Artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt  -lehdessä n:o 7 (10.6.1970).

Visuaalisten taiteiden arvostelussa on rajoituttu perustaiteitten, kehystettyjen ja jalostettujen taideteosten, arvostelemiseen. Sovelletut taiteet, mainokset, julisteet, sisustukset, muotoilu ja vastaavat, ovat jääneet kesannolle.

Huutavin puute on kuitenkin visuaalisen ympäristömme kritiikissä. Sitä ei ole. Kaupungeissa ja maalaiskunnissa häviää taloja ja tilalle tulee uusia. Ympäristö muuttuu, monesti rumenee. Asukkailla ei ole sananvaltaa; tontin omistaja käyttää rahanvaltaansa. Meiltä puuttuu ympäristödemokratia. Sitä täytyy kuvataidekriitikon asettua eturiviin vaatimaan. Hänen on otettava selkoa mitä aiotaan hävittää, mitä tuoda tilalle. Hänen on otettava selkoa julkisivulautakuntien päätöksistä. Hänen on arvosteltava niitä. Hänen on opetettava lukijat arvostelemaan ympäristön muutoksia.

Ympäristöä eivät ole vain rakennukset ja rakennusryhmät. Myös honkia ja harjuja rouskivat tiet ja risteykset, koko tiestömme, on meidän ympäristömme. TVH on Suomen suurin taiteilija. Senkin töitä on arvosteltava.

Ei ole kyse pikkuasioista. Ruotsissa on tehty tutkimus erilaisten asumaympäristöjen asukkaiden viihtymisestä. Ilmeni että Tukholman vanhan kaupungin asukkaat olivat paremmissa sielun ja ruumiin voimissa kuin uusien kalseitten lähiöitten asukit. Näin huolimatta asuntojen pienemmistä mukavuuksista. Ympäristö tervehdyttää. Se tervehdyttää tai sairauttaa huomaamatta. Arvostelijain on opetettava ihmiset huomaamaan terveydentilansa miljööperuiset syyt.

Ympäristö tervehdyttää. Se tervehdyttää tai sairauttaa huomaamatta.

Meidän on herätettävä tietoisuus. Meidän on lisättävä tietoisuutta. Meidän on vaadittava parannuksia. Viime kädessä meidän on penättävä sellaista järjestelmää, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisen ympäristösuunnittelun. Suunnittelun on tapahduttava demokraattisesti, asukasvaltaisesti.

Ympäristökritiikki on kuvataidearvostelijain heiniä. Hänet on koulutettu näkemään visuaalisia tiloja. Tietysti hänen on arvosteluissaan otettava huomioon myös psyykkiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset puitetekijät.

Ympäristökritiikki, sitä painotettakoon, ei edellytä arkkitehdin koulutusta. Ympäristökritiikki on kansan kvalifioitu ääni. Sitä tulee kuunnella.

Kunnon ympäristökritiikkiin pätee sama kuin yleensä visuaalisen kulttuurin kritiikkiin. Se edellyttää tietoa siitä, mitä koko yhteiskunnassa todella tapahtuu. Ja todellinen tieto siitä mitä todella tapahtuu on aina edistyksellistä.

Arvottaminen, hyväksyminen tai hylkääminen, tapahtuu tämän tiedon pohjalta. Näin hylätään jako hienoihin rakennuksiin ja tollaisiin tavallisiin taloihin, jako elitistiseen ja toisaalta populaariin visuaaliseen esitykseen. Ainoa mitta on humaaninen ja sosiaalinen edistyksellisyys.

JYY:n kriitikkoseminaarin 8.3.1970 keskusteluista koonnut Arto Kytöhonka

Kirjoittaja (1944–1992), runoilija, suomentaja, kolumnisti, tietokirjailija sekä tietokonepioneeri, toimi Kritiikin Uutisten päätoimittajana lehden alkuvuosina.