Suomen arvostelijain liitto ry, SARV, myönsi vuoden 2019 Kritiikin Kannukset -palkinnon dramaturgi, näytelmäkirjailija Ilja Lehtiselle. Palkinnonjako- ja lehdistötilaisuus järjestettiin tiistaina 9.4.2019 Kansallisteatterin Lavaklubilla.
Vuonna 1961 perustettu Kritiikin Kannukset -palkinto jaetaan vuosittain suomalaiselle luovalle tai esittävälle taiteilijalle tai ryhmälle ansiokkaasta suorituksesta jollakin taiteen alalla. Palkinto annetaan tunnustuksena parhaasta vuoden aikana tapahtuneesta taiteellisesta läpimurrosta tai siihen verrattavasta suorituksesta lähinnä nuorille taiteilijoille.

Lautakunnan puheenjohtaja Sini Mononen luki palkintoperustelut. Ilja Lehtinen kuuntelee. Kuva: Jouni Viitala
Lehtinen vakuutti palkintolautakunnan näytelmäkäsikirjoituksellaan Elinvoima. Käsikirjoituksessa Lehtinen käsittelee aikamme suurimpia haasteita, ilmastonmuutosta ja ekokatastrofia, suomalaisesta näkökulmasta. Hän ruotii metsiemme käyttöä, hyödyntämistä ja varjelemista sekä metsänhoitopolitiikan seurauksia.

Kritiikin Kannukset -palkinnon on suunnitellut Börje Rajalin ja tehnyt hopeaseppämestari Heikki Laakso. SARVin toiminnanjohtaja Riikka Laczak ojensi palkinnon Ilja Lehtiselle. Kuva: Jouni Viitala
Elinvoima oli Lehtisen taiteellinen opinnäyte Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa dramaturgian maisteritutkintoa varten. Sen ensi-ilta oli 11.10.2018 Teatterikorkeakoulussa. Näytelmän ohjasi Tuomas Rinta-Panttila. Lautakunnan perusteluiden mukaan Elinvoima haastaa aikamme kulttuurin ja ottaa kantaa laajaan aiheeseen. Tekstinä se on itsenäinen ja omaääninen.

Tilaisuudessa nähtiin katkelma esityksestä Elinvoima. Näyttelijä Eetu Känkänen, dramaturgi Ilja Lehtinen ja ohjaaja Tuomas Rinta-Panttila. Kuva: Jouni Viitala

Palkintolautakunta, ylärivi: Veikko Halmetoja, Kikka Holmberg, Anu Jormalainen, Sini Mononen, Siskotuulikki Toijonen, Arto Pajukallio, Lauri Holma. Alarivi: Sara Nyberg, palkinnonsaaja Ilja Lehtinen ja toiminnanjohtaja Riikka Laczak. Kuvasta puuttuu Maija Jelkänen. Kuva: Jouni Viitala

Etualalla Anu Jormalainen ja Lauri Holma. Taustalla Kikka Holmberg, Sara Nyberg ja Siskotuulikki Toijonen. Kuva: Jouni Viitala

Ville Hänninen, Kikka Holmberg, Ilja Lehtinen, Lauri Holma ja Siskotuulikki Toijonen. Kuva: Jouni Viitala
Lisätiedot: SARVin toiminnanjohtaja Riikka Laczak, 041 506 5594, info(at)sarv.fi