Kirmo Komulaisen (s. 2000) kirjoitus palkittiin nuorille suunnatussa Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailussa kolmannella palkinnolla. Tuomariston palkintoperustelut löytyvät jutun lopusta.

* * *

Joidenkin asioiden on muututtava pysyäkseen samana.

Luca Guadagninon Call Me By Your Name (2017) alkaa selittelemättä: katsoja imaistaan heti alkuteksteistä sisälle italialaiseen maalaismaisemaan seuraamaan seitsemäntoistavuotiaan Elion ja hänen isänsä uuden tutkimusassistentin Oliverin kohtaamista. Nuorten miesten suhde kehittyy nautiskelevan hitaasti huolettomista kosketuksista ja mustasukkaisista katseista antaumukselliseksi romanssiksi. Elion ja Oliverin turmioksi onnen päivät ovat kuitenkin katoavaisia, ja Oliver joutuu jättämään Italian taakseen aivan liian pian. Rakastavaisille jää vain muisto toisistaan, mutta kenties kivun hiilloksesta voi löytää toivon kipinän.

Guadagninon herkkyys hahmojen kommunikaation pienimmillekin värähtelyille on hivelevää katseltavaa. Painopiste Elion ja Oliverin vuorovaikutuksessa aaltoilee puolin toisin, heidän viestinsä menevät sekaisin, kosketusten ajoitus ei tavoita toista. Yhteys hahmojen välillä on kuitenkin aistittavissa halki elokuvan. Tämä kommunikaation epätoivoinen hakuammunta on kuin suoraan Hitchcockin oppikirjasta jännitteen luomiseksi: jännitettä ei luo ikkunasta heitetty pommi, jännitettä luo pommi pöydän alla, josta hahmot eivät ole tietoisia mutta katsoja on. Katsoja ymmärtää yhteyden Elion ja Oliverin välillä, ja tuntuu musertavalta nähdä heidän sokea hapuilunsa rakkautta kohden, joka on kummankin silmien alla. Parin ensimmäinen suudelma on lumoava hetki, mutta sen voima perustuu virtuoosimaisesti rakennettuun tarinankerrontaan ennen varsinaisen kohtauksen tapahtumista.

Humaltunut fokuksenkäyttö verhoaa suudelman, toisiinsa kietoutuneisiin jalkoihin solmitaan valonsäikeitä ja seesteiset maisemakuvat Italian vuoristosta hengittävät avaruudellaan.

Koko elokuva on vastustamattoman eroottinen: kiusoittelevan lyhyitä shortseja, mehevinä valuvia kananmunia ja aprikooseja, paljailla kehoilla helmeilevä aurinkoinen vesi. Antiikin kuvanveistoa tutkivan professorin kuvat alastonpatsaista kyllästävät kohtaukset kiihkeillä latauksilla. ”On kuin ne melkein kutsuisivat himoitsemaan itseään”, professori Pearlman toteaa diasarjastaan ihastuneena, ja sohvalla Oliverin huulet kuivuvat. Aistikkuus ja pittoreski vuoropuhelevat Guadagninon kuvakielessä: humaltunut fokuksenkäyttö verhoaa suudelman, toisiinsa kietoutuneisiin jalkoihin solmitaan valonsäikeitä ja seesteiset maisemakuvat Italian vuoristosta hengittävät avaruudellaan. Call Me By Your Name on rakkauselokuva kehonkielellä, mutta se ei koskaan luikahda rakkaudesta puhtaan seksuaalisuuden puolelle: ohjaaja vangitsee valkokankaalle hydrauliikan sijasta Elion ja Oliverin sisällä vellovat tunteiden hyökyaallot. Mitä enemmän miesten välinen rakkaus syvenee, sitä enemmän he löytävät toisistaan aistinvaraisen nautinnon lisäksi luottamusta, veljeyttä ja onnea. Kenties elokuvan rauhallisimmat hetket koetaan Elion ja Oliverin muutaman päivän mittaisella matkalla, jossa he samoilevat koskemattomassa luonnossa pilvisen taivaan alla. Ohikiitävän hetken ajan kukaan tai mikään ei ole hahmojen välissä.

Call Me By Your Name on rakkauskertomuksen lisäksi nuoren miehen kasvutarina. Timothée Chalamet maalaa upealla näyttelijäntyöllään rohkean ja raa’an kuvan omassa kehossaan tutkimusmatkailevasta nuoresta miehestä. Elion seksuaalisuuden portaat piirretään katsojalle intiimeinä ja yksityisinä: hän tutkii rakkauden tuoksuja, niiden kosketusta, omaa viehättävyyttään. Kuuluisassa kohtauksessa Elio tyydyttää itseään persikan avulla. Oliver saapuu paikalle ja kiusoittelee syövänsä hedelmän, kunnes huomaa Elion itkevän. Nuori mies oli ensimmäisen homoseksuaalisen kanssakäymisensä jälkeen sukeltanut fantasioihinsa nähdäkseen, kuinka syvälle kaninkolo hänen mielessään jatkuu: ”Olenko minä sairas?” Elio pulppuaa lähes hallitsematonta seksuaalisuutta, mutta hänen karismaansa ei himmennä pojan kokeileva epävarmuus, päinvastoin: rakastettavuus piilee epätäydellisyydessä ja haavoittuvuudessa. Professorin tutkimien alastonpatsaiden viehätys on niiden hellenistisissä piirteissä: klassinen harmonia väistyy inhimillisyyden tieltä. Elokuvan suurimpia vahvuuksia on sen herkkyys yksityiskohdille ja kyky välttää mustavalkoisia vastauksia.

Guadagnino viljelee elokuvassaan viitteitä joen kaltaisiin pysähtymättömiin virtauksiin, kuten miehet pyöräilemässä loputtoman suoralla pölytiellä ja juna katoamassa Elion editse horisonttiin.

Mihin Elion ja Oliverin tie päättyy? Tulevana talvena Elio saa puhelun Oliverilta, joka kertoo kihlautuneensa. Rakkaus miesten välillä ei ole vieläkään sammunut, kun he toistelevat kuiskaten omia nimiään puhelimessa; kutsu minua sinun nimelläsi ja kutsun sinua omallani; minä olen sinä ja sinä olet minä. Heidän välillään vallitsevat reaalimaailman esteet ovat kuitenkin paljastuneet ja kesä on ohitse. Elio lopettaa puhelun ja vajoaa etsimään lohtua takan äärestä. Taustalla soi Sufjan Stevensin raastavan melankolinen Visions Of Gideon: ”I have loved you for the last time / Is it a video?” Sanoitus viittaa vuoroin videonauhaan ja vuoroin sotapäällikkö Gideonin voittoon johtaneisiin näkyihin. Kuvat rakastavaisten viimeisestä kosketuksesta raastavat Eliota, ne tuntuvat enää yhtä kaukaisilta ja teennäisen eläviltä kuin nauhoitus.

Call Me By Your Name tulvehtii visuaalista metaforallisuutta. Varhain elokuvassa Oliver analysoi Herakleitoksen ajatusta joen virtauksesta. Esisokraatikon mukaan emme voi koskaan astua samaan jokeen kahdesti, sillä sekä joki että astuja ovat aina muuttuneet. Oliver analysoi: ”Joen virtaus ei merkitse kaikkien asioiden muutosta, jolloin emme voisi kohdata niitä kahdesti, vaan joidenkin asioiden ominaisuutta pysyä muuttumattomana vain muutoksen avulla.” Guadagnino viljelee elokuvassaan viitteitä joen kaltaisiin pysähtymättömiin virtauksiin, kuten miehet pyöräilemässä loputtoman suoralla pölytiellä ja juna katoamassa Elion editse horisonttiin. Mieleen tulee Kultahatun (1925) Nick Carrawayn yksinkertainen viisaus: menneisyyttään ei voi elää uudelleen. Musertavan eron jälkeen elokuva löytää jännitteensä Elion tulevaisuudesta. Sulkeutuuko nuorukainen sisälleen säästääkseen itsensä kivulta? Hän ei voi palata menneisyytensä kesään, mutta rakkautta ei määrittele sen pysyvyys vaan jatkuva muutos ja kehitys. Joki jatkaa virtaustaan. Elio kuivaa kyyneleensä ja väläyttää viimeisen hymyn ennen kuvan himmentymistä: Gideonin näky on saanut hänet uskomaan voittoon.

* * *

Kirmo Komulaisen kritiikki Luca Guadagninon ohjaamasta elokuvasta Call Me By Your Name kertoo teoksesta sen herättämien tunteiden kautta. Havainnot ovat täsmällisiä ja värikkäitä, samoin kieli. Arvioissa usein yliviljeltyjen adjektiivien sijaan teksti luottaa antoisiin ja rohkeisiinkin kielikuviin. Ilahduttavaa on myös tarkkuus, jolla kirjoittaja paljastaa kaksituntisen elokuvan tarinasta vain ymmärtämisen kannalta olennaisen ilman, että enempää jäisi lukiessa kaipaamaan. Tekstistä välittyy ymmärrys elokuvan aistillisesta luonteesta: totuudellisuus syntyy sattumanvaraisissa hetkissä ja muistoissa.