Tiedättekö, keitä olivat Olga Gummerus-Ehrström (1876–1938) ja Eric O. W. Ehrström (1881–1934), myös lempinimillä Olli ja Bucklan tunnettu monipuolinen taiteilijapariskunta, joka teki paljon yhteistyötä?

Minun on tunnustettava, että kun sain kutsun Serlachius-museoiden näyttelyn avajaisiin, en taidehistorioitsijataustastani huolimatta lainkaan tiennyt, keistä oikein oli kysymys. Tämä kaiketi siksi, että omana aikanaan merkittävät kulttuurivaikuttajat joutuvat sittemmin jonkinlaisen taidehistoriallisen jyrän alle, joka nosti esiin heidän yhteistyökumppaninsa Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehdit Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen mutta hautasi Ehrströmit aina näihin päiviin asti.

Olga Gummerus-Ehrström. Kuva: Serlachius-museoiden kuva-arkisto.

Olli ja Bucklan tapasivat Pariisissa ja rakastuivat. He erosivat toisistaan sekä fysionomisesti että psykologisesti, mutta suhde säilyi ilmeisen intensiivisenä aina Ericin kuolemaan asti. Olga oli tumma ja hoikka seurapiirikaunotar, melko vaitonainen mutta myös vaatimaton taiteensa suhteen. Eric oli avoin ja mutkaton, kaikkien kanssa seurusteleva taiteilija ja taidekäsityöläinen, kulinaristi ja joskus rasvapalloksikin kutsuttu.

Pariskunta toimi monien muiden asioiden ohella myös muoti- ja ruokapalstojen pitäjinä juuri aloittaneessa Suomen Kuvalehdessä 1917. Ehkä nämä muutamat otteet kertovat heidän erilaisista luonteistaan. Muotiosastossa Olli Ehrström esitteli piirroksin ja tekstein vuoden 1917 kuoseja. ”Kalliista ajasta huolimatta täytyy meidän olla kuosikkaasti puettu, se ei suinkaan ole helppoa aikana, jolloin liikeyhteys muihin maihin on katkaistu”, hän kirjoitti. ”Muotilehdet saapuvat meille ikään kuin kaikuna kaukaisista maista, jotka luovat maailman kuosit ja joista me saamme pääasialliset pukuaineksemme. Mutta siitä huolimatta emme voi olla kaikua kuulematta, vaan tahdomme olla ’chic’.”

Pariskunta toimi monien muiden asioiden ohella myös muoti- ja ruokapalstojen pitäjinä juuri aloittaneessa Suomen Kuvalehdessä.

Siinä missä Olli kirjoitti muodista Eric esitelmöi perunan vaihtoehtoisista käyttömahdollisuuksista, mikä tietysti oli pula-aikaan sopiva aihe. Eric tunnettiin henkilönä, joka saattoi tuoda vieraan kotiin mihin aikaan tahansa ja rynnätä sitten keittiöön kuohuvassa mielentilassa ateriaa valmistelemaan uskollisen palvelijan Sanna Kujalan avustuksella. Olga tuskin osasi perunoita keittää. Perunoita käsittelevässä artikkelissaan Eric Ehrström tarjosi herkullista vaihtelua, kuten ruskeutettua perunaa (pommes de terre au beurre noir), paahdettua perunaa, paholaisen perunaa, vaivaisukon pyöryköitä ja 12 muuta ohjetta.

Eric O. W. Ehrström. Kuva: Serlachius-museoiden kuva-arkisto.

 

Mäntän taidonnäyte

Mäntästä puhuttaessa puhutaan ainakin Helsingin näkökulmasta lähinnä vain Mäntän kuvataideviikoista, jolloin Serlachius-museot Gösta ja Gustaf jäävät vähemmälle huomiolle. Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide on kuitenkin erityisen ansioitunut. Näyttelyä varten on konservoitu noin 500 teosta Ehrströmien 4300 teosta käsittäneestä kokoelmasta, jonka he lahjoittivat mesenaatilleen Serlachiukselle. Lisäksi moniin teoksiin tarvittiin vielä kehykset.

Kuraattorit Helena Hänninen ja Päivi Myllylä ovat erinomaisesti onnistuneet saattamaan Ollin ja Bucklanin tuotannon eläväksi. Lisäksi näyttelyarkkitehti Tarja Väätänen on sommitellut kokonaisuuden 30-luvun interiööreihin sopivaksi. Lisäksi Johanna Lecklinin videoteos ja valokuvat tuovat nykytaiteen mukaan. Lecklinillä on erinomainen kyky tuoda historialliset tapahtumat nykyaikaan, mikä tulee erityisesti esille videoteoksessa Ei ainoastaan intohimosta, jossa Lecklin käsittelee sisällissotaa ja myös vähemmälle huomiolle jääneitä syyttömien ihmisten tai poliittisesti epäaktiivisten henkilöiden kohtaloita. Lecklin hyödynsi sisällissotaa ja Serlachiuksen arkistomateriaalia myös Olipa kerran, tässä paikassa –valokuvainstallaatiossaan.

Kokonaisuuteen liittyy myös Pieni näyttely väreistä, jossa pohditaan väriin liittyviä kokemuksia ja aistimuksia eri aikoina vaikuttaneiden taiteilijoiden teosten keinoin.

Eric O.W. Ehrström oli taiteilijana hyvin monipuolinen, tuotanto ulottui pienesineistön ja korujen suunnittelusta monumentaalitaideinteriööreihin ja maalauksiin. Jostakin syystä korut puhuttelevat minua katsojana eniten. Hän oli pienesineistön ja korujen suunnittelijana täysiverinen art nouveau -tyylin toteuttaja. Ehrströmillä kerrotaan olleen tapana tarkkailla hyönteisiä mahallaan ruohikossa ja valokuvata niitä. Kameroita hänellä oli useita.

Eric Ehrström oli pienesineistön ja korujen suunnittelijana täysiverinen art nouveau -tyylin toteuttaja.

Itse korut ovat erikoisella tavalla sekä luonnontieteellisiä että mystisiä, jollakin lailla myös antiikkisia. Jollain tapaa ne puhuttelevat enemmän kuin esimerkiksi suuret taontatyöt tai monumentaalisemmat teokset, joita Ehrström suunnitteli runsaasti eri julkisiin rakennuksiin ja myös 1903 valmistuneeseen art nouveau -mestariteokseen Hvitträskiin, jossa hän ja Olli asuivat useita vuosia. Hänen osaamisensa taidekäsityön alalla oli pitkälti peräisin Akseli Gallen-Kallelalta, jonka opissa hän vieraili Gallén-pyhätössä Kalelassa vuosina 1899–1900. Yhteistyö Eliel Saarisen, Armas Lindgrenin ja Herman Geselliuksen kanssa jatkui pitkälle 1920-luvun puolelle.

 

Ehrström taidepedagogina, Olli vetäytyvänä taiteilijana

Ehrströmin ajatuksesta syntyi myös Taito AB, taidetakomo jonka taustalta löytyvät myös taiteilija Emil Wikström, mesenaatti Gösta Serlachius sekä Paavo Tynell ja Frans Nykänen. Tarkoitus oli valmistaa korkeatasoisia esineitä kullasta, hopeasta, pronssista ja raudasta. Tynell ja Nykänen myös perustivat vuonna 1925 Metallitaide-lehden. Ehrströmkin oli oivaltanut ammattikirjallisuuden tärkeyden ja julkaissut edellisenä vuonna 1924 Taidekäsityö-kirjan.

Jos Ehrström olikin opinnoissaan hieman laiskanpuoleinen, Olli opiskeli tunnollisesti sekä Suomessa että Pariisissa. Ollin erikoisalaa olivat muotokuvat ja lasimaalaukset, joista tunnetuin lienee Hvitträskistä löytyvä Kilpakosijat-maalaus. Kolmiosaisessa, keskiaikaisesti inspiroituneessa maalauksessa istuu keskellä Matilda Saarinen, kun taas hänen molemmilla puolillaan ovat musiikki-instrumentteja soittavat aviomies Eliel Saarinen ja hänen kollegansa Herman Gesellius. Gesellius meni lopulta naimisiin Matildan kanssa, kun taas Saarinen löysi Geselliuksen sisaren Lojan.

Ollin erikoisalaa olivat muotokuvat ja lasimaalaukset, joista tunnetuin lienee Hvitträskistä löytyvä Kilpakosijat-maalaus.

Ollin muotokuvat ovat harvinaisen hienoja ja ihmisluontoon syvälle meneviä. Ihmetystä onkin herättänyt, miksei lupaavana pidetty taideopiskelija pitänyt myöhemmin yksityisnäyttelyitä. Kenties hän jättäytyi tietoisesti miehensä taustalle? Myös ajan vaatimukset ja näkemykset vaativat veronsa. Olli-lempinimeä käyttävää Olgaa luultiin ensin mieheksi, mutta sitten huomattiin että hän onkin ”heikompaan astialuokkaan kuuluva kansalainen” (Pohjanlahti-lehti vuodelta 1917).

Hersyvän Bucklanin monipuolisuus näkyi myös hänen eroottis-humoristisissa kuvissaan, joissa hän oli milloin hirviö, milloin kilpikonna tai jokin muu poikkeava olento. Varsin vaikuttavia mutta myös erilaisia ovat hänen maisemamaalauksensa, joita hän työsti vasemmalla kädellä menetettyään oikean junaonnettomuudessa vuonna 1927. Maalauksissa on jotakin Fanny Churbergin kaltaista dramatiikkaa, vaikka Churberg tosin edusti aivan omanlaista intensiteettiä.

Ehrströmien laajasta ja monikielisestä kirjastosta ei löydy merkkejä poliittisuudesta, vaikka Bucklan varsin kuningasmielinen olikin. Hän suunnitteli muun muassa Suomen kuninkaan kruunun ja ehdotuksia kuninkaan hoviväen puvuiksi, jotka luonnollisesti historian pyörteissä jäivät toteutumatta. Kenties ainoana selkeänä valkoisen Suomen symbolina voi pitää suunnitelmaa Kymiyhtiön rakennukseksi.

 

Gösta Serlachius – keräilijä ja mesenaatti

Gösta Serlachiuksella, mänttäläisellä teollisuusmiehellä oli merkittävä osa Ehrströmien elämässä tukijana ja kannustajana. Hän käytti usein Ericiä neuvonantajana taidehankinnoissaan, mutta perheet olivat myös ystäviä. Serlachius muun muassa antoi yksityiskohtaisia ohjeita Ehrströmeille näiden ollessa matkaamassa Laatokan Karjalan Impilahden hoviin Jyväskylän ja Savonlinnan kautta. ”Auton kahteen suureen kapsäkkiin pakataan tavarat; toiletteja ei ole mukana, mukaan vain käytännölliset, lämpimät vaatteet. Jos löydät jotain erityisen sopivaa, ei hengenvaarallista säilykettä, voit ottaa niitä mukaan muutaman purkin.”

”Jos löydät jotain erityisen sopivaa, ei hengenvaarallista säilykettä, voit ottaa niitä mukaan muutaman purkin.”

Ehrströmeillä oli merkittävä taidekokoelma. Vuonna 1927 Serlachius ehdotti sopimusta Ehrströmien omistamien teosten hankkimisesta osamaksulla hänen kokoelmaansa. Tämä erikoinen sopimus laadittiin turvaamaan Ehrströmien vanhuuden toimeentuloa, ja sen tekeminen nopeutui Ericin käden vammautumisen vuoksi. Olga Ehrström sai kaupasta tuloja kuolemaansa asti Ericin poismenon jälkeen. Ele oli Serlachiukselta varsin hieno, mutta toisaalta maalaukset myös hankittiin tulevaa museota ja säätiötä silmällä pitäen.

 

Näyttelykirjojen problematiikkaa

Mäntän näyttelyyn liittyy myös laaja Helena Hännisen toimittama teos Olli & Bucklan. Olga Gummerus-Ehrström ja Eric O.W. Ehrström. Teos on varsin mittava ja huolellisesti tehty, jo sinänsä kulttuuriteko koska pariskunnasta ei ole aiemmin laadittu yhtä laajaa tutkimusta. Jotakin kuitenkin jäin kaipaamaan: kenties asioiden laajempaa kontekstualisointia ja ennen kaikkea sen problematisointia, miksi Ehrströmit on unohdettu. Tosin kirja toteuttaa melko tyypillistä huolellista näyttelykirjakaavaa, ja se on varmasti hyödyllinen jatkotutkimuksen kannalta.

Mutta miksi Ehrströmit unohdettiin? Mieli tekee ehdottaa kaikenlaista, kuten esimerkiksi sitä että kumpikaan ei ollut ns. sankaritaiteilija. Kuinka kauan taiteilijan pitää olla ”mestari” tai tavalla tai toisella muu kuin osaava ammattilainen, ennen kuin hän voi jäädä taidehistoriaan?

 

Kirjoittaja on taidehistorioitsija, taidejournalisti ja kriitikko.

 

Serlachius-museoiden Göstan ja Gustafin Olli ja Bucklan -näyttely on avoinna 12.1.2020 asti. Johanna Lecklinin Olipa kerran, tässä paikassa -näyttely Serlachius-museo Gustafissa on avoinna 16.2.2020 asti.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone