Näyttelijä-miimikko Marc Gassot (s. 1971) on nykysirkuksen enfant terrible, kauhukakara. Hänen edellinen tekijäesityksensä, Akse Petterssonin ohjaama Dark Side of the Mime (2014) oli arvostelu- ja yleisömenestys. Räjähtävän energisessä esityksessä miimikko tarttui universaaleihin ja kulttuurisiin tabuihin, seksiin ja väkivaltaan reippaalla ja anarkistisella otteellaan.

Pääosassa tyrmäsi Gassot’n häkellyttävän vilkas, harlekiinikasvoinen klovni, jonka identiteetin varjoaines saa hänet pimahtelemaan ja performoimaan vuoroin helliä, vuoroin erittäin julmia tekoja. Tyylikkäästi etäännyttävässä lopussa on viittaus Chaplinin Kulkurin (The Tramp, 1915) lähtöön. Näyttämöllä askeltava klovni poimii kukan, tuoksuttaa ja repii sen kappaleiksi.

Uuden teoksen miljöö paikantuu sirkukseen, ja ikäsuositus on yli 12-vuotiaille. Myös tässä Sanna Silvennoisen ohjaamassa esityksessä ramppia rikotaan useaan kertaan. Klovneria ja sirkus toimivat kaikupohjana laajemminkin: esittäminen tapahtuu välittömässä yhteydessä katsojiin. Käsikirjoitus on Silvennoisen ja Gassot’n yhteistyötä ja mukana on perinteisen sirkuksen taikatemppuja splatter-kierteellä.

Leijonakin sirkuksesta löytyy. Esityksen syvyys ja lumo liittyvät juuri siihen. Leijona ja muut eroavaisuudet, joilla esitys suhteuttaa itseään perinteiseen sirkukseen, ovat kiehtovia. Lion – the weird and magical abracadabra circus show on fyysinen, hiukan häiriintynyt komedia jännityksestä ja pelosta. Leijona on tulkittavissa peloksi, jota tarkastellaan kokijan näkökulmasta.

Lion Showssa sirkus ei ole kummallisuuden museo, vaan yhteisöllinen kokemus yksityisinä pidetyille tunteille kuten pelolle.

Valkomaskinen miimikko toimii showssa useassa roolissa. Hän toimii klovnina, mutta enimmäkseen hän on tarinankertoja, joka kehonkielellään tuottaa kuvaamansa todellisuuden. Mutta kuten edellisessä teoksessa, tälläkin kertaa Gassot’n miimihahmossa ja kertojassa on paljon klovnia. Sillä kuten klovnit aina ja kaikkialla, hän käsittelee tunteita. Ajatukset ja tunteet konkretisoituvat eleiksi, ilmeiksi ja ääniksi –  subjektiiviseksi pelon kokemukseksi, joka tarinan edettyä karjuu leijonan lailla.

Syvävenyttelyn loppu

Alussa seremoniamestari Karl Sinkkonen on näyttämöllä yksin. Hän loihtii sideshowmusiikkia kioskistaan pimputtelemalla kosketinsoittimia ja myöhemmin syntikkaa, joita vartioi pienten pääkallojen miehittämä muuri.

Gassot karauttaa teatterisalin pyhäkköön laitojen kautta kimolla leikkihevosella, joka töräyttää (jännittyneenä kenties, tai vain liikaa kauroja kupuunsa ahtaneena?) ilmavaivansa katsomon reunimmaisilla tuoleilla istuvien herrojen nenän eteen.

Näyttämöllä esiintyjä hellittää hepan ohjat nyrkeistään, jotta voi irrottaa ”jalkansa” jalustimista ja ryhtyä kontortionistiksi eli notkeusakrobaatiksi. Nostaessaan jalkojaan kohti olkapäitä hän irvistelee ja puhkuu. Aluksi tekojalkojen venyttäminen ja liioittelua annosteleva esittäminen kiinnittää huomion siihen, miltä tapahtuma näyttää.

Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show. Marc Gassot. Kuva: Joni Pakanen

Ilmaisussaan Gassot käyttää äänensä koko repertoaaria kasvojen ilvehtimisen ja muun kehon artikuloidun liikkeen rinnalla. Näin jo alkumetreillä rakentuu toinen, affektin taso. Sen lisäksi, että esiintyjä syvävenyttelee, hän tulee esittäneeksi kysymyksen miltä jalan syvävenytys tuntuu?

Gassot’n ilmaisu saa lisäpotkua Sinkkosen syntetisaattorin äänitehosteista. Synkronisuuden onnistuminen ei ole ihan pieni asia esityksen tapahtuman ja kerronnan fokuksen kannalta, mutta tämä liima pitää. Yksittäisiä sanoja esiintyjä lausuu vain harvakseltaan. Muutamat fraasit, joita hän mongertaa lentokoneen kapteenilta kuulostaen assosioituvat amerikkalaiseen toimintaviihteeseen.

Myöhemmissä kohtauksissa tehdään pilaa välineistä ja varusteista, jotka ”vastanäyttelevät” eli pettävät ja paljastavat tempun illuusioksi. Notkeusakrobaatille käy hassummin, sillä syvävenytys on niin tehokas, että hänen ”jalkansa” lähtevät irti. Tervetuloa esitykseen!

Elämän keskipäivässä ruuhka

Teos alkaa ja sen loppu palautuu taikuuteen ja klovnin slapstickiin ja gägeihin eri esineiden kanssa. Kauhukakaran luonne tulee esiin siten, että pyrkiessään sinänsä hyvään tarkoitukseen klovni voi hairahtua tekemään pahaa. Kauhun tasapaino on hauras.

Klovni asettaa posliinilautasia kolmelle pöydälle pystytettyjen tikkujen nokkaan pyörimään. Hän yrittää toimittaa muita tehtäviä tasapainolautasten pyöriessä vinhasti, mutta vauhdin hiljentyessä hänen on kaarrettava takaisin pyöräyttämään lisää vauhtia. Muihin rasteihin kuuluvat logistiset ongelmat kananmunakennojen kanssa, tasapainoilua, yleisön harhautusta ja säikyttelyä.

Kiire on kova kuin pääministerillä sote- ja maakuntauudistuksen suhteen. Valkoiset lautaset kilkattavat kierroksia tikkujen varassa hämyisällä näyttämöllä. Tyyppi säntäilee ja kaahaa, pysähtyy aina juuri ja juuri rampin reunaan. Kuljetettava lasti vaihtuu lähes lennossa.

Rooli (brändinhallintatehtävä) vaihtuu lakaisuharjan varren katketessa: posliinimurskaa alistuneena lakaisevasta hanslankarista kuoriutuu pöyhkeä biljardinpelaaja. Sirpaleet kimpoilevat kohti näyttämön takaseinää.

Amok, synkkä metsä

Keskimmäinen, miimiin painottuva osio on temaattisesti olennaisin, taiteellisin ja tulkinnanvaraisin. Sirkusmiljöö puitteineen on luotu. Nyt kertoja upottaa sen keskelle toisen maailman – moniulotteisen painajaisen ja henkisen sukelluksen – jossa hän leikittelee pelon kanssa ja sitä vastaan.

Kun miimikko käsittelee kuvitteellisia esineitä ja paikkoja illuusion luodakseen, puhutaan manipulaatiosta. Kerron joitain kohtia seikkailusta, joka etenee rapsodisesti, hetkellisinä kohtauksina.

Yleisö voi kuulla, kuinka kaivosta vinssattu vesi loiskuu ämpäristä, kun esiintyjä kantaa sitä. Hän nostaa ämpäriä ja juottaa leijonaa. Sitten esiintyjä kertoo, kuinka leijona viskelee kanalintua ilmaan. Ja kuinka kana valittaa kohtaloaan murheisena kotkottaen.

Marc Gassot. Kuva: Juho Rahijärvi

Esiintyjä muuttuu pakomatkalaiseksi, joka lompsii mudassa. Pienet amokit hän ottaa siinä, ja kiipeää jyrkänteelle. Hänen kiivas hengityksensä kaikuu hiljaisuudessa. Suriseva kärpänen ei jätä rauhaan. Esiintyjä liiskaa sen kengällään murskaksi, nappaa raadon suuhunsa ja nielaisee. Ja kas: kuulee surinan uudelleen.

Sitten tapahtuu vertigomainen putoaminen. Huuto kimpoilee syvän solan seinämistä. Vesi loiskuu, esiintyjä sukeltaa leijonan vatsassa. Hän kokeilee sijaistoimintoja, kokeilee päästä pintaan. Lopulta hän näyttää, kuinka onnistuu ulostautumaan leijonan peräpäästä. Ja sitten selvittää tilannetta yleisölle hieman tarkemmin. Absurdi kohtaus koottuine selityksineen on aivan hulvaton.

Nuoret pelastavat

Karjuva leijona teljetään näyttämön reunaan. Avukseen esiintyjä hakee katsomosta nuoren tytön ja nuoren pojan. Nuoret hoitavat leijonan taltuttamisen, ja esiintyjä selviytyy.

Päätteeksi esitys palaa sirkusnumeroihin. Nähdään miekannielentää ja tasapainoilua, jossa esiintyjä kannattelee kookkaita alumiinitikkaita kasvojensa päällä ilman käsiä. Kaikki sujuu, kunnes tapahtuu jotain, tikkaat ponnahtavat ja osuvat väärään piuhaan näyttämön katon trussissa.

Ennen lopun infernoa esiintyjä kiertää katsomossa piinaavan kauan. Hän valitsee tietyn avustajan mittanauhan kanssa, vie tämän näyttämölle ja kahlitsee arkkuun. Hän kaivaa esiin moottorisahan ja sonnustautuu essuun – mieleen nousee se eräs toinen tyyppi Teksasissa… Barbaarinen kahtiasahaamistemppu päättyy tylysti.

Lion Showssa sirkus ei ole kummallisuuden museo, vaan yhteisöllinen kokemus yksityisinä pidetyille tunteille kuten pelolle. Sirkusaiheessaan esitys on orgaaninen, miimin yhdistyminen äänimaisemaan saumatonta.

Gassot on virtuoosinen ja intensiivinen miimikko. Hän on kiinnostava etenkin, koska painottuu ilmaisussaan tunteisiin ja niiden reflektointiin. Tulevaisuudessa olisi ehkä hauskaa nähdä myös improvisaatiota esityksen sisällä.

Kirjoittaja on freelancetoimittaja ja harvinaisten kivien keräilijä, jota kirjat ja hevoset eivät ole koskaan lakanneet kiinnostamasta.

Lion  – the weird and magical abracadabra circus show

Esiintyjät: Marc Gassot ja Karl Sinkkonen. Käsikirjoitus: Marc Gassot ja Sanna Silvennoinen. Musiikki: Karl Sinkkonen. Lavastus: Kati Mantere, Juho Rahijärvi. Pukusuunnittelu: Kati Mantere. Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi. Taikatemppujen suunnittelu: Joni Pakanen. Äänitehosteet: Karl Sinkkonen, Iiro Iljama. Valosuunnittelijan assistentti: June Horton.

Tuotanto Circo Aereo, Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Turun Kaupunginteatteri. Esitys nähty Tampereen Työväen Teatterissa 9.3.2019.

Jussi Tossavaisen arvio Helsingin Sanomissa (11.1.2019): Mestarillinen miimikko Marc Gassot onnistuu taas – uusin teos on perin outo ja vähän taianomainenkin, kahjo ja rakastettava

Rolf Bambergin arvio Demokraatissa (16.1.2019): Hurmaava ja hurmeinen Gassot-show