Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Uutisten 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestämän Mikä kritiikki! – kirjoituskilpailun palkinnot jaettiin lauantaina 27.4.2019 G Livelabissa Helsingissä.
Kirjoituskilpailun tarkoituksena oli saada nuoret tarkastelemaan ja analysoimaan taidetta, perustelemaan näkemyksensä, innostumaan kirjoittamisesta sekä pohtimaan kritiikkiä tekstilajina. Kilpailuun osallistui yhteensä 75 nuorta, joista kymmenen kirjoitti ruotsiksi. Kilpailutekstien taso oli kaiken kaikkiaan ilahduttavan hyvä.

Finlandia Junior -palkittu kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen piti juhlapuheenvuoron otsikolla Keskeneräisyyden merkitys. Kuva: Jouni Viitala
Kirjoituskilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailija Taina Latvala, elokuvakriitikko Kalle Kinnunen sekä Kritiikin Uutisten päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski. Lisäksi kilpailussa jaettiin rohkealle ja omaperäiselle kirjoitukselle Otso Kantokorpi -stipendi, jonka saajan päätti ohjaaja, käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff.

Aleksis Salusjärvi, Pauliina Feodoroff, Taina Latvala ja Martti-Tapio Kuuskoski. Kuva: Jouni Viitala

Kilpailun suojelijana toimi muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, joka jakoi palkinnot ja luki palkintoperustelut. Kuva: Jouni Viitala

Otso Kantokorpi -stipendi ja tuomariston kunniamaininta myönnettiin Siiri Torviselle metakritiikistä Absurdi kritiikki itse itsestään. Kuva: Jouni Viitala

Kilpailussa kolmannen palkinnon sai Kirmo Komulainen arviosta Loputon joki – kritiikki elokuvasta Call Me By Your Name. Kuva: Jouni Viitala

Kirjoituskilpailun toinen palkinto myönnettiin Lili Saarikivelle Kuin maailma hengittäisi -arviosta. Kuva: Jouni Viitala

Kilpailun ensimmäisen palkinnon sai Matti Jokela arviostaan En postmodern kritik av musikkritik. Kuva: Jouni Viitala

Olavi Uusivirta esiintymässä Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailun palkintojenjakotilaisuudessa G Livelabissa. Kuva: Jouni Viitala
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Riikka Laczak, info(at)sarv.fi, 041 5065594