Tankotanssi yhdistää elementtejä tanssista, sirkuksesta ja voimistelusta. Kriitikko pohti lajia, sen kulttuurisia kenttiä ja suhdetta arvosteluun. Hän haastatteli myös tankotanssin maailmanmestaria Oona Kivelää tämän taiteellisesta prosessista.

 

Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään vertikaalista tankoa joko staattisena tai pyörivänä. Globaalisti laji lähti kehittymään nykyisenlaisekseen 2000-luvun taitteessa, ja ensimmäinen kansainvälinen tankotanssikilpailu pidettiin Amsterdamissa marraskuussa 2005.

Suomi on ollut aallossa hyvin mukana. Meillä tankotanssia on opetettu vuodesta 2007 saakka. Vuonna 2009 tankotanssinopettajina toimineet Tanja Suni ja Nelle Swan perustivat kansainvälisen, taiteelliseen ja luovaan tankotanssiin profiloituneen Pole Art -kilpailun. Konseptiltaan ainutlaatuinen Pole Art järjestettiin vuosittain ja viimeisen kerran syksyllä 2013 Helsingissä, eivätkä maailmalla sen jälkeen pole art -nimeä käyttävät kilpailut ole saavuttaneet yhtä arvostettua asemaa kuin alkuperäinen Pole Art.

Laji on taidekritiikin näkökulmasta kiinnostava, sillä siinä taidokas akrobatia yhdistyy tanssilliseen liikeilmaisuun ja taiteelliseen tulkintaan. Tanko välineenä mahdollistaa tanssin saralla täysin uudenlaisen liikemateriaalin. Tangon avulla tanssijalla on mahdollista nousta ja liikkua oman kinesfäärinsä ulkopuolelle, mikä tuo uutta ulottuvuutta liikkeelle.

Leikittelen ajatuksella, että tankotanssilla olisi elämä esittävänä taiteena. Entä jos siitä kirjoittaisi kritiikkiä?

Vuonna 2015 tankotanssia nähtiin WHS Companyn musiikkia, tanssia ja sirkusta yhdistävässä Swan of Tuonelassa.

Tanssinopettaja Carmen Kekki näkee opinnäytetyössään Tangon taikaa – Tankotanssikulttuurin kehitys Suomessa (2013) tankotanssin baletin kaltaisena esteettisenä ja esittävänä lajina, jossa vallitsee länsimainen lähtökohta tarkan ja selkeän liikkeen tuottamisesta. Baletin elementteihin kuuluvat pitkät, ojennetut ja suorat linjat sekä illuusio painovoimattomuudesta. Kekki pohtii, että tankotanssissa liikkeet viedään kuitenkin pidemmälle: korkeammalle, ylösalaisin, enemmän irti lattiasta.

”Baletissa miehellä on usein ballerinan ’nostajan’ ja tukijan rooli, tankotanssissa tätä virkaa ajaa tanko sekä itse tankotanssija, joka nostaa itse itsensä ylös ilmaan omilla voimillaan, jolloin tanssija häivyttää objektin roolia ja korostaa omaa toiminnallisuutta.” (Kekki 2013, s. 16)

Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi lajiliittoa, jotka molemmat järjestävät vuosittain omat kansalliset mestaruuskisansa. Suomen Tankotanssiliitto toimii kansainvälisen POSA:n (Pole Sports and Arts World Federation) alaisuudessa. Toinen lajiliitto, Pole Sports Finland edustaa toista kansainvälistä lajiliittoa IPSF (International Pole Sports Federation).

Tänä vuonna, 29.11.–1.12.2019, Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa tankotanssin maailmanmestaruuskilpailut. Hämeenlinnan MM-kisat ovat POSA:n kisat ja kotimaisena järjestäjätahona on Suomen Tankotanssiliitto.

Esseessäni pohdin lajia, sen kulttuurisia kenttiä ja suhdetta arvosteluun. Suomessa tankotanssilla on status kilpaurheiluna. Sitä arvostellaan kansallisissa mestaruuskisoissa.

Leikittelen ajatuksella, että tankotanssilla olisi elämä esittävänä taiteena. Entä jos siitä kirjoittaisi kritiikkiä?

Haastatteluissa Suomen Tankotanssiliiton lajispesialisti Nanna Halonen, joka kertoo tankotanssin arvostelusta POSA:n mukaan, sekä tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä.

 

Tanssia tangolla ja sen ympärillä

Länsimaisen tankotanssin kerrotaan saaneen muotonsa 1920-luvun lama-ajan Yhdysvalloissa, jolloin kiertävät karnevaalit kulkivat kaupungista toiseen. Tapahtumien yhteydessä oli telttoja, joissa voitiin nähdä sideshow-esityksiä eri muodoissaan, kuten miekannielemistä ja friikkiesityksiä (freak shows). Näissä teltoissa esiintyi myös eroottisia ”Hoochie Coochie” -tanssijoita, jotka käyttivät teltan tukitolppia osana eksoottista, napatanssia muistuttavaa tanssiaan. 1950-luvulla esitykset levisivät burleskin suosion myötä myös yökerhoihin. Tankotanssi osana yökerhojen striptease-esityksiä tuli tunnetummaksi vasta 1980-luvulla Kanadassa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. (Kekki 2013, s. 14)

Kekin mukaan lajin pioneerina voidaan pitää kanadalaista Fawnia Dietrichiä (s. 1975), joka aloitti uransa eksoottisena tanssijana 19-vuotiaana. Dietrich huomasi yökerhojen tankotanssijoiden olevan itseoppineita. Hän ihmetteli asiaa ja avasi vielä samana vuonna 1994 oman tanssikoulun. Tiettävästi Dietrich opetti tankotanssia ensimmäisenä maailmassa tavallisille naisille, jotka eivät olleet esiintyjiä. Hän tuotti maailman ensimmäisen tankotanssin opetus-dvd:n vuonna 1998. (Kekki 2013, s. 14)

Kekin mukaan tankotanssi levisi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Aasiaan ja Eurooppaan. 2000-luvulla tankotanssi lähti toden teolla kehittymään omaksi liikuntalajikseen, vähitellen karistaen eroottisen taustansa latausta, ja uusia tankotanssikouluja perustettiin ympäri maailmaa.

Laji on kehittynyt aktiivisten ja intohimoisten naisten ansiosta. Suomessa tällä hetkellä suurin kasvava harrastajaryhmä ovat lapset ja nuoret.

 

Lajin juuret ulottuvat Aasiaan

Lajin juurten arvellaan olevan lähtöisin Intiasta ja Kiinasta 1100-luvulta. Toisaalta Kiinassa akrobaattisia ja nykyisin sirkuslajeiksi miellettäviä taitoja toki on harjoitettu jo aikaisemmin.

Intiassa harjoitettu perinteinen voimistelumuoto mallakhamb oli alkujaan painijoiden harjoittelumuoto, josta vanhimpia mainintoja löytyy yli 800 vuoden takaa. Nykyään lajissa kilpailevat miehet Intian kansallisissa voimistelukilpailuissa. Pole mallakhamb -lajissa käytetään maahan kiinnitettyä, pylväsmäistä puista tolppaa. Tolppa ohenee korkeammalle mentäessä, ja sen huipussa on pieni pyöreä tappi. Miesvoimistelijoilla on yleensä yllään vain shortsit ja joskus tolpat öljytään risiiniöljyllä liiallisen kitkan välttämiseksi. (Kekki 2013, s. 13)

 

Pole mallakhamban tekniikassa voi nähdä yhtäläisyyksiä tämän päivän tankotanssin kanssa. Taiteellinen ilmaisu ei mallakhambaan kuulu, vaan liikesarjat suoritetaan.

 

Myös sirkuksen kiinalaisen tolpan (chinese pole) otteita ja temppuja on siirtynyt tankotanssiin sellaisinaan tai variaatioina. Kiinalaisella tolpalla harjoittelevat niin naiset kuin miehet, mutta myös sitä on pidetty perinteisesti miesakrobaattien lajina. Siinä käytetään usein kumilla päällystettyä tolppaa, joka on pituudeltaan 3–9 metriä korkea ja halkaisijaltaan 5–8 senttimetriä. Esityksissä voidaan nähdä useampia tolppia sekä akrobaatteja, jotka esittävät huimia temppuja kieppuen, kiipeillen ja liukuen tolpilla. Useat temput vaativat paljon voimaa ja kehonhallintaa. Kiinalaisella tolpalla käytetään useimmiten tossuja ja ihon peittävää vaatetusta palovammojen estämiseksi sekä sopivan kitkan vuoksi. (Kekki 2013, s. 13)

 

Sirkustaiteilija Conor Neall kiinalaisella tolpalla Circus Helsingillä.

 

Mallakhamb on siis uskonnollinen kilpaliikuntamuoto, kun taas kiinalainen akrobatiaperinne on enemmän esittävään taiteeseen perustuvaa. Kiinassa oli jo Tang-dynastian aikaan (618–907) esittävän taiteen kouluja, joissa opetus oli ammattimaista suhteessa aikaansa.

Kiinalaisen tolpan erona tankotanssiin Kekki näkee lajin maskuliinisuuden: kiinalaisella tolpalla tehdään voimaa korostavia liikkeitä ja vähäisemmin esimerkiksi pyörähdyksiä, kun taas metallipäällysteinen tolppa mahdollistaa sulavamman liikehdinnän tangon ympärillä.

 

Tankotanssin liike-elementit ja erityispiirteitä

Tankotanssissa väline näkyy liikemateriaalissa siten, että useat liikkeet hyödyntävät tangon mahdollistamaa rotaatiota. Väline mahdollistaa uudenlaisen muodon luomisen erilaisin ottein tangolla tehtävissä ilmaliikkeissä, joissa kädet ja jalat ovat vuoroin vapaana.

Erityistä lajissa on liikkeissä vaadittava voimantuotto, joka vaikuttaa kehonosissa tapahtuvaan muodon virtaukseen, liikkeen reittiin, sekä muutoksiin liikkeen muovautumisessa. Se vaikuttaa liikesarjojen jäsentymiseen ja rytmiin. Voimantuotto vaikuttaa myös ilmaisun sävyihin ja painotuksiin. Voiman lainalaisuudesta huolimatta on kiinnostavaa, kuinka erilaisia koreografiat voivat olla. Liikemateriaali voi olla tanssillisempaa tai dynaamista.

 

Piiu Pekari tankotanssin SM-kisoissa Hämeenlinnassa huhtikuussa 2017.

 

Tyypillisiä tangolla tehtäviä liikkeitä ovat erilaiset pyörähdykset (spins), erilaiset kiipeilyt, joilla päästään liikkumaan alhaalta ylös, liukumiset, joilla päästään alemmas, nostot ja voimaliikkeet sekä erilaiset asennot ja erityistäkin notkeutta vaativat liikkeet. Inversioilla tai invertoinnilla tarkoitetaan tangolla ylösalaisin kääntymistä. ”Floorwork” on taas lattialla tapahtuvaa tanssillista liikkumista, joka on sekin tärkeässä asemassa tankotanssikilpailuissa, joissa on usein kaksi tankoa etäällä toisistaan. (Kekki 2013, s. 17)

Oman haasteensa tankotanssin kritiikkiin tuo liikkeiden laaja repertoaari. Esimerkiksi Suomen Tankotanssiliiton SM-kisoissa yksilösarjojen kilpailijat valitsevat 10 pakollista liikettä POSA:n virallisten liikkeiden listalta, jossa liikkeitä on useampi sata.

POSA:n arvioinnissa liikkeet on jaettu neljään kategoriaan: notkeus, voima, pyörähdykset ja dynaamiset liikkeet. Kilpailijan pitää valita jokaisesta ryhmästä vähintään yksi liike. Lisäksi kilpailijan on tehtävä vähintään yksi liike pyörivällä tangolla.

Allegra, yogini, chopsticks, pegasus, cocoon, iguana, machine gun, russian split, jade, flying k, brass monkey, janeiro… Kullakin liikkeellä on myös variaationsa. Liikkeiden tunnistamisessa auttavat YouTube sekä kansainvälisten lajiliittojen POSA:n ja IPSF:n arviointikirjaset.

Allegra, yogini, chopsticks, pegasus, cocoon, iguana, machine gun, russian split, jade, flying k, brass monkey, janeiro…

Itse ajattelen, että kriitikon on tärkeää tietää normit, joiden puitteisiin esitys on tehty. Näkisin kuitenkin, että kritiikin kontekstissa yksittäisten liikesuoritusten varsinainen arviointi ei olisi tarkoituksenmukaista. Tärkeämpää olisi liikeilmaisun luonnehtiminen ja havaintojen tulkinta suhteessa kokonaisuuteen. Havaintojen tulkinnalla tarkoitan ymmärrettäväksi tekemistä.

Liikkeiden avaaminen tekstissä veisi tilaa; esim. russian split on spagaatti, jossa tanssija on lähdössä pää alaspäin tangonsuuntaisesti, liikkeessä toinen jalka ja molemmat kädet pysyvät tangolla (pito!) ja suoristuvat toisen jalan ulottaessa ylös, vaakasuoraan ja ulos. Lopussa vartalo on napa kattoa kohti ja jalat spagaatissa. Tietysti kohdemedia määrää kielen valintaa. Pitäytyisin kuitenkin ehkä myös ihan tyylin eheyden vuoksi ilmauksissa, jotka avautuvat kaikille lukijoille.

 

Tankotanssi ja taiteellisuus

Kritiikin näkökulmasta tankotanssi esittävänä taiteena ei poikkea muista taiteenlajeista. Arvioitaessa mittapuut ovat tapauskohtaisia, koska taideteoksen osaset liittyvät toisiinsa joka kerta omalla tavallaan. Kriitikkona tulee toki pohtia esityksen persoonallisuutta, sen omaa ääntä.

 

Noora Juppi Helsinki showcase-tapahtumassa elokuussa 2018.

 

Suomen Tankotanssiliitto noudattaa POSA:n arviointilinjaa, jonka mukaan esityksen sallittu kesto aikuisten sarjoissa SM-kisoissa on 3:50–4:00 minuuttia. Koska pakollisia liikkeitä on esitettävä 10, esitykset ovat liikekeskeisiä. Pareilla pakollisia liikkeitä on viisi, joiden lisäksi vaaditaan viisi nostoa. Säännöissä on ohjeet myös esimerkiksi tanssijan asuun liittyen (ohjeistetaan urheilullisuuteen) ja musiikin suhteen. Musiikista ohjeistetaan muun muassa seuraavasti, säännön rikkomisesta seuraa pisteiden vähennys: It is not allowed to use lyrics containing sexual, violent, politic or any other offensive content.

Kriitikolle liikekeskeisyys asettaa tietynlaisen rajauksen tanssianalyysille ja ohjaisi painottumaan liikeanalyysiin. Esityksen musiikki ja/tai äänimaailma on syytä huomioida, etenkin jos ne rakentavat voimakkaasti mielikuvaa jostain tietystä ympäristöstä tai ovat tunnelmaltaan vahvoja. Musiikin osuutta koreografiaan voi analysoida, sekä pohtia musiikin ja tanssin vuorovaikutusta (tai ristiriitaa) ja suhdetta esityksen kokonaisuudessa.

Suomessa tankotanssin showcase-tapahtumissa, tanssikoulujen tilaisuuksissa tai kilpailujen näytösnumeroina voi nähdä sisällöltään vapaampia esityksiä, joissa tanssijalla on jokin rakennettu hahmo, sen mukainen liikekieli ja lavapresenssi.

Joissain esityksissä valosuunnittelu on osatekijä kokonaisuudessa. Valoilla voi vaikuttaa suuresti liikkeiden struktuurien hahmottumiseen tilassa ja ylipäänsä esityksen visuaalisuuteen. Joskus taiteellisen sisällön rakentamisessa on otettu rohkeasti käyttöön myös muita osatekijöitä, kuten lavastusta, esineitä / tarpeistoa tai puvustusta. Joskus tangolle on annettu rooli. Tekstiä tai puhetta elementteinä en ole nähnyt käytettävän.

Ulkomailla on paljon erilaisia kaupallisia ja osallistujamäärältään suuriakin kilpailuja, joissa voi kisata kevennetyin säännöin. Useat ovat haikailleet alkuperäisen, nyt siis jo lakkautetun Pole Artin perään, koska kilpailun taiteellinen taso oli korkea, ja myös arvostelu koettiin onnistuneena.

 

Ruotsinsuomalainen Anna-Maija Nyman Pole Theatre Scandinavia-kilpailussa toukokuussa 2018.

 

Tankotanssin arvostelu Tankotanssiliiton SM-kisoissa

Suomen Tankotanssiliiton lajivastaava ja tuomarikouluttaja Nanna Halonen kertoo, että Tankotanssiliiton SM-kilpailuissa kilpailusarjat jaetaan ikäryhmittäin: 6–9-vuotiaat, 10–14-vuotiaat, 15–17-vuotiaat, yli 18-vuotiaat, yli 40-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat. Kilpailla voi yksilönä tai parina. Ensimmäinen ikäluokka on sekasarja, samoin parit voivat olla eri sukupuolta. Muissa ikäryhmissä tytöt ja pojat tai naiset ja miehet kisaavat erikseen. Kilpailijoiden suoritukset pisteytetään. Virallista sanallista arviointia ei anneta.

– Joskus päätuomari on kiltti ja kirjoittelee epäviralliset päätuomarin palautteet, mutta viime vuosina kisaajia on alkanut olla niin paljon, että siitä on pääosin luovuttu.

Pisteytyksessä otetaan huomioon pakolliset liikkeet (difficulty), tekniikka (execution) ja koreografia/taiteellisuus (artistic). Pisteytys on avattu kohta kohdalta POSA:n Code of points -säännöissä. Osa-alueilla on omat tuomarinsa, joiden antamista pisteistä lasketaan osa-alueen keskiarvo. Esimerkiksi taiteellisia tuomareita on usein kolmesta viiteen, joiden antamista pisteistä lasketaan keskiarvo suorituksen taiteellisuudelle.

Taiteellisia tuomareita on usein kolmesta viiteen, joiden antamista pisteistä lasketaan keskiarvo suorituksen taiteellisuudelle.

– Paitsi pakollisten liikkeiden osalta tuomarit neuvottelevat, ja heidän tulee olla liikkeen hyväksymisestä samaa mieltä.

Halonen kertoo, että pakollisten liikkeiden osalta arvioidaan, onko kilpailija suorittanut liikkeet oikeassa järjestyksessä ja minimivaatimusten mukaisesti. Tekninen tuomari tekee vähennyksiä jokaisesta virheestä, kuten koukussa olevista nilkoista, huonoista laskeutumisista tai käsien pyyhkimisestä kesken esityksen. Hän siis arvioi itse suoritusta. Taiteellinen tuomari antaa lisäpisteitä koreografian ja liikkeiden omaperäisyyden ja monipuolisuuden perusteella.

– Suorituksen tulee olla tasapainoinen, eli vaikka kilpailija olisi erityisen notkea, voi se jopa laskea pisteitä, jos kilpailija keskittyy vain notkeusliikkeiden tekemiseen. Näiden lisäksi päätuomari antaa tarvittaessa vähennyksiä sääntörikkomuksista.

Arviointi painottuu siten, että pakollisista liikkeistä tulee 10%, tekniikasta 50% ja taiteellisuudesta 40% kokonaispisteistä.

 

Oona Kivelä hyödyntää synestesiaa taiteellisessa prosessissaan

Suomen maine tankotanssimaana henkilöityy usein yhteen naiseen, eikä aivan suotta. Voimistelutaustainen, 35-vuotias Oona Kivelä on tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari.

Hän on saavuttanut maailmanmestaruuden Pole World Cupissa 2011, IPDFA-liiton (International Pole Dance Fitness Association) IPC-tittelin kaksi kertaa vuosina 2012 ja 2015, sekä IPSF-liiton tittelin vuonna 2014. Lisäksi Kivelä on voittanut muun muassa taiteellisen tankotanssin Pole Art -kilpailun kolme kertaa vuosina 2009, 2011 ja 2012.

 

Oona Kivelä voitti neljännen maailmanmestaruutensa Hongkongissa marraskuussa 2015.

 

Kivelä on lajin edelläkävijä. Nimenomaan hän on tuonut tangolla tehtäviin, teknisesti vaativiin liikkeisiin taiteellista ilmaisua. Omiin esityksiinsä hän on käyttänyt elementtejä voimistelusta, breakdancesta ja voguingista.

Kivelä on kilpaillut kansainvälisesti yli kymmenen vuotta. Kisoissa suoritukset rankataan pisteyttämällä. Pole Art -kilpailusta Kivelä kertoo saaneensa joitain sanallisia kommentteja.  Hänen esityksiään ei ole koskaan varsinaisesti käsitelty kritiikin tekstilajissa.

– Olisi ihanaa, jos joku kirjoittaisi! Mietin eräänä päivänä, että minkä tasoinen koreografi olen, hän nauraa.

Vuosien aikana Kivelän esityksissä on kiinnitetty huomiota erityisesti kolmeen asiaan. Ensimmäinen on, kuinka liike yhdistyy musiikkiin. Toinen osa-alue on flow, eli kuinka soljuvasti koko sarja nivoutuu yhteen.

– Pehmeällä, mutta tiukalla, täpäkällä tavalla.

Kolmas on liikepuhtaus. Näistä kolmesta on muodostunut pointit, joihin hän tanssissaan pyrkii.

 

Jättikokoinen valkoinen paperi ja luku kolme

Kivelä tunnetaan lavakarismastaan. Ehkä voi tulkita tekijän sisäisen kokemuksen ja läsnäolon olevan yksi seikoista, joka tuo hänen esityksiinsä erityistä hehkua ja voimaa.

Taiteellinen esittäminen syntyy aina materiaaliselta pohjalta. Materiaalin käsittelyssä on monenlaisia taidollisia ja kognitiivisia prosesseja. Kivelällä uuden esityksen lähtökohtana on useimmiten jokin ajatus, tai joku tietty musiikki, jonka hän kuuntelee uudelleen ja uudelleen.

– Poimin jokaiselle nuotille oman vivahteen. Mietin, mikä liike tämä on käden eleenä, mikä liike tämä on tangolla.

Hän myöntää, että hankalina hetkinä tuskastus iskee. Silloin on vain jaksettava painaa. Hän kokee omaavansa paljon luovuutta.

Jään kyllä kiinni asioihin, mutta se on vain pieni este, ja silloin sen on tarkoitus ollakin siinä. Este tarkoittaa, että jokin vielä puuttuu, Kivelä pohtii.

– Mulla ei tule ikinä sellaista, että en keksi! Jään kyllä kiinni asioihin, mutta se on vain pieni este, ja silloin sen on tarkoitus ollakin siinä. Este tarkoittaa, että jokin vielä puuttuu. Mutta luovuuden puro jatkaa silti kulkuaan.

Kivelä ottaa esimerkiksi esityksen, jota valmistaa POSA:n maailmanmestaruuskilpailuihin Hämeenlinnassa.

– Avaan mielessäni jättikokoisen valkoisen paperin ja mehustelen sitä, että MM-kisat Suomessa. Mitä kombinaatiosta tulee ensimmäisenä mieleen? Jääprinsessa, Suomen luonto ja unohtumattomin katselukokemus niin tuomaristolle kuin yleisölle.

Mieleen tulee aina ensin pääkolmikko, sen alle jälleen kolme ja taas kolme.

– Mun on hirveän vaikea hahmottaa elämässä oikeastaan mitään. Kalenterimerkinnät, ah! Niin, mennään puolen tunnin päästä jonnekin ja kas, sitten tulee joku puhelu siihen väliin…

Kivelä kertoo unohtaneensa viikon sisällä äitinsä neljästi, vaikka on neljä kertaa ollut menossa käymään hänen luonaan.

– Minun on vaikea löytää niin kova merkitys mihinkään muuhun elämässä, että saisin sen rekisteröityä.

Hän nauraa, että ehkä apu kalenterimerkintöjen noudattamiseen löytyisi vaikkapa meditoinnista.

– Mutta anna olla, kun saan alkaa tehdä näitä tankokoreoita. Kaikki löytää paikkansa!

Uutta koreografiaa tehdessään hän ei tee lainkaan muistiinpanoja ja kuvaakin vain osana treenaamista, silloinkin harvoin ja nähdäkseen vain, että saa tehtyä jonkin liikesarjan puhtaasti.

– Joudun tekemään sata kertaa uudestaan, mutta mietin aina, että jos joku asia jää mieleeni, sillä on merkitystä. Jos ei jää mieleen, saa mennä.

Tulevaa MM-kisavetoa pohtiessaan Kivelä tarttui ajatukseen suomalaisesta luonnosta. Nyt hän tekee tarinaa tuulesta, vedestä ja myrskystä. Tarina loppuu jäähän. Hän aikoo pyytää äänisuunnittelijaa tekemään esityksen äänimaailman.

 

Erotu, uudistu ja näytä tietä”

Kivelä näkee esiintyjän haasteiksi erottumisen ja uudistumisen. Hän on käyttänyt äänimaailmaa vain kerran aiemmin kilpailuesiintymisessään.

– Siinäkin biisi tuli mukaan puolivälissä. Nyt ajattelin kokeilla pelkkää äänimaailmaa. Täytyy katsoa, tarvitseeko siihen jonkun tempon.

Kivelä on valmistellut tulevaa esitystään jo vuoden verran. Ajoittain hän sulkee silmänsä ja miettii sitä. Esitys järjestäytyy mielessä myös itsestään ja hetkinä jolloin hän ei mieti sitä aktiivisesti.

– Aivot tekevät sitä työtä, ne testaavat kaikki liikkeet, mitä näen ympärilläni ja joille altistun. Siten ne alkavat täyttää palapeliä yksi kerrallaan.

Omat kisaesityksensä Kivelä tekee aina sääntöjen rajoja hipoen.

Kivelä ei ole aiemmin osallistunut POSA:n kisoihin. Hän ei ole vielä tutustunut POSA:n arviointiin. Hän toteaa, että kilpailuissa esitysten taiteellisuutta ei voida tietyllä tavalla arvioida. Joskus säännöt ovat vaikuttaneet teatraalisilta.

– Joskus niissä kehotetaan käyttämään lavaa monipuolisesti joka puolelta, tai näyttämään surun ja onnen tunteita.

Omat kisaesityksensä Kivelä tekee aina sääntöjen rajoja hipoen.

– Tykkään kun tuomareilla on sitten vaikeaa! Tai sitten tulkitsen hienostuneesti ja vaikka ohittaisin kriteerit, tuomarit eivät voi vähentää pisteitä, koska se olen minä, hän nauraa.

Kivelä pohtii hyvän kisasuorituksen essentiaa. Vaikka kisoista saisi parhaimmat pisteet ja voittaisi, mutta ellei jäisi ihmisten mieleen, kokemus jäisi vajaaksi. Hän satsaa unohtumattomuuteen ja kehottaa myös muita tanssijoita tuottamaan elämyksiä.

– Ole unohtumaton!

 

Kohti laajempaa taiteellisten ilmaisukeinojen käyttöä?

Suomalaisen tankotanssin ominaispiirteisiin kuuluvat liikemateriaalin omaperäisyys, liiketekniikoiden tutkiminen ja ilmaisun kuulaus. Näen kotimaisia kärkitanssijoita yhdistävänä piirteenä myös fyysisen taidollisuuden, tietynlaisen urheilullisen suorituskyvyn, jota kuitenkin käytetään taiteellisesti.

 

Hanna Knihtilä Helsinki showcase-tapahtumassa elokuussa 2017.

 

En osaa ennustaa, korostuvatko jotkut toiset piirteet tulevaisuudessa. Jotta tankotanssi kehittyisi taiteellisempaan suuntaan, sen olisi ehkä päästävä mukaan kotimaisen esittävän taiteen vapaalle kentälle – joko yhdeksi elementeistä teoksiin tai itsenäisemmin.

Jotta tankotanssijat voisivat tehdä esityksiä, joissa olisi enemmän taiteellista sisältöä ja laajempaa taiteellisten ilmaisukeinojen käyttöä, tulisi olla tiloja ja lisää mahdollisuuksia tekemiseen ja esittämiseen.

On toki olemassa erilaisia esittävän taiteen katselmuksia, tanssitapahtumia ja monitaiteisia festivaaleja, joihin voi hakea omalla demolla tai esityksellä. Lisäksi olisi kiinnostavaa saada joku uusi, kuratoitu open stage tai showcase-tapahtuma, joka huomioisi uudet, ennestään etabloitumattomat tekijät ja taidetanssin valtavirran ulkopuolella tapahtuvat lajit. Meillähän tehdään myös laadukasta tanssielokuvaa eri genreissä.

Vapaiden ryhmien muodostuminen olisi varmasti mahdollista, sillä tankotanssin saralla on ollut joitain aktiivisia ensembleja ja duoja. Rahoituskuvioiden järjestyminen on toki oma haasteensa.

 

Kritiikki pohtii mitä tanssissa tapahtuu

Olen tämän esseen äärellä pohtinut, millaiset seikat tekevät esityksestä teoksen. Tankotanssikilpailut ovat sparranneet tanssijoita esiintymään, eivätkä kisojen säännöt ole estäneet heitä tekemästä esityksiä, joissa taiteellinen kommunikaatio nojaakin pääasiassa liikekielen, liikkeiden ilmaisun ja musiikin synteesiin.

Esityksiä voisi olla ihan kiinnostavaa pohtia kritiikin kontekstissa. Kritiikin kuvailussa havaitaan, kuvataan ja nimetään osatekijät, joista esityksen rakenne muodostuu. Kun taidekokemusta saatetaan kielelliseen muotoon, tämä (pelkät faktat) ei riitä, vaan lukija tulisi viedä sisään kokemukseen, teoksen äärelle.

Jos pohtisin, mistä jossain tietyssä tankotanssiesityksessä on kyse, pohtisin ihan samoja asioita kuin mitä tahansa taidetanssia katsoessani.

Huolellinen taiteen arviointi perustuu aina tulkintaan. Jos pohtisin, mistä jossain tietyssä tankotanssiesityksessä on kyse, pohtisin ihan samoja asioita kuin mitä tahansa taidetanssia katsoessani, eli esityksen ominaisuuksia ja rakenteellisia suhteita. Analysoisin liikemateriaalia ja elekieltä, sekä niiden luomia mielikuvia. Pohtisin tanssin osatekijöissä ilmenevää samanlaisuutta, muutoksia ja eroja – myös osatekijöissä havaitsemiani piirteitä, laatuja ja niiden muutoksia. Pohtisin esityksen tapahtumaa, tunnelmaa ja tarinaa.

Kuitenkin ehkä jonkinlainen vapautuminen kisojen arvioinnin asetuksista tarvittaisiin tulevaisuudessa, jotta muutos kohti uutta, taiteellisempaa suuntaa voisi olla mahdollinen. Jos vertaa vaikkapa tankotanssin rinnalla aikanaan kulkeneeseen burleskiin, käsitykseni mukaan sen saralla tekijöillä on enemmän liikkumavaraa ilmaista itseään, kertoa tarinoita ja pohtia esimerkiksi valtaan tai sukupuoleen liittyviä kysymyksiä.

 

”Elämä pelasti urheilulta”

Carmen Kekki liittää tankotanssin 2000-luvun taitteessa tapahtuneen nousun 1980-luvulla alkaneeseen liikuntakulttuurin muutokseen, jossa tärkeiksi koetaan henkilökohtaiset kehon ja mielen kokemukset sen sijaan että keskityttäisiin kilpailemaan toisiaan vastaan. Hän näkee tämän muutoksen esimerkiksi joogan suosion taustalla.

Kekki viittaa Tapio Kosken ajatuksiin, joiden mukaan liikunta on osa elämysmaailman kulttuuria, jossa pyritään mielekkyyteen ja nautintoon.

Oona Kivelä totesi haastattelussaan, että suomalaiset eivät pidä kisaamisesta. Tankotanssin kärkimaiksi hän luki Venäjän, Yhdysvallat, Ranskan ja Italian. Kovimpien junioreiden hän kertoi tulevan Tšekistä. Kivelä pohti asiaa myönteisessä valossa – harrastaessa kun pitäydytään ”terveellä pohjalla”.

Näin ollen voisi ajatella, että Suomen tulevaisuus taiteellisen tankotanssin huippumaana olisi valoisa.

Juoksijataustainen kirjailija Riikka Pulkkinen on todennut elämän pelastaneen urheilulta. Kriitikko ehkäpä toivoisi tankotanssille käyvän samoin. Ja onneksi urheilu ja taide eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin – molempien toteutuessa laji vain vahvistaisi asemaansa.

Pallo on tanssijoilla.

 

Kirjoittaja on kriitikko, kulttuuritoimittaja ja tankotanssin harrastaja.

 

Lähdeteos: Carmen Kekki, Tangon taikaa. Tankotanssikulttuurin kehitys Suomessa. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2013.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone