Kun puhutaan kirjallisuuskritiikistä, puhutaan tavallisesti aikuisille suunnatun kaunokirjallisuuden arvioinnista. Keskustelu ei ilman muuta sisällä esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden tai tietokirjallisuuden tai sarjakuvan kritiikkiä, vaan nämä käsitetään usein jonkinlaisiksi erikoistapauksiksi, rönsyiksi kirjallisuuskritiikin kentällä. Joskus myös hiukan vähempiarvoiseksi. Onhan joskus käynyt niinkin, että ensimmäisen aikuisten romaaninsa julkaissut kirjailija on mainittu esikoiskirjailijana, vaikka hän olisi kirjoittanut aikaisemmin jo useitakin lasten tai nuorten kirjoja.

Vuonna 2019 Suomessa julkaistiin lähes 1400 lasten ja nuorten kirjaa, joista hiukan yli puolet oli kotimaisia, loput käännöskirjoja (näistä 70 % käännettiin englannista). Kotimaisia kirjoja julkaistaan pääosin suomeksi, jonkun verran myös ruotsiksi, muilla kielillä joitakin yksittäisiä kirjoja. Tässä on mukana monenlaista kirjallisuutta ensi- ja kuvakirjoista nuorten aikuisten romaaneihin, mukana ovat myös lasten ja nuorten tietokirjat sekä sarjakuvat. Tämä on siis se alue, jolla lasten- ja nuortenkirjallisuutta arvioiva kriitikko toimii.

Vuonna 2019 Suomessa julkaistiin lähes 1400 lasten ja nuorten kirjaa.

Olen kirjoittanut kritiikkiä säännöllisesti vuodesta 2002 eli lähes kaksikymmentä vuotta. Aluksi kirjoitin erityisesti tietokirjallisuudesta, sittemmin myös kaunokirjallisuuskritiikkiä sekä aikuisten että lasten kirjoista. On toki olemassa asioita, jotka kuuluvat kaikkeen kritiikkiin, mutta yksi ero aikuisten ja lasten kirjojen kritiikin kohdalla on selvä. Aikuisten kirjojen kritiikki kirjoitetaan tavallisesti nimenomaan ko. kirjojen lukijoille. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvioita lukevat sen sijaan pääosin aikuiset, eli vanhemmat, opettajat ja muut kasvattajat, jotka valitsevat tai suosittelevat lukemista lapsille ja nuorille.

Lasten ja nuorten kirjoja ilmestyy vuosittain paljon, mutta lasten- ja nuortenkirjallisuuden kritiikkiä julkaistaan melko vähän. Läheskään jokaista julkaistua kirjaa ei arvioida missään. Jo siis jonkin kirjan valitseminen arvioitavaksi on arvottamista. Joskus mietitään, pitäisikö kritiikissä keskittyä erityisesti kotimaiseen tuotantoon, mutta silloin kiinnostavat käännöskirjat jäisivät huomiotta. Toisaalta kuka muu kotimaista lastenkirjallisuutta nostaisi esille?

Kritiikki on joskus nähty yleispätevänä ja objektiivisena totuutena, jonka asiantuntija on laatinut jonkinlaisen ylhäältä päin tehdyn tarkastelun tuloksena. Kritiikki-sanan alkulähteillä antiikin Kreikassa sanan merkitys on viitannut valitsemiseen ja oikean erottamiseen väärästä. Erityisesti lastenkirjallisuudessa kritiikin tehtävänä onkin joskus ollut nimenomaan erottaa jyvät akanoista, toisin sanoen valita lapsille ja nuorille sopivat kehittävät ja kohottavat teokset. Lasten ja nuorten kirjoja on arvotettu nimenomaan kasvatuksellisten päämäärien valossa. Nuorelle esikuvaksi sopimaton päähenkilö on ollut pitkään nuortenkirjassa mahdoton ja sivuhenkilönäkin vaikea, ellei hän sitten tehnyt parannusta tai saanut ankaraa rangaistusta.

Lasten ja nuorten kirjoja on arvotettu nimenomaan kasvatuksellisten päämäärien valossa.

Lasten ja nuorten kirjoissa teemat ja tyylit vaihtuvat niin kuin muussakin kirjallisuudessa. Aikuisen kriitikon omat lapsuuden ja nuoruuden kirjat eivät todennäköisesti kiinnosta vähääkään tämän päivän lukijoita. Nykyään lasten ja nuorten kirjoissa voidaan käsitellä hyvinkin rankkoja aiheita. Varsinkin lastenkirjassa odotetaan silti onnellista loppua, ja nuortenkirjoissakin pitää jonkinlaisen toivon kajastaa. Onnellinen loppu ei kuitenkin enää välttämättä tarkoita, että kaikki kääntyy entiselleen tai muuten parhain päin, kunhan selviää, että huonolta näyttäneessä asiassa voi olla hyviäkin puolia ja jotain hyvää on odotettavissa kaikesta huolimatta.

Nykyään lasten- ja nuortenkirjallisuuden tarkastelun yhteydessä pohditaan myös lukemisen vähenemistä tai polaroitumista. Osa nuorista lukee erittäin paljon, osa ei juuri lainkaan. Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan joka viidennen viisitoistavuotiaan pojan lukutaito on heikko. Lukutaito ja luetun ymmärtäminen ovat kuitenkin erittäin tärkeitä taitoja elämässä pärjäämisessä. Paljon lukevan teinin sanavarasto voi olla jopa 70 000 sanaa, kun ei-lukevan nuoren sanavarasto voi jäädä 15 000 sanaan. Puhuttaessa lasten- ja nuortenkirjallisuudesta peräänkuulutetaankin usein nimenomaan sellaisia kirjoja, jotka miellyttäisivät vähän lukevia poikia ja saisivat nämä kirjojen äärelle. Onko tällainen kirja sitten laadultaan muita kirjoja parempi vai huonompi, kysymys sekin.

Otsikko on peräisin Wilhelm Buschin Max ja Moritz -teoksesta, joka ilmestyi saksaksi vuonna 1865 ja suomeksi vuonna 1918.

Lähteet

Kirjakori 2019 -katsaus. Lastenkirjallisuusinstituutti 2019.

Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa. Ylen uutiset 3.3.2016.

* * *

Merja Leppälahti on turkulainen kirjallisuuskriitikko, tietokirjailija ja folkloristi, jonka lempiharrastus on lukeminen. Hänen kirja-arvioitaan on ilmestynyt kymmenissä julkaisuissa, ja hän on kirjoittanut kirjallisuusaiheista myös tieteellisiä ja populaareja artikkeleja. Hänen seitsemäs tietokirjansa (Kirjallinen nimipäiväkalenteri, Helmivyö) ilmestyy tänä vuonna.