Ei enää viivettä, eikä valikointia! Ei aitouden lumoa särkeviä kameraryhmiä! Somekyttyrät 2020 -realityn autenttinen ja reaaliaikainen kuva kerätään miljoonilta kännykänkäyttäjiltä. Algoritmien oikukas äly seuloo seuraavan tähden. Sattuma saattaa suosia juuri sinua!

Vielä 2010-luvun lopussa kansa tuijotti kansaa tuijottamassa televisiota: Jyskin somistetyynyillä pehmennettyjä sympaattisia perhehetkiä, kaverusten lystikkäitä kokoontumisia oluen ja nasevien tokaisuiden äärelle, pariskuntien naljailevia letkautuksia.

Sohvaperunat, julkisen palvelumme ällistyttävän suosion saanut realityhitti, oli vanhan television kuolonkorahdus. Eli joutsenlaulu. Särkyneen yhtenäiskulttuurin raunioilla hämmentynyt kansa tarttui siihen kuin hukkuva oljenkorteen. Vaan nyt ei aika entinen enää palaa. Uuden sukupolven tosi-tv Somekyttyrät 2020 työntyy pyhimpään ytimeen, sinne ihmisen intiimeimpään suhteeseen.

Homo Sapiens yllätetään kaksin oman kännykkäruutunsa kanssa.

Ei maajussi enää tarvitse morsianta, temptation island on käsissäsi, tässä ovat ensitreffisi ja alttarisi, sinä olet kaikkien unelmien poikamiestyttö. Homo Sapiens yllätetään kaksin oman kännykkäruutunsa kanssa. Ja mikä olisikaan kiihdyttävämpää, sen viihdyttävämpää!

Sohvaperunoiden tapaan myös Somekyttyrät 2020 kartoittaa laajaa kansan kirjoa, Helsingin Eirasta pitkälle Napapiirin tuolle puolen. Realitytähtien ikähaitari venyy päiväkoti-ikäisistä ensikännykänkäyttäjistä kansakunnan vanhimpiin someveteraaneihin.

Voi miten suloinen onkaan tämä Muru 6 v, joka kaivaa nenää ja pelaa ruutu räiskyen Fortnitea. Ja soittaa taas Skype-puhelun yövuorossa rehkivälle isälleen ja anoo itkien poispääsyä mummolasta, koska mummosta ei ole seuraa. Tämä kun rötköttää sohvalla puhelimensa kanssa, minkä me kaikki näemme Murun livekamerasta.

Suureen suosioon noussee myös muoniolainen taksikuski, joka on askarrellut kännykkätelineen keskelle Mersunsa rattia. Siitä on hyvä katsoa vanhoja Kummeleita, kerta toisensa jälkeen. Miten hauskaa katsojilla onkaan, kun kuski lausuu sketsien repliikit piimäpurkki tai kylmä lihapiirakka naamansa edessä. Ja Facebookissa veikkaillaan kiivaasti, mitä hän seuraavaksi syö.

Entäpä tämän kännykänkäyttäjän kasvot! Ilmeistä päätellen arvaa kyllä, missä on toinen käsi ja mitä silmät näkevät. Snapchatiin virtaa pian parodioita hänen ääntelyistään.

Nyt me näemme myös kaikki ne ilmeet ja kokeilut, jotka eivät koskaan päädy tämän kauniin vloggaajan kanavalle. Tiedätkö, se hetki ennen täydellistä selfietä – ja hetki sen jälkeen. Instagram, Facebook, Snapchat, WhatsApp, Tumblr. No filter. No nothing. But everything.

Ja tässä kaiken kansan sydämet sulattanut sotaveteraani, joka näppärästi hakee YouTubesta Veteraanin iltahuudon. Laulaa mukana ja katsojienkin poskille tippuvat kyyneleet.

Tekeekö sinunkin mielesi yhtyä lauluun? Anna mennä! Pane parastasi, sillä seuraava tähti saatat olla juuri sinä! Tekniikka on jo siellä missä pitääkin, näethän, se pieni rinkula kännykkäsi yläreunassa – vai oletko peittänyt sen tarrapalalla, kuten vielä 2010-luvulla toisinaan neuvottiin? Silloin kun kuviteltiin, että yksityisyydestä olisi jotakin suojeltavissa?

Hymyile, saatat olla jo kaikkien ruuduissa! Näkisitpä ilmeesi, kun näet ilmeesi! Ja kun kaikki muutkin näkevät, kun vieraat silmät ahmien työntyvät sisääsi.

 

Kirjoittaja on salakuuntelija.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone
bursa escort