Katsaus Kritiikin Uutisten verkkoarkistoon tanssintutkijan kulmasta

Kun lähdin tutustumaan Kritiikin Uutisten uuteen verkkoarkistoon syksyllä 2017, ensimmäinen (ehkä hieman kauhistunut) ajatukseni oli, että sieltä paljastuukin yllättäen laaja keskustelu suomalaisesta tanssitaiteesta, sen sisällöistä ja teoreettisista lähestymistavoista. Löytyisikin kokonaan uusia vastauksia väitöskirjassani (2014) pohtimiini kysymyksiin, mitkä käsittelivät suomalaisen tanssin lähihistoriaa sekä kolmen koreografin teosten suhdetta postmodernin käsitteeseen.

Tällaista keskustelua ei kuitenkaan löytynyt. Helpotuksen huokauksen ohella oli surullista huomata, ettei tanssitaide ollut sen enempää läsnä edes taidekriitikoiden omassa julkaisussa. Huomio sai pohtimaan poissaoloa ja halun selvittää, millaisia olivat 1980–90-luvuilla ilmestyneet tanssia käsitelleet artikkelit.

 

Artikkeleita perkaamassa

Kritiikin Uutisten verkkoarkistoprojektissa on digitoitu lehdet vuosilta 1969–2016. Aloitin tekemällä hyvin yksinkertaisen haun: sanalla tanssi tuli yhteensä 12 osumaa, joista varsinaisia tanssiaiheisia artikkeleita oli 9. Osassa sana tanssi oli vain esimerkiksi kuvatekstissä tai kun lueteltiin SARV:n jäsenet aloittain. Verkkoarkistoa tullaankin jatkossa kehittämään niin, että artikkeleista tulee jonkinlainen sisällönkuvailu, joka mahdollistaa haun artikkelin avainsanoilla.

Ensimmäinen verkkoarkistosta haulla löytämäni artikkeli oli vasta vuodelta 1988, ja suurin osa teksteistä oli haastatteluja ja raportteja, mukana oli yksi kirja-arvio. Sisällöllisesti oltiin perusasioiden kanssa tekemisissä, sillä ei ollut vielä pohjaa, jonka päälle rakentaa.

Tiina Suhonen pohti artikkelissaan (2/1988) tanssin ja kirjoittamisen haastavaa suhdetta: miten kuvata taiteenlajin välittömyyttä, sen hetkellisyyttä − tanssiteosta ja liikettä? W. B. Yeatsin runoa lainaten hän kysyy voiko tanssijan erottaa askelistaan. Artikkeli esittelee tanssikirjoittamisen kansainvälisiä klassikoita aina 1700-luvulta Jean-Georges Noverresta lähtien osoittaen eurooppalaisen ja amerikkalaisen tanssikirjoittamisen tradition olemassaolon. Se tuo myös esiin kriitikon ammattitaitoa ja vastuuta, koska erityisesti Suomessa tanssiteosten esityskaari on usein hyvin lyhyt.

Suhonen muistuttaa miten tanssi on osa laajempaa kulttuurista kontekstia; runoilijatkin voivat kirjoittaa tanssista. Hän kuvailee kuinka Théophile Gautier, Stéphane Mallarmé ja Paul Valéry olivat kiinnostuneet tanssista ilmiönä: pysähtymättömän ja tavoittamattoman metaforana. Artikkelissa kannustetaan kaikkia nauttimaan tanssista sekä myös kirjoittamaan ja puhumaan siitä.

Artikkelin mukaan suomalainen tanssikritiikki ei tuolloin toiminut erityisesti keskustelun luojana tai ylläpitäjänä – ennemminkin kritiikki oli omiaan luomaan kuilua.

Samassa numerossa ilmestynyt Anne Rouhiaisen kirjoittama Raisa Rauhamaan haastattelu kuvailee suomalaisen tanssin kentän tuolloista tilannetta. Rauhamaa toimi 1980-luvulla HYY:n kulttuurikeskuksen toiminnanjohtajana ja mahdollisti Vanhan ylioppilastalon toiminnan myös tanssin foorumina. Artikkelin mukaan suomalainen tanssikritiikki ei tuolloin toiminut erityisesti keskustelun luojana tai ylläpitäjänä – ennemminkin kritiikki oli omiaan luomaan kuilua. Artikkelin alku on jopa lannistava:

”Suomalaisen tanssin tilaa ja varsinkin uudemman tanssin tilaa ja merkitystä on äärimmäisen vaikea hahmottaa, koska esiin nousee käsitteellinen ja kulturaalinen tyhjiö. — Päivälehtien masentavien kritiikkien ja niiden anonyymien massojen, jotka viettävät vapaa-aikaansa hikisissä treenisaleissa jazztanssin merkeissä, välillä vallitseva kuilu on ylittämätön.” (Rouhiainen 2/1988, 2).

Artikkeli vahvistaa aiempaa tulkintaani (Kukkonen 2014) siitä, että 1980-luvulla tanssissa jatkui lajien jako balettiin, moderniin tanssiin ja jazztanssiin, joista viimeksi mainittu esiintyi lehtikirjoituksissa usein juuri laajan harrastajamääränsä kautta niin sanotun populaarin edustajana. Baletti ja moderni tanssi taas esitettiin usein vanhan vastakkainasetteluasetelmansa kautta. Kun kansainvälinen ilmiö, niin sanottu uusi tanssi, alkoi vaikuttaa 1980-luvun alussa Suomessa, se ei sopinut tähän kuvioon. Uuden tanssin estetiikka ja ajattelutavat olivat törmäyskurssilla tiettyjen tanssikriitikoiden kanssa.

Sittemmin vastakkainasettelut ovat onneksi löyhentyneet. Tanssin kirjo on laajentunut, lajien puhtaus ei ole enää keskeistä eikä kriitikoiden kiinnostuksen kohde. Uuteen tanssiin kuuluneet tanssintekemisen tavat ovat läpäisseet myös tanssikoulutuksen. Nykyään tanssitaiteilijat tiedostavat oman praktiikkansa yhdistävän useita eri perinteitä ja tekemisen tapoja. Klassinen baletti ei ole nykytanssijalle uhka, vaan se voi olla myös mahdollisuus uusiin merkityksiin.

Rauhamaa mainitsee suomalaisessa tanssissa olleen oma postmoderni vaiheensa eli mm. Amsterdamin koulutuksen vaikutukset sekä nimeltä Sanna Kekäläisen, Riitta Pasasen ja Jaana Turusen, mutta sen laajemmin käsitettä ei tässä yhteydessä avata, vaan keskitytään ennemminkin tanssin vaikeisiin tuotanto-olosuhteisiin Suomessa.

Jos kritiikki toteaa teoksen olevan vain alan entusiasteille, se on luomassa estettä potentiaalisten katsojien ja tanssiteoksen välille.

Artikkelissa myös verrattiin Suomen tilannetta Yhdysvaltoihin, jossa käynnissä oli tanssibuumi. Tanssin kasvaviin katsojamääriin nähtiin syiksi vallitseva aika, sen visuaalisuus ja kokemuksen välittömyys, joka sai ihmiset kiinnostumaan liikkeestä ja tanssista. Suomessa taas uudet asiat torjuttiin usein ”kokeilevana” tai ”modernina”, ja pienessä maassa aina yksi tekijä kerrallaan asetettiin esille. Rauhamaan mukaan tulkintaa siitä, mitä tanssissa tapahtui ei löytynyt suomalaisista lehdistä; jos kritiikki toteaa teoksen olevan vain alan entusiasteille, se on luomassa estettä potentiaalisten katsojien ja tanssiteoksen välille. Artikkeli painottaakin koulutuksen, tutkimuksen ja kritiikin kehittämisen tarpeet tanssista käytävän keskustelun mahdollistajina. Ilmassa oli myös toiveita tanssilukiosta sekä tanssin talosta, jossa olisi esimerkiksi vuorovaikutusta kotimaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden välillä.

Seuraavassa numerossa (3/1988) tanssikriitikko Hanno Vammelvuo reagoi artikkeliin kommentoimalla päivälehtien kritiikin masentavaa tilaa, sillä hänestä ”arvostelijaparka” ei voinut kaivaa taidetta esiin ”mitäänsanomattomasta tekeleestä”. Hänen mukaansa molempien valtasuuntien (eli baletti ja moderni) kehityttyä teknisesti niillä ei ollut mitään uutta sanottavaa. Hän oli havainnut leipääntymistä uusien ajatusten ja ilmaisun sijaan, ja hänen mielestään pelkät talo- ja rahatoiveet eivät siihen tepsi.

Voisi tietysti kysyä, olisivatko taloudellisesti paremmat olosuhteet auttaneet uuden ilmaisun etsijöitä?

Kritiikin Uutiset Kritikernytt 1/2004 kansikuva.

Mitä on olla ”kulturaalisessa tyhjiössä”?

Kritiikin Uutisissa tanssitaiteesta julkaistuja tekstejä on varsin vähän. Millainen oli se ”käsitteellinen ja kulturaalinen tyhjiö”, josta artikkelissa puhuttiin?

On syytä tuoda esiin muutama seikka liittyen tanssitaiteen asemaan 1980-luvulla. Institutionaalisesti katsottuna tanssitaiteen asema vankistui, kun se sai vihdoin virallisia toimintakehyksiä ympärilleen. Tästä kertovat esimerkiksi Tanssin Tiedotuskeskuksen perustaminen 1980, Tanssi-lehden aloittaminen 1981, Tanssitaiteen laitoksen perustaminen Teatterikorkeakouluun 1983, Valtion tanssitaidetoimikunnan perustaminen 1983 sekä keskiasteen koulutuksen aloittaminen vuosikymmenen lopussa Kuopiossa. Tanssin tekijöiden määrä kentällä kasvoi: kun vuonna 1977 Suomen Tanssitaiteilijain Liiton jäseniä oli 248, niin 1987 heitä oli jo 487. Myös monia uusia tanssiryhmiä syntyi – freelance-kenttä alkoi toimia toden teolla.

Taustaa tanssikeskustelun poissaololle antaa myös Merja Hurrin artikkeli Kritiikin Uutisissa (4/1984). Hän oli käynyt lisensiaattityössään läpi sanomalehtien kulttuuriosastojen kirjoituksia vuosilta 1950, 1960, 1970 ja 1980. Niitä hallitsivat neljä taidelajia: musiikki (21%), teatteri (20%), kirjallisuus (14%) ja kuvataide (11%), jotka veivät yhteensä 2/3 kirjoituksista. Muiden osuus jäi melko pieneksi: esimerkkeinä elokuva (6%) ja tanssi (3%).

Välihuomiona mainittakoon, että tämä tilanne näkyi myös SARV:n jäsenistössä. Kun lehdessä nro 4/1993 lueteltiin jäsenistö aloittain, niin teatterikriitikkoja oli 148 ja tanssikriitikoita 13, ja osa heistä oli vielä samoja henkilöitä.

Tanssin ympärillä olevasta käsitteellisestä tyhjiöstä kertoo myös se, kuinka kirjallisuus-, kuvataide- ja elokuvakritiikin puitteissa käsiteltiin ajankohtaisia ilmiöitä, teoreettisia käsitteitä (mm. dekonstruktio, postmodernismi), taiteenalan ja sen tutkimuksen omaa historiaa sekä kriitikon työtä. Verkkoarkistosta löytyvät muun muassa artikkelit ”Näkökulmia suomalaisen musiikkikritiikin tutkimukseen”, ”Kirjallisuuskritiikki ja kirjallisuudentutkimus” ja ”Elokuvakritiikki ja elokuvatutkimus”.

Taidetta ei koskaan voida luoda tai vastaanottaa kulttuurisessa tai käsitteellisessä tyhjiössä.

Tämä on omiaan aiheuttamaan tanssintutkijalle pientä lajikateutta. Ei niin, etteivätkö silloiset kriitikot tai tanssitaiteilijat olisi ammentaneet työskentelyynsä myös tutkimuksesta tai teoreettisista lähestymistavoista, mutta varsinaista sisällöllistä tai käsitteellistä keskustelua tanssitaiteesta tai -kritiikistä ei nähdäkseni käyty. Tätä havaintoa tukee väitöskirjassani läpikäymäni aineisto eli 1980-luvun Tanssi-lehdet sekä sanomalehtiartikkelit ja tanssikritiikit.

1990-luvulla suomalainen tanssintutkimuksen kenttä heräili ja aktivoitui. Tähän mennessä alan väitöksiä on ilmestynyt jo noin kolmisenkymmentä.

Kritiikin Uutisissa vuonna 1993 ilmestynyt raportti heijastaa Pohjoismaissa kasvanutta kiinnostusta tanssin teoriaan ja tutkimukseen. Tuolloin ruotsalainen tanssintutkija Lena Hammergren vieraili opettamassa ”Tanssi ja dramaturgia” -seminaarissa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla. Kyseessä oli ensimmäinen pohjoismainen tanssidramaturgian kurssi. Hammergren keskusteli samalla kritiikistä ja eri tavoista tehdä tanssianalyysiä. Hänestä tanssikritiikki oli tärkeää siksi, että se liittyy niin vahvasti fyysiseen olemassaoloon, ja sen kautta voi oppia havainnoimaan, kirjoittamaan ja puhumaan siitä, mitä ruumiissa tapahtuu. (Tawast 3/1993.)

Kritiikin Uutisten verkkoarkistossakin näkyy, että tanssitaiteeseen liittyvä julkaisutoiminta alkaa vilkastua. Tanssintutkija ja kriitikko Jaana Parviainen teki vuosikymmenen lopulla vertailevat arviot uusista kirjoista Valokuvan tanssi. Suomalaisen tanssin kuvat 1890–1997 ja Raatikko tanssii… Näkökulmia Raatikon historiaan ja nykypäivään.

Kun ensimmäiset 1970-luvulla perustetut ammattitanssiryhmät alkoivat tulla varhaiskeski-ikään, oli tarve dokumentoida tanssin historiaa ja myös sijoittaa tanssi osaksi kulttuurista kontekstia. Raatikon jälkeen myös Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmä nyk. Helsinki Dance Company (2003) sekä 1980-luvulla perustetut Hurjaruuth (2006) ja Zodiak (2007) julkaisivat juhlavuosiensa tiimoilta omat kirjansa. Ne avasivat tanssiteoksia, toivat esiin tekijöitä ja kävivät samalla läpi kentän olosuhteita. Lisäksi ne olivat osaltaan täyttämässä kulttuurista tyhjiötä tanssin ympärillä. Kirjoissa käsiteltiin jonkin verran myös tanssikritiikkiä.

Ruutukaappaus Kritiikin Uutisten numerosta 3/1999.

Poissaolosta moninaisuuteen

Taidetta ei koskaan voida luoda tai vastaanottaa kulttuurisessa tai käsitteellisessä tyhjiössä, mutta nähdäkseni tätä tyhjiön tunnetta oli 1980-luvulla luomassa nimenomaan analyyttisen tanssikeskustelun vähäisyys, jonka katsaus Kritiikin Uutisten verkkoarkistoonkin osoittaa. Muutosta alkoi tapahtua pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana. Tämä kulkee linjassa tanssin kentän tapahtumien, koulutuksen sekä tutkimuksen lisääntymisen kanssa.

Totesin aluksi, että oli surullista todeta tanssikirjoittamisen poissaolo 1980-luvulla. Positiivisia ajatuksia kuitenkin herättää se, että haaveissa olleet tanssilukiot ja tanssin talo ovat nyt totta. Ennen kaikkea tanssitaiteesta käytävä keskustelu on laajentunut ja moninaistunut. Myös käsitteet kiinnostavat nykytaiteilijoita ja tutkijoita, ja niihin on tarvetta ottaa kantaa. Tästä kertovat tänä keväänä ilmestyvät Liisa Pentin & Niko Hallikaisen sekä Sonya Lindforsin toimittamat julkaisut, jotka käsittelevät postmodernia tanssissa.

Kritiikin Uutisten verkkoarkisto tarjoaa paljon kiinnostavaa luettavaa, jota voi lähestyä monista eri kulmista. Esimerkiksi tanssikriitikon identiteetin ja työnkuvan pohdintaan se antaa materiaalia. Entä miten tanssikritiikki on ollut osana taidekritiikin kulttuurihistoriaa? Suomalaisen tanssikritiikin tutkimus odottaa tekijäänsä.

 

Kirjoittaja on tutkija, toimittaja ja kriitikko.

Artikkeli pohjautuu esitelmään SARV:n Kriitikkopäivässä Kiasmassa 18.11.2017.

 

Lähteet

Hurri, Merja. 1984. ”Kulttuuriosastot – paikalleen pysähtyneet ja elämästä irrallaan”. Kritiikin Uutiset 4/1984

Kauppinen, Eeva. 2004. ”Kriitikko ei ole verbaalinen kamera”. Kritiikin Uutiset 3/2004

Kukkonen, Aino. 2003. Stretch. Tanssiryhmä teatterissa. Helsinki: Like.

Kukkonen, Aino. 2014. Postmoderni liikkeessä: Tulkintoja 1980-luvun suomalaisesta tanssista. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, Helsinki.

Linnavuori, Matti. 2002 ”Teoksen torjuminen tai hyväksyminen ohjaa arvostelijan havaintoja – tanssistakin”. Kritiikin Uutiset 1/2002

Linnavuori, Matti. 2002. ”Mitä tanssista voi nähdä? Tanssija Mika Backlund etsii esittäjän uskottavuutta ja tietoisuutta”. Kritiikin Uutiset 3/2002

Maukola, Riina (toim.). 2006. Rotta vai tarua – Tanssiteatteri Hurjaruuth. Helsinki: Like.

Ojala, Raija & Takala Kimmo (toim.). 2007. Zodiak. Uuden tanssin tähden. Helsinki: Like.

Parviainen, Jaana. 1999.  ”Suomalainen tanssi kuvissa: loistoa, niukkuuden voimaa ja niukkuuden jakamista”. Kritiikin Uutiset 3/1999

Roivainen, Anja. 2004. ”Omakohtaista kokemusta hakemassa: teatterikriitikko tanssileirillä”. Kritiikin Uutiset 1/2004

Rouhiainen, Anne. 1988. ”Tanssi – taiteen kummajainen”. Kritiikin Uutiset 2/1988

Suhonen, Tiina. 1988. ”Tanssista ja kirjoittamisesta”. Kritiikin Uutiset 2/1988

Tawast, Minna. 1993. ”Onko tanssikritiikki tulkintaa, kuvailua vai kaikkea mahdollista”. Kritiikin Uutiset 3/1993

Vammelvuo, Hanno. 1988. ”Tanssikummajaisista”. Kritiikin Uutiset 3/1988

Jaa artikkeli:Share on Facebook16Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone