Leena julkaisee esikoisromaaninsa. Sen kunniaksi hän ostaa Seppälän konkurssialennusmyynnistä uuden paidan ja järjestää juhlat: kutsuu ystäviään, työtuttaviaan ja sukulaisiaan.

Juhlissa Leenaa alkaa kuitenkin harmittaa.

Jo ensimmäisen kuohuviinin aikana serkku ehdottaa, että Leena kirjoittaisi seuraavaksi heidän isovanhempiensa karusta kohtalosta. Nämä olivat joutuneet sodan aikana evakkoon Karjalasta ja menettäneet kaiken omaisuutensa yhtä vihreää piironkia lukuun ottamatta. Serkku lupautuu kirjoittamaan isoäidin päiväkirjat puhtaaksi Leenaa ja tämän toista romaania varten, ilmaiseksi.

Vanha lukionopettaja toivoo Leenan ammentavan seuraavaksi synnyinkaupunkinsa lähellä olevista muinaisista kalliomaalauksista. Niitä ei opettajan mielestä ole hyödynnetty kylliksi kotimaisessa taiteessa.

”Tyylisihän viittaa jo nyt kalevalaisuuteen ja eivätkös ne viikinkisaagat ole nyt muotia”, opettaja intoilee aarikat korvissaan heiluen. ”Varmasti myisikin hyvin.”

Leenan bestiksen puoliso suosittelee tarttumaan seuraavaksi ilmastonmuutoshössötyksen naurettavuuksiin. Siihen miten ihmiset muovisia hammastahnatuubeja välttelemällä luulevat pelastavansa maailman.

”Siitä saisi hyvän komedian”, hän hihittelee ja sanoo tietävänsä mistä puhuu, koska työskentelee Prisman kuluttajaneuvonnassa.

Leenan uusi romaani on jo pitkällä, mutta sen aihe on vielä salaisuus.

Kansalaisopiston kirjoittajakurssin vetäjän mielestä Leenan pitäisi nyt viimeistellä muutaman vuoden takainen näytelmäluonnos.

”Voisithan vaikka laittaa tarinan isän ja tyttären yhteiselle matkalle ja lisätä sukupolvien välistä ymmärtämättömyyttä”, hän ehdottaa. ”Olin itse juuri perheeni kanssa Umbriassa, siellä on paremmat viinit kuin Toscanassa, ja sellainen teema on pyörinyt mielessäni.”

Jatkojen jatkoilla Leenan kustannustoimittaja avautuu ja avaa tietokoneensa. Hän viihdyttää muita lukemalla otteita tarjotuista mutta hylätyistä käsikirjoituksista. Nauretaan. Sitten kustannustoimittaja napsauttaa kiinni läppärinsä, jonka kannessa on Love Recordsin tarra.

Hän sammaltaa, että on aina halunnut itse kirjoittaa eräästä aiheesta, mutta ei hänestä ole siihen. Ei hän ehdi. Ei tämä elämä riitä. Mutta hän testamenttaisi aiheensa Leenalle. Hän auttaisi esikoiskirjailijaa, koska tietää kyllä, miten vaikeassa tilanteessa monet ovat ensimmäisen teoksen jälkeen.

Seuraavana aamuna Leenalla on huono olo. Hän laskeutuu sängystä ja tökkää vahingossa kumoon vesilasin. Leenaa ärsyttää. Ei hän halunnut järjestää mitään ideariihtä, kyllä hän osaa itse keksiä omat aiheensa.

Leena konttaa lattialla ja pyyhkii talouspaperilla läikkynyttä vettä. Ei hän ole mikään jukeboksi tai book on demand -palvelu, joka suoltaa muiden toiveita kuin kone. Kirjoittakoot itse omat kirjansa!

Leenan uusi romaani on jo pitkällä, mutta sen aihe on vielä salaisuus. Se pohjautuu erääseen Leenan sedän vaimon vuosia sitten kertomaan tarinaan.

Kirjoittaja on salakuuntelija.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone