Kaikkihan hänestä nyt puhuvat, ystävä sanoo houkutellessaan Leenaa mukaansa taidenäyttelyn avajaisiin.
– Kuulin hänen haastattelunsa aamutelevisiossa ja hän avasi suomalaisuutta kiinnostavasti aivan uudesta näkökulmasta, ystävä kertoo: – Purki kokemuksiaan intersektionaalisuudesta.
– Ai jaa, Leena sanoo ja patistaa aivonsa täyteen työhön muistelemaan, että mitä se tarkoittikaan, koska ei kehtaa kysyä: inter… sektio… naalisuus…
Sektio liittyy synnytykseen… synnytyksenjälkeinen masennus! Ei kai kuitenkaan. Inter viittaa joihinkin väleihin… Synnytystenvälinen masennus? Ehkä se.
– Hän käsittelee taiteessaan asemaansa marginaalissa, ystävä selittää.
– Hän on myynyt erittäin hyvin. Yksi teos on ostettu jo valtion taidekokoelmiin, ystävä tietää.
– Tämä on nyt erittäin tärkeää ja ajankohtaista, sanotaan näyttelyn avajaisissa ja taiteilijalle myönnetään merkittävä palkinto.
Taiteilijahan on mies. Tai ainakin näyttää mieheltä. Tumma ja parrakas.
Leena oli luullut häntä naiseksi, vierasperäisen nimen ja sen… ongelman takia. Mutta ehkä mieskin voi kärsiä synnytysten välisistä masennuksista.
– On tärkeää tehdä erilaisia vähemmistöjä näkyviksi, palkintoa jakava toiminnanjohtaja sanoo.
– Se voimaannuttaa paitsi marginaaleihin kuuluvia ihmisiä, myös laajentaa käsityksiämme toinen toisistamme.
Voihan sitä olla tällainen miesryhmä, joka kärsii tästä vaivasta, Leena tuumii. Eikä sitä toisaalta enää edes tarvitse määritellä, onko joku nainen vai mies. Aika monet kun ovat masentuneita.
Mutta taiteilija näyttää iloiselta. Hän kiittää mikrofoniin saamastaan palkinnosta.
– En halua kuitenkaan tulla leimatuksi vain vähemmistöni edustajaksi, taiteilija sanoo.
– Haluan että minua pidetään ihan tavallisena suomalaisena taiteilijana ja tavallisena ihmisenä.
Yleisössä käy odottamaton kohahdus.
– Anna sitten kokemuksesi pois! joku huutaa yleisöstä.
– Ja myyntitulosi! toinen jatkaa.
– Anna pois palkintosi!
Ja anna pois masennusten väleissä syntyneet vauvasi, tekisi Leenan mieli huutaa, muttei hän kehtaa.
Kirjoittaja on salakuuntelija.