Hyvä ystävä,

Suomen arvostelijain liitto ry, SARV täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Se on kunniakas ikä. Se on erityisen kunniakas myös siksi, että Suomen arvostelijain liitto on maailman kriitikkoliittojen joukossa harvinaisuus. Suurin osa maailman kriitikkojärjestöistä keskittyy vain yhden taiteenlajin ympärille. Suomessa kaikki lajit mahtuvat samaan järjestöön. Se tekee järjestömme toiminnasta jo lähtökohtaisesti moniäänistä ja -muotoista.

SARVin juhlavuoden tavoitteena on tuoda kritiikkiä näkyväksi, kirkastaa SARVin ja kritiikin merkitystä, parantaa kritiikin asemaa ja kritiikkipalkkioita sekä edistää kritiikin valtionpalkinnon perustamista. Juhlavuonna myös katsotaan kritiikkiä toisin, tutustutaan lähialueiden kulttuuriin sekä pohditaan taidetta ja perinteitä ekologisesta näkökulmasta.

Juhlavuoden teemana on Yhdessä ja se, miten yhteisöt ja yhteisöllisyys näkyvät taiteessa ja kritiikissä. Millainen yhteisö SARV oikeastaan on? Juhlavuotemme kunniaksi otamme tästä selvää. Vuoden aikana Kritiikin Uutisissa esitellään SARVin jäsenistöä monipuolisesti. Juhlavuoden aikana julkistetaan myös Arvostelijapankki-verkkosivusto, joka toimii kriitikoiden ammattitaidon esittelijänä. Jokainen kriitikko saa halutessaan ikään kuin oman portfolionsa SARVin sivustolle.

Juhlavuoden pääjuhlaa vietetään lauantaina 18.4.2020 Keskustakirjasto Oodissa, ja sen jälkeen on kaikille avoin Juhlavuosiklubi Villa Kivessä. Samana päivänä julkistetaan myös SARVin 70-vuotisjuhlakirja. Juhlavuosikirjaa varten saatiin apuraha Jenny ja Antti Wihurin rahastolta.

Yhteisöteema toistuu eri variaatioineen juhlavuoden tapahtumissa. Järjestämme muun muassa SARV Talks -keskustelusarjan, jossa huomioidaan erilaiset yhteisöt. Miten saavutettavaa ja monimuotoisuutta huomioivaa taidekritiikki ja kulttuurijournalismi Suomessa ylipäätään on? Miten erilaiset marginaalissa toimivat yhteisöt voisivat päästä paremmin näkyviin? Entä millaisiin eri yhteisöihin SARVilaiset kuuluvat?

Kritiikkiä ja kritiikin historiaa on syytä tarkastella myös kriittisesti. Siksi olemmekin tilanneet Kritiikin Uutisiin juttusarjan, jossa kotimaista kritiikkiä katsotaan toisin. Lisäksi juhlavuoden koulutus liittyy yhteisöteemaan. Millainen on kriitikon tulevaisuuden työkalupakki?

Jotta voisimme toimia yhdessä, tarvitsemme pelisäännöt. Siksi SARVin hallitus valmistelee yhdessä jäsenten ja asiantuntijoiden kanssa juhlavuodeksi Kritiikin eettiset ohjeet.

Kestävyys on tärkeä arvo SARVissa ja juhlavuonna päivitämme SARVin oman ekologisen ohjelman. Juhlavuonna emme tee opintomatkaa lentäen, vaan tutustumme Ahvenanmaan ainutlaatuiseen kulttuuriin ja luontoon.

Juhlavuotta juhlistaa SARVin uusi visuaalinen ilme, jonka on suunnitellut Samppa Ranta. Juhlan kunniaksi myös SARVin verkkosivujen ja Kritiikin Uutisten värimaailma uudistuu. Kaikille tuttu SARVin perinteinen yksisarvislogo säilyy kuitenkin edelleen liiton virallisena logona.

Sydämellisesti tervetuloa mukaan yhdessäoloon!

Suomen arvostelijain liiton puolesta

Maria Säkö            Riikka Laczak
puheenjohtaja      toiminnanjohtaja

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone