Olen viime aikoina alkanut tarkkailla entistä enemmän internetin vaikutusta käyttäytymiseemme. Arjessa se näkyy muun muassa seuraavilla tavoilla: asun Helsingin Kulosaaressa, jossa ylös metroon johtavat liukuportaat ovat hyvin lyhyet. Useimmiten niitä ei kuitenkaan voi kävellä ylös hyötyliikuntamielessä, koska keskellä portaita seisoo kännykkää tuijottava ja näppäilevä, väylän tukkiva vaitonainen hahmo, joka ei halua irtautua sekunniksikaan kännykän näytöltä liukuportaissa.

Nämä taakseen tai eteensä vilkuilemattomat netti- ja kännykkäriippuvaiset tuovat arkeen uusia haasteita. Ensimmäinen tärkeä uusi taito on etanointi. Jos kännyköijä tukkii väylän kokonaan, on opeteltava etanoimaan eli liikkumaan itse normaalia hitaammin. Toisaalta on opittava siksakkaamaan nopeasti esimerkiksi iltapäiväruuhkassa, eli väistelemään päin käveleviä, silmänsä ruutuun liimanneita yksilöitä. Keitä tai mitä nämä digitaaliset robotit oikein ovat? Käyvätkö he tekoälyllä?

On hiukan vaikea uskoa Oxfordin tutkijoita Carl B. Freytä ja Michael Osbornea tai MIT:n Erik Brynjolfssonia, jotka arvioivat, että 10–15 vuoden kuluessa työtehtävistä 20–50 % korvautuu tekoälyn, automaation ja robotiikan avulla. Tämä siksi, että osa internetin käyttäjistä ei vaikuta käyttävän mitään älyä tai sitten älyttömyysaste on voimakkaasti kohonnut.

Viime vuoden puolella suunnittelin matkaa Saksaan, ja koska matka vaati vähän räätälöintiä soitin Suomen matkanjärjestäjät -yhtiön palvelunumeroon. Vihainen naisääni kysyi: ”Miksi et ole katsonut internetistä?” (Olin luullut että palvelunumerosta saa palvelua.) Lopulta ns. palvelurouva suostui buukkaamaan minulle halvat lennot ja hotellin viideksi päiväksi Berliiniin, josta jatkoin omin neuvoin junalla. Lasku piti maksaa samana päivänä ja huomasin sen maksettuani, että rouva olikin buukannut minut seitsemäksi päiväksi. Rahojen takaisin saaminen muodostui täysin mahdottomaksi, ”koska varaukset ja rahat olivat menneet eteenpäin nettisiirtona”. Ennen lähtöä soitin Air Balticiin varmistaakseni matkatavaroiden painorajoitukset. Virkailija ei tiennyt niistä mutta kysyi, olenko katsonut netistä. Yhteistyössä sitten löysimme vähän piilossa olleen linkin.

Voivatko kriitikot selviytyä digitaaliajasta? Kuolemmeko sukupuuttoon vai onko kyse mutaatiosta?

Internet vaikuttaa ja on vaikuttanut paljon työelämään, myös taide- ja kulttuurijournalismiin. Kuten tunnettua internetin tulo aiheutti printtimedian vahvan kierteen alaspäin, mutta internet on vaikuttanut paljon myös sisältöihin. Moniin kansainvälisiin taide- ja kulttuurilehtiin kirjoittava elokuvakriitikko Carmen Gray kävi Suomessa tammikuun lopussa Suomen arvostelijain liiton elokuvajaoksen kutsumana puhumassa internetin vaikutuksista elokuvajournalismiin, mutta aihepiiri on yhtä relevantti myös muiden taiteenlajien näkökulmasta. Gray aloitti kysymyksellä ”Voivatko kriitikot selviytyä digitaaliajasta? Kuolemmeko sukupuuttoon vai onko kyse mutaatiosta?”

Grayn mukaan media-alan hyperkaupallistuminen internetin myötä on aiheuttanut kriisimoodin ammattikunnan ajattelussa, depressiivisen mielialan. Pelätään että jos heiluttaa venettä vähänkin niin joutuu heitetyksi mereen. Irtisanomiset ovat toki olleetkin maailmanlaajuinen ilmiö ja useita hyviä lehtiä on jouduttu lopettamaan. Kriisimoodi tuli kuitenkin hyvin esiin myös Grayn esitelmän jälkeisessä keskustelussa, vaikka elokuvajaoksen puheenjohtaja oli nimenomaan alkupuheenvuorossaan sanonut, että tapahtumassa pyritään tuomaan esiin myös positiivisia puolia internetistä.

Elokuvakriitikko Carmen Gray. Kuvalähde: Fipresci

Gray otti esiin internetin mukanaan tuomat click bait ja hot take -käsitteet. Click bait tarkoittaa eräänlaista täkyä, usein artikkelin otsikossa, jonka tarkoituksena on herättää lukijan uteliaisuus esimerkiksi uutta nettisivustoa kohtaan. Hot take -journalismi taas tarkoittaa provokaatiota tai vähän latteaakin argumentaatiota. Käsitteet menevät osaksi päällekkäin. Tämä kaikki liittyy median kaupallistumiseen, josta yhtenä vähän yllättävänä esimerkkinä Gray mainitsi brittiläisen laatusanomalehtenä pidetyn The Guardianin.

Sosiaaliseen mediaan ja erityisesti blogeihin liittyen Gray huomautti, että niitä pidettiin ensin median demokratisoijina, mutta nyt blogit ovat vesittyneet ja menettäneet uutuusarvonsa. Hyvin harva ostaa niistä enää mainostilaa eikä niillä voi elää, mikä menneinä vuosina oli joillekin mahdollista. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki internetin jatkuvasta muutoksesta ja mutaatioista. Kykyjä näihin vaaditaan myös kriitikko-kirjoittajilta.

Gray halusi painottaa, että vaikka ei pidä hot take ja click bait -kehitystä hyvänä, internet tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. Se on väline, ja kaikki on kiinni sitä käyttävästä henkilöstä. Tähän on helppo yhtyä. Olennaista mielestäni ei ole, mitä internetissä essentiaalisesti ”on”, vaan siitä, miten me sen ilmiöihin suhtaudumme ja miten sen mahdollisuuksia käytämme.

Palaan vielä hetkeksi internetin lisääntyvään läsnäoloon arjessa. Istuin metrossa vastapäätä ystävääni noin metrin etäisyydellä, kun hän yhtäkkiä alkoi sormellaan höristellä korvaansa todeten ettei kuule mitä sanon kun takana huudetaan niin kovaa. Tajusin, että olin aivan unohtanut strategioiden kehittämisen kännykkä- ja nettiriippuvaisten huutajien varalta. Pitäisikö meidän kaikkien olla niin wired, että kuulemme nettihuutajista huolimatta metrin päässä istuvan keskustelukumppanin puheen?

 

Kirjoittaja on taidehistorioitsija, taidejournalisti ja kriitikko.

 

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone