Kaksi hahmoa kulkee läpi hajanaisen maailman. Ensimmäisenä päivänä he pakkaavat, toisena kohtaavat hankaluuksia, kolmantena laskeutuu pimeys ja neljäntenä pysähdytään. Reuna on läsnä kaiken aikaa. Ollaan reunalla. Kahden maailman välissä, ei kenenkään omistamalla alueella. Täällä tapahtuu paljon tai ei mitään. Vastaan voi tulla kultainen vasikka tai maailmankäärme, joka syö auringon. Jos kulkeutuu reunan yli, putoaa. Silloin joku lentävistä hirviöistä pyydystää ja nostaa takaisin kulkemaan. Mutta he eivät putoa.

– Linda & Aura: Reuna

Taiteilijaduo Linda & Aura pitivät neljän päivän performanssin installaatiotilassa SIC-galleriassa 16.–19.1.2020. Kävin siellä joka päivä, ja vietin noin tunnin kussakin esityksessä.

Jutun kuvat: Maria Hirvi-Ijäs

Ensimmäisenä päivänä tulin Kannelmäkeen lähijunalla Helsingin keskustasta. Olin juuri syönyt lounasta suositussa ravintolassa Korkeavuorenkadulla tuttujen taiteilijoiden kanssa. Kun kerroin suunnitelmistani he vitsailivat, että harva tekee tämän siirtymisen – eteläisistä kaupunginosista Pohjois-Helsingin lähiöön. Matka kohti performanssia alkoi. Junassa huomasin tutun näköisen miehen kameralaukku mukanaan. Arvasin, että olimme menossa samaan paikkaan. Hän oli valokuvaaja dokumentoimassa tapahtumaa. Olimme ainoat katsojat. Istuin alas yhdelle riviin asetetuista tuoleista.

Performanssi ei ole esitys. Se on teko, jonka kautta joku asia etenee. Ajattelen Bruce Naumania. Valmistuttuaan taidekoulusta hänen tuli toimia taiteilijana, ja niinpä hän asettui ensimmäiseen omaan työhuoneeseensa. Työhuoneellaan hän teki jotain, josta on tullut osa performanssitaiteen historiaa. Hän oli taiteilija työhuoneellaan, ja se mitä hän siellä teki, oli taidetta. Kameran edessä teko tallentui katsojille.

Performanssi ei ole esitys. Se on teko, jonka kautta joku asia etenee.

Linda & Aura tekevät galleriatilassa asioita. Lepäävät vaaleanpunaisissa, muovisissa arkunmuotoisissa koteloissaan. Heillä on tummansiniset mekot. He ovat melkein samannäköiset. Nousevat ylös, ryhtyvät puhdistamaan lattiatilaa, lajittelevat laukkujensa sisältöä puhdistetulle alueelle. Beigenvärisiä lajiteltuja alushousuja, pakkaavat ne siisteiksi kääröiksi, paljon tavaraa pieneen tilaan. Naisten alushousut pakattuna naisten käsilaukkuihin. Naiset valmistautuvat. Seinällä, pienillä hyllyillä, on pari kananmunaa kananmunaleikkurin päällä. Varmaan matkaevääksi varattu.

Toisena päivänä matkustin jälleen junalla. Huomasin naisen Kannelmäen aukiolla, ja arvasin, että olimme menossa samaan paikkaan. Hän saapui galleriaan minua myöhemmin, ei selvästi ollut ollut siellä aikaisemmin. Tilassa oli meidän lisäksemme joku muukin.

Galleriassa on samat esineet kuin eilen. Muoviset ammeet on nostettu pystyyn. Niissä voi istua. Käsilaukut odottavat asetettuina hyllyille. Kananmunia on selvästi syöty.

Linda & Aura ovat pukeutuneet vaaleisiin aluskerrastoihin. He tekevät asioita, työstävät uutta materiaalia. Maa-ainesta, multaa on ilmestynyt tilaan. Sitä muokataan, siirretään, levitetään. Siihen mennään lepäämään, toinen peittää toisen pään, lika tarttuu vaaleisiin asuihin.

Liasta selvitään. Linda & Aura asettuvat majan viereen, maja on päällystetty turkiksilla, vanhoilla naisten krimiturkeilla. Maja on suoja, josta kulkee polku, joka koostuu tiiviisti peräkkäin asetetuista beigeistä alushousuista. Luotettava polku. He asettavat polulle pieniä muovausvahasta muotoiluja eläimiä. Materiaali muuttaa muotoaan.

Lähdin. Olin löytänyt sopivan bussilinjan, numero 56, joka vei kaupungin lävitse Kalasatamaan. Uusi reitti.

Kolmantena päivänä tulen autolla ja minulla on seuraa. Ajamme gallerian edessä olevalle parkkipaikalle. Galleriatila on pimeä. Ihmettelen, kunnes muistan, että Lindan & Auran matkan kolmantena päivänä laskeutuu pimeys. Tämä sopii meille; olemme tulossa hautausmaalta, uurnan laskusta ja muistotilaisuudesta. Tunnelma on matalalla. Galleriassa on muutama muu katsoja paikalla.

Näemme valokiilojen liikettä tilassa. Paljon tapahtuu pimeydessä. Linda & Aura näyttävät puolialastomilta luurangoilta, iholle maalatut juovat välkkyvät valossa. He siirtävät appelsiineja, lakaisevat niitä pitkin lattiaa. Pelaavat, etsivät reittejä. Hakeutuvat majaan, tassuttelevat sen kanssa, siirtävät suojaa.

Paikka muuttuu ympäristöksi.

Linda & Aura ovat kutsuneet tapahtumaa performanssi-installaatioksi. Se on installoitu, asetettu tilaan erilaisten esineiden rakenteeksi. Tilassa ollaan suhteessa toisiin, liikkeen ja tekemisen kautta suhteet rakentuvat uudestaan. Paikka muuttuu ympäristöksi. Pimeästä tilasta katsottuna ulkomaailma näyttäytyy vieraalta.

Emme ole paikalla kauan.

Neljäntenä päivänä saan kyydin paikalle. Reitti alkaa olla tuttu. Tiedän, miten tänne pääsee junalla, bussilla ja autolla. Tila on myös tuttu. Olen kuin kanta-asiakas, en täysin yksin katsojana, mutta ainoa, joka tulee joka päivä.

Linda & Aura ovat pukeutuneet lyhyihin kylpytakkeihin. Vaaleanpunaisesta ammeesta on tullut kulkuväline, toinen vetää toista, joskus vauhdilla, kiertää kaartaa tilassa. Matka jatkuu. Aika kuin kiihtyy, kunnes se jälleen hidastuu, melkein pysähtyy. Tietyin aikavälein he nousevat tikapuille, nostavat valkoiset liinat ylös, kiertävät ne selän takaa eteensä, kuin projisointipinnoiksi, maalausalustoiksi, jotka odottavat kuvan tarttumista.

Katson kelloa. Loppujuhlat on ilmoitettu alkavaksi klo 17. Pikkuhiljaa yleisöä on tullut enemmän, sitä kerääntyy todistamaan matkan loppua, perille pääsyä. Tunnemme kulttuurihistoriastamme monta myyttistä matkaa, myös kohtalokasta. Joskus ei päästä perille, joskus matka päätyy eroon.

Linda & Aura valmistautuvat myös perille pääsyyn. On vielä tekemistä. Taidolla torniksi asetetut esineet puretaan taidolla yhteistyössä. Jokaisen muoto, paikka, suhde ja materiaalisuus purkautuu. Painava esine, kevyt esine, iso esine, minimaalinen mutta oleellinen esine. Kaikki puretaan, lajitellaan, laitetaan säilöön.

Jos valitsee performanssin aiheekseen, on pohdittava, mikä loppujen lopuksi on kohde.

Jäljelle jää perille tulemisen riitti, valkoinen säiliö täytetään vedellä, lämpimällä. Punainen väri, vaahtokylpy. Puhdistautuminen. Molemmat mahtuvat. Iloiset ilmeet.

Jos valitsee performanssin aiheekseen, on pohdittava, mikä loppujen lopuksi on kohde. Teko, esine, tila ja aika ovat käsitteitä, ilmiöitä, kokemuksia, joiden avulla voi päästä alkuun.

Ajattelen miten katse ja ajatus kulkevat kietoutuneena, miten minä kuljen seuraamieni tekojen sarjan kanssa. Tiedän, että tämä ei tule enää koskaan toistumaan. Sitä ei enää ole.

Lähden. Tunnen jo reitin asemalle. Juna kulkee sopivasti oikeaan suuntaan.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taiteen tutkija, joka toimii erikoistutkijana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa.