Minna Canth halusi perustaa pienpanimon, jotta tytötkin pääsisivät kouluun.

Kulttuurin rahoitus vaatii toisinaan kekseliäisyyttä. Niin myös 1890-luvun Kuopiossa, kun kaupunkiin oltiin perustamassa Yhteiskoulua, jonka avulla edistettäisiin suomen kieltä ja tasa-arvoa. Tavoite ei ollut aivan itsestäänselvä: Tytöille oli vasta vähän koulutusta tarjolla, ja sekin yleensä ruotsiksi. Ja taistelu maan sivistyskielestä kävi kiivaana – suomi vai ruotsi?

Yhteiskoulun perusti joukko suomenmielisiä savolaisia aktiiveja, mukana tietenkin myös Minna Canth. Yhteiskunta ei kustantanut koulua, joten rahoitus piti hankkia itse. Canth muun muassa lahjoitti koululle joidenkin näytelmiensä tuotot.

Kyseessä ei ollut mikään luokkaretkitason varainkeruu – mokkapalojen leivonta tai vastaava ei tässä olisi riittänyt. Niinpä Canth latasi 14.10.1894 koulun johtokunnan kokouksessa neuvottelupöytään järeän ehdotuksen: koulun pitäisi perustaa kaljatehdas pysyväksi rahalähteekseen.

Menestyvänä kauppiaana Canth tiesi mikä myi, missä raha liikkui ja missä voittomarginaalit olivat mielekkäitä. Minna oli seurannut myös äitinsä sivubisnestä: tämä myi kotipihalta itse pantua sahtia sunnuntaiaamuisin kirkossakävijöille.

Ei ole tiedossa, kuinka vahvaa olutta Canth ehdotti tehtailtavaksi.

Ei ole tiedossa, kuinka vahvaa olutta Canth ehdotti tehtailtavaksi. Olisiko sitä nautittu peräti koulun tiloissa? Olisiko sitä voitu myydä kuluttajille mukaan? Se tiedetään, että varsinkin nuorempana Canth oli innokas raittiuden kannattaja ja näki lähipiirissään traagisia alkoholistikohtaloita.

Ehkä ehdotus koulupanimosta oli kannanotto tolkullisemman juomakulttuurin puolesta? Ehkä Canthin voi nähdä peräti pienpanimo-hipstereiden kantaäitinä, joka jo varhain yritti kääntää suomalaisten humalahakuista väkevien ryyppäämistä kohti miedompien paikallismaltaiden maistelua?

Radikaali ja raikas ehdotus ei kuitenkaan mennyt läpi johtokunnassa. Paikalliselta anniskeluyhtiöltä sentään haettiin ja saatiinkin raha-avustusta koululle.

Muutoin jouduttiin tyytymään tavanomaisiin keräyskeinoihin, kuten arpajaisiin. Vuonna 1895 niiden tuotto oli 4500 markkaa, mikä ilahdutti Canthia erityisesti, koska ruotsinkielisten arpajaisissa oli saatu vain 1800 markkaa. Se oli hänelle innostava merkki suomen kielen voimasta ja kannatuksesta paikkakunnalla.

Mitäpä sanoisi Minna Canth nykyisestä pienpanimobuumista? Ehkä häntä innostaisi se suomen kielen kukkeus, joka versoo kotimaisten kaljapullojen kyljissä! Sanataiteemme ei kukoista missään nyt yhtä suomenmielisenä kuin olutetiketeissä: niissähän tarjoillaan myyttejä ja sankarihistorioita, tunnelmoiaan luonnostamme ja maisemistamme.

Ja kenties Canthia ilahduttaisi kuulla, että joka niemeen, saareen ja notkelmaan nousevien pienpanimoiden joukossa yksi on ottanut motokseen: ”Tytötkin panee!” Eivät ole menneet (yhtenäis)koulut hukkaan.

Kirjoittaja on kevään esikoiskirjailija.