Tuore johtaja tuo Taikeen muutoksen tuulet. Paula Tuovinen ei epäröi esittää kiperiä kysymyksiä taiteen ja kulttuurin rahoittamisen menetelmistä.

– Olen aina ollut kiinnostunut edistämään yhteistä hyvää taidealalla ja ottanut tarvittaessa kipakastikin kantaa kentällä ilmeneviin ongelmiin. Taiteen ja sen yhteiskunnallisen merkityksen puolesta puhuminen ja toimiminen sekä taitelijoiden taloudellisen tuen puolustaminen tulevat tietysti olemaan tärkeimpiä tehtäviäni, Taiteen edistämiskeskuksen uusi johtaja, filosofian maisteri ja tanssitaiteilija Paula Tuovinen perustelee hakeutumistaan tehtävään.

Tuovinen on kuin keijukainen, aistillinen ja suloinen. Tanssijataustaa ei voi olla huomaamatta. Helpompi olisi nähdä hänet koreografina ja tanssijana esiintymässä yleisölle kuin johtamassa, ajoittain myrskyisääkin opetus- ja kulttuuriministeriön alaista asiantuntijavirastoa, neuvottelemassa kutistumaan tuppautuvista taiteen valtionosuuksista, johtamassa henkilökuntaa ja ohjeistamassa asiantuntijoita. Mutta Pohjois-Pohjanmaalla juurtunut Tuovinen on sitkeä kuin kataja – kuten hän itseään luonnehtii.

 

Taiteen tunteva johtaja

Taike jakaa vuosittain noin 34 miljoonaa euroa apurahoja ja avustuksia. Viraston yhteydessä toimii 24 asiantuntijaelintä, jotka päättävät apurahoista ja palkinnoista sekä antavat asiantuntijalausuntoja. Virastossa työskentelee noin 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet työsopimussuhteisia määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen projekteissa eri puolilla maata.

Tuovinen ei tätä hätkähdä vaan vakuuttaa, että hänestä Taike saa määrätietoisen, jämäkän ja taiteen kentän hyvin tuntevan johtajan, jolla on pitkä johtamiskokemus ja -koulutus. Kesäkuun alussa viisivuotiskautensa Taikessa aloittava Tuovinen on toiminut Taideyliopiston vararehtorina vuodesta 2013 saakka. Teatterikorkeakoulun rehtori hän oli vuosina 2005–2012, Danish National School for Contemporary Dancen johtajana 2004 ja nykytanssin opettajana ja lehtorina Teatterikorkeakoulussa 1994–2004. Hän on myös ansioitunut tanssijana ja koreografina.

Tuovinen siteeraa ja allekirjoittaa kollegaltaan saamaansa onnitteluviestiä, jossa kiiteltiin Taiken saavan innokkaan ja analyyttisen johtajan. Taiteilijataustansa vuoksi Tuovinen uskoo herättävänsä luottamusta ja olevansa uskottava myös taiteilijoiden keskuudessa. On selvää, että johtajan työ Taikessa on monin osin haastavaa ja vaikeaakin, mutta Tuovinen luottaa työn mielekkyyteen.

– Minua kiinnostavat laajemmat strategiset ja rakenteelliset muutokset Taiken tehtäväkentässä. Vain niiden avulla voidaan oikeasti vaikuttaa. Helppoahan se ei ole, varsinkaan silloin kun tarvitaan lainsäädännöllisiä toimia. Mitään muutoksia ei kuitenkaan saavuteta, ellei niiden vaatimiin toimiin tartuta määrätietoisesti.

Tuovinen on parhaillaan puheenjohtajana OKM:n taide- ja taiteilijapoliittisessa työryhmässä, jossa hän joutuu jo tarkastelemaan Taiken tehtäväkenttää. Työskenneltyään yliopistosektorilla johtamistehtävissä kaksitoista vuotta Tuovinen päätti, että on korkea aika hakeutua taidealan töihin johonkin toisaalle. Kaikki hänen tehtävänsä ovat aina olleet määräaikaisia, kuten uusikin tehtävä.

– Olen tehnyt taiteellisen urani freelancerina, joten tunnen kantapäiden kautta taiteilijan työn asettamat vaatimukset ja taiteilijoiden aseman nyky-yhteiskunnassa. Olen myös toiminut Taiken toimikunnissa ja säätiöissä asiantuntijana, joten tiedän rahanjakajankin problematiikkaa.

Tuovisen mielestä taiteilijoiden tuen tulisi kehittyä työelämän muutosten mukana. Kuva: Pia Pettersson

Mielestäni olisi hyvä, että uudistettaisiin taidepolitiikka kokonaisuutena mukaan lukien kaikkien taidelaitosten perustuki.

Muutoksentekijä

Paula Tuovinen tunnetaan työssään muutoksen hakijana ja toteuttajana. On selvää, että hänen myötään Taikessakin puhaltavat – monilta osin odotetutkin – muutoksen tuulet. Hyvin toimivaa Taikea hän visioi hieman varovaisesti korostaen, ettei tunne vielä riittävästi organisaation toimintaa, puhumattakaan taidekentän toiveista.

– Haluaisin nostaa ja kehittää viraston profiilia. Tukimuotoja ja työnjakoa ministeriön kanssa pitäisi selkiyttää. Erityisesti taiteilijoiden toimeentuloon pitäisi kiinnittää huomiota ja tehdä korjaavia muutoksia. Kysymys kuuluukin, miksi juuri taiteilijat saavat vain apurahoja, eivätkä palkkaa, Tuovinen täräyttää iskien ajankohtaiseen aiheeseen.

Hänen mielestään apuraha itsessään antaa mielikuvan siitä, että taiteen tekeminen ei ole työtä vaan jotakin puuhastelua. Tämä on erittäin haastavaa taitelijoiden sosiaaliturvan ja työn aidon tukemisen kannalta. Taiken alaisuudessa työskentelevät ns. läänintaiteilijat saavat palkkaa työstään, mutta taiteilijat eivät.

Tuovinen näkisi taiteilijapalkan hyvänä vaihtoehtona nykyisen tilanteen korjaamiseksi. Hänen mielestään tulisi selvittää, voisiko Taiken myöntämät työskentelyapurahat muuttaa palkoiksi. Tämä tarkoittaisi vähintäänkin tuplamääräistä rahoitusta työskentelyapurahapottiin ja mm. työnantajavelvollisuuksien huomioonottamista.

Nykyisen hallituksen usuttamien säästötalkoiden tuoksinnassa muutos kuulostaa melko utopistiselta, mutta rohkeutta asioiden selvittämiseen ja aloitteiden tekemiseen ei Tuoviselta puutu. Hän on syvästi tietoinen taitelijoiden taloudellisen aseman tukaluudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta suhteessa palkansaajiin.

Ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä aihe on myös Kulttuurin valtionosuusjärjestelmä (VOS), johon Tuovinen törmää aloittaessaan työnsä.  Siihen hän ottaa varovasti kantaa, koska ei tunne työryhmän esityksiä riittävän hyvin.

– Mielestäni olisi hyvä, että uudistettaisiin taidepolitiikka kokonaisuutena mukaan lukien kaikkien taidelaitosten perustuki. Tällä hetkellä laitosten tuki on kolmessa kategoriassa. Tuen saajia ovat: suoraan OKMn ohjauksessa olevat kansalliset instituutiot, jotka käyvät tulosneuvottelut ministeriön kanssa, valtionosuutta saavat laitokset, jotka saavat rahoituksensa ja ohjauksensa lähinnä laskennallisen mittarin kautta ja vapaa kenttä, joka taistelee pienistä summista, Tuovinen linjaa.

– Vapaan kentän toimijat joutuvat hakemaan rahoitusta joka vuosi ja perustelemasta perustelemaan työtänsä. Heitä siis arvioidaan koko ajan. Tämä on sekavaa ja muutenkin pulmallista. Kaikkien näiden tuen saajien rahoitus pitäisi arvioida ja päättää samalla kriteeristöllä, jossa kiinnitettäisiin huomiota toiminnan laajuuteen, laatuun sekä valtakunnalliseen erityistehtävään. Myös harkinnanvarainen osa pitäisi olla. Laatua arvioitaessa alakriteereinä voisi huomioida kansainvälisyyden, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja taiteellisen laadun.

Tuovisen mielestä nykyinen apurahoitusta ohjaileva vertaisarviointi kaipaa remonttia ammattimaisempaan ja laadukkaampaan suuntaan.

– On kohtuutonta, että Taiken eri toimikunnissa työskentelevät parisen sataa vertaisarvoitsijaa eivät voi toimikausillaan hakea viraston apurahoja, eivätkä he saa työstään kuin pienen korvauksen. Tässäkin tapauksessa taiteilijat ja kriitikot tekevät lähes palkatonta asiantuntijatyötä. Tämä pitäisi muuttaa hieman Suomen Akatemian mallin suuntaan, jolloin palkatut asiantuntijat arvioisivat Taiken saamia hakemuksia.

 

Rahaa lisää kriitikoille

Korkeatasoinen kansainvälinen vertaisarviointi on Akatemian keskeisin työväline parhaiden ja lupaavimpien hankkeiden tunnistamisessa.

– Myös Taiken toimikuntien ja jaosten määrää pitäisi tarkistella. Voisi olla hyvä liikkua siihen suuntaan, että toimikunnissa ja paneeleissa työskentelisi koulutettuja ja palkattuja asiantuntijoita riittävän pitkän ajan. Näin ollen he voisivat keskittyä vertaisarviointiin. Tällä mallilla saataisiin myös jääviyskysymykset paremmin hoidettua, Tuovinen kaavailee.

Ajatus saa varmasti kannatusta nykyiseen malliin turhautuneiden toimikuntien jäsenten piirissä, ja tekisi hakemusten arvioinnista ja taidepolitiikkaan liittyvien kysymysten pohdinnasta professionaalisempaa ja nykyistä halutumpaa palkkatyötä.

Taidejournalismin edustajien heiveröiseen asemaan apurahojen jakoruletissa Tuovinen ei ole vielä perehtynyt, sillä työ Taikessa ei ollut haastattelua tehtäessä vielä alkanut. Sitäkin hämmästyneempi hän oli kuultuaan karuista faktoista: vuonna 2017 taidejournalismin kohde- ja taiteilija-apurahoina 
oli maksussa yhteensä 160 441 euroa, ja taitelijaeläkeläisen kultaiselle oksalle pääsi kapuamaan yksi kriitikko.

– Tämähän kuulostaa kurjalta! Oliko kriitikoille jaettujen apurahojen summa todellakin noin järjettömän pieni? Täytyy siis miettiä, miten taiteesta kirjoittavien freelancejournalistien asemaa voisi parantaa. Tässähän on kysymys myös kritiikin ja taidejournalismin arvostuksesta suhteessa koko taiteen kenttään ja yleensäkin tiedonvälittäjien kuten tietokirjailijoiden asemasta.

Tuovinen ei vähättele kritiikin merkitystä ja hieman ihmettelee, miten tähän apurahaloukkoon on oikein ajauduttu. Tuovinen lupaakin tarttua tiitterästi asiaan, kunhan rantautuu Taikeen.

Kun taiteilijat yrittävät tehdä taidetta viidentuhannen euron apurahan turvin, on selvää, että taiteen taso myös kärsii.

Leikki on aikuisten työtä

Tuovinen haluaa muistuttaa, että leikki on luovuuden elementti, sillä leikin välityksellä voidaan yhdistellä asioita ennakkoluulottomasti. Taide antaa myös aikuisille mahdollisuuden olla leikkisiä ja pudottaa yhteiskunnallisia rooleja hartioiltaan. Tuovinen räplää kännykkäänsä ja näyttää harjoituskuvaa tulevasta Blondit-esityksestä.

– Katso nyt millainen tötsä minulla on päässäni, eihän normaali virkamies voi tämmöiseen pukeutua, Tuovinen nauraa hekottaa kuvaa katsellessaan ja karistaa näin viimeisetkin tärkeyden rippeet johtajanroolistaan.

Suomen nykyinen kulttuuripoliittinen ilmapiiri ei saa Tuoviselta suurta kiitosta.

– On hämmästyttävää, että puolueilla ei juurikaan ole kulttuuri- ja taidepoliittisia ohjelmia. Toivoisin, että niiden tärkeys vihdoinkin ymmärrettäisiin. Taidejärjestöjen tulisi myös katsoa peiliin päättäjiin kohdistuvan lobbauksen suhteen. Sen sijaan, että ne kiistelevät keskenään rahoituksista, järjestöjen tulisi yhdistää voimansa ja ajaa taiteen asiaa yhdessä. Taideyliopiston perustaminen on hyvä esimerkki voimien yhdistämisestä, samaa yhteiseen suuntaan katsomista toivoisi tapahtuvan myös taiteen kentällä.

Suuri osa taiteilijoista toimii vapaalla kentällä, osa hyvinkin moninaisella työnkuvalla. Esimerkiksi teatterialan taiteilijat työllistyvät yhä enemmän muualle kuin teattereihin. Elanto raavitaan sieltä ja täältä sosiaaliturvan aukkoja vältellen, sillä turvallista kuukausipalkkaista työtä ei riitä kuin harvalle taiteilijalle ja kulttuurityöläiselle.

– Se, että taiteella on myös taloudellisia vaikutuksia, on yksi agendani Taiken johtajana. Tulen tuomaan tätä voimallisesti esille myös päättäjien suuntaan. Taiteen saama valtion tuki on vain pikkurahaa suhteessa vaikkapa yritystukiin. Niistä muuten voitaisiin hyvin nipistää myös taiteelle, sillä taidealalla on erittäin paljon potentiaalia jo nyt ja tulevaisuudessa myös yrittäjyyden suuntaan. Taiteilijoiden tuen tulisikin kehittyä työelämän muutoksien mukana. On aivan mahdoton ajatus, että kaikki koulutetut taitelijat tulisivat toimeen nykyisen apurahajärjestelmän turvin. Yrittäjyyttä kohtaan tunnetaan paljon turhiakin pelkoja ja ennakkoluuloja.

Kotimaisen taiteen tasoa Tuovinen sen sijaan kiittelee.

– Varsinkin pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja taidetarjonta on todella rikasta. Harmi vain, ettei sitä kyetä kaikkinensa hyödyntämään. Kulttuuritarjonnan vahvuus ei ole vain merkittävien taidelaitosten varassa vaan erityisesti kuplivassa alakulttuurissa, erilaisten pienryhmien toiminnassa. Suomessa tehdään paljon taidetta, joka paljolti on kulttuurista representaatiota ja hyvä niin. Sen sijaan Taidetta isolla teellä, joka on syvää ja muuttaa maailmaa, sitä on aina vähemmän. Ilman riittävää perustukea uutta taidetta ei synny. Se, että taiteen tuki on nyt niin pirstaloitunutta hankaloittaa uuden taiteen syntymistä, Tuovinen pahoittelee.

Nykyinen tilanne, jossa suurin osa taitelijoista kärvistelee taloudellisissa vaikeuksissa, on kauaskantoisesti vahingollista myös taiteen kehitykselle. Siksi taiteen rahoituksen rakenteiden muutoksia tarvitaan hänen mielestään kipeästi.

– Kun taiteilijat yrittävät tehdä taidetta viidentuhannen euron apurahan turvin, on selvää, että taiteen taso kärsii. Silppurahoituksen sijaan olisi tärkeämpää rahoittaa riittävissä määrin harvempia hankkeita, jolloin ne tuottaisivat jo lähtökohtaisesti parempaa ja kiinnostavaa taidetta. Tätä voisi verrata Islannin jalkapalloihmeeseen. Jos siellä olisi päätetty antaa pikkusummia kaikkien urheilulajien edustajille, olisiko tulos ollut sama, Tuovinen pohtii.

Hän ei kuitenkaan suostu analogiansa pohjalta nimeämään, keille järeämpiä avustuksia pitäisi jakaa.

”Ajoittain toki tunnen kaipuuta entiseen elämääni tanssijakoreografina, kokonaisvaltaiseen taiteilijuuteen ja siihen yhteisöön, jossa tuolloin toimin”, kertoo Tuovinen. Kuva: Pia Pettersson

”Tanssi on antanut minulle kaiken!”

Pyhäjoella syntymässä käynyt, keskiluokkaisesta perheestä kotoisin oleva ja Oulussa varttunut Tuovinen on elänyt hyvän ja taiteen pariin kannustavan lapsuuden ja nuoruuden. Vanhempiaan ja koulujaan hän kiittelee vuolaasti.

– Olen onnekas, sillä perusasiat ovat olleet kunnossa pienestä pitäen. Äidin puoleisesta suvusta olen saanut innoitusta tanssitaiteen pariin. He ovat aina rakastaneet tanssimista ja laulamista. Äitini laittoi minut balettikouluun, kun olin seitsemän. Pelottava opettaja karkotti tuolloin tunneilta, mutta kymmenen ikäisenä palasin tanssisalille. Tiesin heti ensimmäisellä tunnilla, että tämä on minun juttuni!

Kun Oulun kaupunginteatteri perustettiin, Tuovinen hakeutui sinne avustajaksi. Sittemmin moderni tanssi ja jazztanssi astuivat kuvaan. Oulussa ei tuolloin ollut laajemmin tanssin opetusta, joten koulun päätyttyä tarmokas Tuovinen ja Pirjo Yli-Maunula perustivat oman tanssikoulun ja ryhtyivät pestaamaan päteviä tanssin opettajia kotimaasta ja ulkomailtakin Ouluun.

– Tanssi on antanut minulle kaiken! Se oli rakkain harrastukseni ja samalla työ. Työ ja taide ovat minulle elämäntapa ja edelleenkin erottamattomat. Kun liikun tai esiinnyn, koen olevani kokonainen ja elän hetkessä.

Vaikka Tuovinen on sielultaan taiteilija, koreografi ja tanssija, hän ei koe ristiriitaa taiteilijuuden ja hallinnollisen työn välillä, pikemminkin päinvastoin. Molemmat tukevat toisiaan.

– Vaihdoin ammattia ja kouluttauduin uudelleen lähtiessäni Teatterikorkeakoulun rehtorin tehtävään 2005. Koen tekeväni myös hallinnollisissa tehtävissä luovaa työtä hyödyntäen taitelijataustaani.

– Tanssiminen on ihmiselle luontainen tapa liikkua, koska kroppamme on tehty liikkumista varten ja tarvitsee ravistelua. Nykyihmisen ongelmahan on usein tuon ravistelun vähäisyys, jolloin ihmiset jähmettyvät. Koen itsekin tämän hyvin voimakkaasti tehdessäni hallinnollista työtä. Fyysisen kunnon ylläpitäminen auttaa jaksamaan vaativissakin tehtävissä.

Jää nähtäväksi laittaako uusi johtaja taikelaiset pistämään jalalla koreasti saadakseen työilmapiirin toimivaksi.

– Ajoittain toki tunnen kaipuuta entiseen elämääni tanssijakoreografina, kokonaisvaltaiseen taiteilijuuteen ja siihen yhteisöön, jossa tuolloin toimin. Kaksi vuotta sitten, kun en vielä tiennyt tulevasta työstäni, minulta pyydettiin tanssiryhmä Kuumiin putkiin ryhmäteos taannoin esittämästäni Blondi-tanssiteoksesta. Niinpä marraskuussa saa ensi-iltansa Blondit-teokseni Zodiakissa, jonka teen yhdessä Laura Pietiläisen ja työryhmän kanssa.

Paula Tuovinen korostaa olevansa leimallisesti pohjoispohjalainen, sisukas ja ennen kaikkea kova tekemään töitä. ”Nämä eväät ovat auttaneet minua urallani ja antaneet hyvää suuntaa kaikkiin tekemisiini. Pohjoissuomalainen ihminen saa luonteeseensa sellaista perustasapainoa, jolla maailmalla pärjää”, Tuovinen on todennut Pyhäjoen Kuulumiset -lehdessä kymmenisen vuotta sitten.

Edelleenkin hän allekirjoittaa tämän luonnehtien itseään karuun maahan juurtuneeksi katajaksi. Keijukaisen olemus tukeutuu sitkeään runkoon. Ja löytyy niitä marjojakin tarvittaessa, happamiksi todettuja.

 

Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja ja kriitikko.

Jaa artikkeli:Share on Facebook126Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone