Minulla on hyvin kommunikoivia ja tosi motivoituneita oppilaita.
Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Toivon, että saan tehtyä seuraavan elokuvani parin vuoden sisällä. Se on ollut tekeillä pitkään, mutta jäänyt muiden töiden alle. En kuitenkaan pysty kumittamaan sitä pois mielestä. Ehkä voisin myös siirtyä Tallinnasta toisaalle ja saada siten uusia energioita. Seitsemän vuotta Tallinnassa on mennyt niin hyvin, että voi olla että minulla vähän ylikehittynyt itsetunto. Pitäisi kokeilla elämää jossain muualla, ei ehkä kuitenkaan Suomessa.
Kirjoittaja on taiteen maisteri, vapaa taiteilija ja SARVin elokuvajaoksen jäsen.
Penelope-elokuva Vimeossa.
Hetan piirrospäiväkirja Sietäis hävetä.
Osuuskunta Paperihattu.