Parempi, että sinä kirjoitat, kuin että kukaan ei kirjoita

19 vuotta sitten toimin aktiivisesti tanssikentällä, pääasiassa pedagogina, mutta myös koreografina ja tuottajana. Yritin saada Aamulehteä tekemään juttua tanssitapahtumasta, jonka järjestelyissä olin mukana. Nihkeään vastaanottoon tuskastuneena lupasin vaikka itse kirjoittaa jutun. Aamulehden silloinen tanssikriitikko oli juuri muuttanut kaupungista ja kulttuuriosaston esihenkilö Markku Huotari nappasi kiinni sanoistani. Osaatko sinä kirjoittaa?

Kävimme perusteellista keskustelua työroolistani tanssikentällä. Kuinka jäävi olisin tanssikriitikon tehtävään? Tietenkin tunsin alan ihmisiä, mutta kuinka läheinen olin heidän kanssaan? Jos kirjoittaisin, millaisissa tilanteissa minun pitäisi kieltäytyä työstä? Tanssiteatteri MD:n ensi-ilta lähestyi ja minä epäröin.

Tanssijaystävättäreni ratkaisi lopulta päätökseni: ”Kuule Merja, on parempi, että sinä kirjoitat, kuin että kukaan ei kirjoita.”

Kyse ei ole minusta. Kyse ei ole myöskään sinusta, tanssikollegani. Kyse on tanssitaiteesta, siitä, että sitä tehdään julkisesti näkyväksi myös kirjoittamalla. Minun juttuni eivät ole absoluuttinen totuus, vaan yksi näkökulma kertoa, tulkita ja ymmärtää teoksia.

Historiallisesta perspektiivistä

Kun aloitin kriitikkona, kärsin historiattomuudesta. Koin pitkään, että en ole nähnyt tarpeeksi, en osaa asettaa teoksia osaksi suurempaa kokonaisuutta. En ymmärtänyt arvostaa kokemustani tanssitaiteilijana. Olinhan nuoresta tanssin harrastajasta asti käynyt katsomassa teoksia, treenannut ja imenyt itseeni arvostettujen opettajien kertomuksia. Olin opiskellut tanssin historiaa, minulla oli ymmärrys niin tanssijan kuin koreografin työstä.

Kirjoittaminen avasi kuitenkin itselleni uuden näkökulman niin tanssitaiteeseen kuin teoksiinkin. Kirjoittaminen jäsensi omia ajatuksiani. Jouduin harkitsemaan tarkemmin sanojani, jouduin perustelemaan. Näkemäni piirtyi kirjoittamisen kautta pysyvämmin muistiini.

Kuinka jäävi olisin tanssikriitikon tehtävään?

Noin kymmenen vuotta sitten vein ryhmän ammattiopiskelijoita katsomaan esitystä. He olivat tohkeissaan: millainen liikekieli, mitä energiaa! Itse pohdin, että minähän olen nähnyt ja kokenut tämän jo kauan sitten. Kuuntelin opiskelijoita ja ymmärsin – kuka minä olen latistamaan heidän kokemustaan. Miksi kriitikkona moittisin teosta, että samat asiat tehtiin jo kaksikymmentä vuotta sitten ja paljon paremmin. Sehän on vain oma kokemukseni ja muistoni.

Kiinnostavampaa on pystyä osoittamaan tanssitaiteen historiallisuus. Ne pienet linkit ja juuret menneisyyteen. Ja kriitikkona vielä parempaa on – silloin tällöin – onnistua kirjoittamaan kritiikki, jossa pystyy näkemään historiallisesti teoksen taakse, pitämättä henkilökohtaisesti esityksestä ollenkaan…

Ihanaa, että se olet sinä

Kritiikkien lisäksi olen saanut kirjoittaa esityksiä taustoittavia juttuja ja haastatteluja. Rakastan haastattelujen tekemistä! Miten muuten olisin koskaan päässyt utelemaan niin monelta hienolta ja arvostamaltani koreografilta heidän näkemyksiään tanssitaiteesta.

Haastattelutilanteet ovat jännittäviä. Olen opetellut pitämään suuni kiinni. Kyse ei ole minusta. Tässä on kyse sinusta, tanssikollegani! Toivon, että oma taustani auttaa kysymään oleellisia kysymyksiä. Yritän muistaa kertoa ja pahoitella sitä, että itse juttuun ei mahdu kaikki se, mistä olemme keskustelleet. Joskus haastattelun näkökulmasta on syntynyt hahmotelma etukäteen, mutta usein se muodostuu tai vähintään kirkastuu haastattelun aikana. En harmittele kaikkea sitä, mikä ei lopulliseen juttuun päädy. Se kaikki on kiinnostavaa ja avartaa ymmärrystäni tanssitaiteesta.

Muutamia henkilöitä olen saanut haastatella näiden vuosien aikana useammin. Kerran eräs heistä huudahti: ”Ihanaa, että se olet sinä! Pelkäsin jo, kenet lehti lähettää. Mutta sinä ymmärrät, mistä puhutaan.” Silloin tuntui, että taustastani on tosiaan hyötyä.

Jääviyden asteista

19 vuoden aikana olen lopulta saanut kirjoittaa paljon ja olen joutunut jääväämään itseni harvoin. Tanssin puolelta minulla on paljon tuttuja, mutta hyvin vähän läheisiä ystäviä. Yhdeksän vuoden työrupeama kulttuurituotantopuolen opettajana myös etäännytti minua tanssin opetuksen sisäpiiristä. Tuntuisi erikoiselta olla jäävi kirjoittamaan teoksesta, jossa on mukana joku, jota olen pienen hetken opettanut vuosikymmeniä sitten.

Tanssin lisäksi minut on lähetetty kirjoittamaan myös sirkuksesta. Sirkuskritiikkikeikalla mukana ollut poikani innostui lajista. Kun hän eteni tamperelaisen Sorin Sirkuksen esiintyvät-ryhmään, poika teki minusta jäävin (Sorin Sirkus) kriitikon. Pojan polku on jo kulkenut muualle, mutta itse olen jäänyt lähelle sirkusta.

Reilu vuosi sitten olin kirjoittamassa juttua suomalaiselta sirkusfestivaalilta. En tuntenut ketään esiintyjistä. Koska seurasin esityksiä koko päivän, käperryin pidemmällä tauolla kirjoittamaan takatilan nojatuoliin. Havahduin ympärilläni pyöriviin tuttuihin kasvoihin; festivaalin järjestäjiin ja talkoolaisiin. Totesin, että sirkuskirjoittaminen tulee tulevaisuudessa vaatimaan tarkkuutta. Olenhan Sorin Sirkuksen rehtori.

Vuosi sitten joku yleisöstä nosti myös (tietääkseni) ensimmäistä kertaa asemani kriitikkona esiin. Hän otti yhteyttä tuotantotaloon, jossa esitetystä tanssiteoksesta olin kirjoittanut – koska olen töissä sirkuskoulussa. Ensimmäistä kertaa 19 vuoteen asemastani keskusteltiin päätoimittajaa myöten. No, ensinnäkään tuotantotalot tai ryhmät eivät valitse kriitikoita. Lehti lähettää paikalle sen, jonka katsoo työhön sopivaksi. Minun ei katsottu olevan millään tavalla jäävi kirjoittamaan ko. tanssiteoksesta. Tai muutenkaan varsin laaja-alaisesti tanssista.

Totesin, että sirkuskirjoittaminen tulee tulevaisuudessa vaatimaan tarkkuutta.

Joka tapauksessa jokainen tilanne arvioidaan erikseen. Taustani on antanut minulle tietoa, ymmärrystä ja perspektiiviä. Vuodet kriitikkona ovat opettaneet kirjoittamista. Joskus onnistun, aina en, mutta myös minun juttuni nostavat niin tanssia kuin sirkustakin näkyviin. Sillä kyse ei ole minusta, eikä tanssi- tai sirkuskollegani, myöskään sinusta. Kyse on siitä, että rakastamamme lajit ovat elinvoimaisia ja näkyvissä myös teksteinä.

* * *

Merja Koskiniemi. Kuva: Kristian Wanvik

Merja Koskiniemi on kirjoittanut tanssista ja sirkuksesta vuodesta 2001 lähtien Aamulehteen ja satunnaisesti mm. Teatteri&Tanssi&Sirkus-lehteen sekä Kulttuuritoimitus.fi:hin. Koskiniemi on Tampereen yliopiston draamalinjalta valmistunut filosofian maisteri, joka on työskennellyt pitkään tanssipedagogina ja koreografina. Vuosina 2009–2018 hän työskenteli Metropolia Amk:ssa kulttuurituotannon tutkinnon lehtorina ja tutkintovastaavana. Vuonna 2018 hän aloitti tamperelaisen Sorin Sirkuksen rehtorina. Koskiniemi on ollut Suomen arvostelijain liiton jäsen vuodesta 2003. Hän kirjoittaa myös omaa SirkusKupla-blogiaan sirkuskoulun rehtorin näkökulmasta.