Lisähuomioita Kritiikin Uutisissa 10.11.2019 ilmestyneeseen Mitä Helena sanoisi? -artikkeliin.

Helena Ylänen (1943–2018) oli elokuvan hauraan kauneuden ymmärtäjä – mittavasta kriitikon työstään, voisi sanoa, huolimatta. Ja juuri tämän takia hän teki merkittävän kriitikonuran.

”Jossain elämäni varrella, aika varhaisessa vaiheessa kuitenkin, minulle syntyi käsitys siitä, mitä elokuva voi olla. Tunne siitä, miten kaunista elokuva voi olla – sitä liekkiä sitten yrittää pitää mielessään.”

”Olen rakastanut elokuvaa lapsesta lähtien elämän täydentäjänä, haaveiden materialisoitumisena. Kyllä päässäni olisi paljon ahtaampaa, jos elokuvia ei olisi ollut. Muistiin painuneet kuvat ovat ajattelun yksiköitä. Niihin kuviin liittyy myös paljon ihanteellisuuden tuntoja.”

Neljätoista vuotta sitten tein yhdessä Eero Tammen kanssa juuri emeritakriitikoksi siirtyneestä Yläsestä laajan haastattelun Filmihullun elokuvakritiikki-teemanumeroon (1/2006). Edellä olevat lainaukset ovat kyseisestä haastattelusta.

Vain ’toimimaton’ voi todella koskettaa.

Jutun ilmestyttyä Helena lähetti sähköpostin, josta puolestaan seuraava sykähdyttävä – ja tiukan (sekä nytkin ajankohtaisen) esteettisen kannanoton sisältävä – sitaatti:

”En ole käynyt Orionissa vähään aikaan, mutta huomaan että Renoir ja Vigo pyörivät alati mielessäni. Se Teemalta tullut hullunkurinen dokumentti Langlois’sta, jossa 3 h 20 minuuttia vilisi puhuvia päitä, oli myös vastustamattoman viehättävä.

Olen havainnut olevani hyvin kiitollinen teille siitä haastattelusta. Se kirja* ja tämä teidän juttunne ovat olleet miellyttävä lopputilitys. Nyt kaikki on todella ohi ja jäljellä on vain rakkautta sitä kaikkein haurainta elokuvaa kohtaan.

Hiljakseen minulle on käynyt käsittämättömäksi, miten kukaan voi katsoa toimintaelokuvia, ylipäätään mitään niin fasistisen päällekäyvää ja ’mukaansatempaavaa’ kuin nykyinen teollinen elokuva on. Olen keksinyt, että mukaansatempaavuus on pahinta kaikesta. Sehän on pelkkää ahnehtimista. Se, että kaiken pitää ’toimia’. Sehän se on se sana, se mantra, jota kaikki hokevat. Vain ’toimimaton’ voi todella koskettaa.

(Äskeisestä huolimatta: Katsoin dvd:ltä Cassavetesin Woman Under the Influence. Se on todella väkevä elokuva. Raastava ja hysteerisen hauska kauhistuttavuudessaan. Pakahduttavan toden tuntuinen.)”

* * *

Kuten moni elokuvan rakastaja, myös minä olen velkaa Helenalle. Kun vuonna 2005 lanseerasin Suomessa vielä silloin tuntematonta Hans Jürgen Syberbergiä ja hänen tuotantoaan tähän maahan, muun muassa elokuva-arkiston esityssarjana, otti Helena heti kopin. Hän kirjoitti Hesariin jutun Syberbergin keskeisestä teoksesta, neliosaisesta ja seitsentuntisesta elokuvasta Hitler – elokuva Saksasta (1978). Ja Orionin Hitler-näytös oli sen myötä loppuunmyyty! Sen verran vaikuttunut Syberbergin teoksesta oli Helenakin, että palasi elokuvaan Hesarissa pian vielä toistamiseen.

Kolmas tärkeä muistoni Helenasta sijoittuu myös Orioniin ja vuoteen 2005, jolloin Nuoren Voiman Liiton ja Suomen elokuva-arkiston yhteistyönä järjestetyssä ”Leikkauksia”-tapahtumassa valmistin luentospektaakkelin Marguerite Durasin ns. Intia-syklistä, joka koostuu elokuvista, romaaneista ja kuunnelmasta. Monitaiteisen esityksen taustaprojektiona käytin Durasin elokuvaa Son nom de Venise dans Calcutta désert (1976), ja vielä filmikopiona, joka on erittäin harvinainen, eikä sitä oltu koskaan aiemmin nähty Suomessa.

Helena piti esityksestä, jossa tavallaan dekonstruoin (ellen peräti mutiloinut) taustaprojisointina nähdyn elokuvan, joka puolestaan oli Durasin oma dekonstruktio India Song -elokuvastaan (1975; sama ääniraita mutta hämärissä kuvissa vain raunioitunut ja autioitunut kuvauspaikka). Mutta kyllä Helena muisti myös ilmaista selvästi sen asian, että olisi ensin halunnut nähdä – filmiltä – kyseisen elokuvan sellaisenaan!

Helena Ylänen rakasti elokuvaa – silloin kun ei saanut ”popmusiikkihulluuskohtauksia”, jolla sanalla hän Filmihullun haastattelussa luonteensa erästä puolta kuvaili – klassisella tavalla.

* Helena Ylänen: Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle. Toim. Kati Sinisalo. HS 2005.

Helena Yläsen artikkelit Syberbergin teoksesta Hitler – elokuva Saksasta

Seitsemän tuntia Hitlerin Saksaa – Hans Jürgen Syberbergin elokuva nähtiin ensi kertaa Suomessa (HS 5.4.2005)

Voitto Hitleristä Wagnerin avulla (HS 29.3.2005)

Helena Yläsen arvio Durasin India Song -elokuvasta

Marguerite Durasin elokuva India Song tulee Suomeen 24 vuotta myöhässä (HS Nyt-liite 22.4.1999)

Mikäli alkuperäinen artikkeli ei näy (”tilaajille”), on Yläsen India Song -kritiikki julkaistu uudelleen täällä: Viiden tähden kriitikko (HS 20.9.2019).