Fredrik Lång
Kuva ja ajatus
Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori
Niin & Näin 2017
269 s.

Ihmiskunnan historia on ajattelutapojen historiaa. Se, ovatko ajattelijat mieltäneet itsensä hallitsijan rooliin ja poliittisiksi toimijoiksi, vai näiden roolien ulkopuolelle, on vaihdellut kulloistenkin filosofisten suuntausten mukaan.

Vuonna 1986 filosofiasta väitellyt Fredrik Lång ruotii historian, politiikan, ajattelun sekä taiteen välisiä suhteita ja kääntöpuolia kirjassaan Kuva ja ajatus, jonka ruotsinkielinen alkuteos Bild och tanke ilmestyi vuonna 1999 ja jonka Jarkko S. Tuusvuori on nyt suomentanut.

Lång tarkastelee asioita hyvin laajalla perspektiivillä ja monen taiteenalan kautta. Hän käsittelee muun muassa Apotti Sugerin vaikutusta gotiikan syntyyn arkkitehtuurin historiassa ja Sapfon fragmentteja ”minän” läpimurtona.

Kirjassa ei selitetä filosofian historian perusteita vaan oletetaan lukijan jo tuntevan ne. Långin teos on kertomus ajattelun historiallisesta jäsentymisestä, ja siksi se oli ilmestymisaikanaan vastavirrassa tuolloin vallinneessa ”suurten kertomusten lopusta” kohkaavassa älyllisessä ilmapiirissä, joka oli saanut innoituksensa Jean-François Lyotardin kaksi vuosikymmentä aiemmin ilmestyneestä La Condition postmoderne -teoksesta (1979). Lång nimenomaan näkee kertomuksen, jonka oleellinen säie kulkee myöhäisantiikista omaan ”myllertävään ja sekasortoiseen” aikaamme.

Kuva ja ajatus on kieleltään melko työlästä luettavaa, mikä ei vähennä sen asiasisältöjen kiinnostavuutta, mutta lukemisen muuttuessa puurtamiseksi on pohdittava, olisiko suomennoksessa ollut kielellisen selkeyttämisen varaa. Suomennoksen sanavalinnat ja lauserakenteet tuntuvat toisinaan turhan raskailta, välillä svetisistisiltäkin ─ esimerkiksi sanan ’ylösrakentava’ sijaan olisi nykyaikaisempaa ja ymmärrettävämpää sanoa ’kehittävä’.

Långille taidehistoria ei ole pelkkää teoshistoriaa vaan ihmisen syvimmän ymmärryksen osoitin. Taide kertoo ajastaan, antaa tietoa. Kuten Lång itse tihentää kirjansa alussa: ”Näen taiteen peilinä, jonka ihminen kohottaa eteensä vahvistaakseen omasta olemassaolostaan ymmärtämänsä totuuden. Taide kertoo, millaista on tai on ollut olla ihminen.”

Kuvataiteen keskeisperspektiivi sisältää ajatuksen yleisinhimillisestä näkökulmasta olevaiseen. Kun keskeisperspektiivi hajoaa kuvataiteen kubismissa, tavat olemisen ymmärtämiseen ovat muuttuneet.

Lång väittää, että taidesuuntaukset ovat ideologisia. Kuvataiteen keskeisperspektiivi sisältää ajatuksen yleisinhimillisestä näkökulmasta olevaiseen. Kun keskeisperspektiivi hajoaa kuvataiteen kubismissa, tavat olemisen ymmärtämiseen ovat muuttuneet. Tähän tapaan ajattelu ja taide kulkevat yhdessä.

Kuvassa ja ajatuksessa Lång esittää, että nykyinen ihmisyys elää minäkäsityksen haurastumisen kautta, ja ihminen on olosuhteiden yliotteessa. Hän näkee nykyajassa samankaltaisuutta myöhäisantiikin kanssa. Kun ”rakentava” eli järkeä, ymmärrystä ja elinehtojen kohentamista korostava taidemuoto on ollut historiallisesti hallitseva, kaksi tästä poikkeavaa kautta ovat juuri myöhäisantiikki ja oma aikamme.

Kirjan keskeisimmät pohdinnat koskevat valtaa, vapautta ja orjuutta. Långin mukaan metafysiikka toimii aina vääjäämättömästi vallan alaisena ja on siksi sosiomorfista. Olemme vallasta pääsemättömissä, jos ”valta” käsitetään elämänmuotojen säilymisen kannalta välttämättömäksi lujittumiseksi.

Teos tarjoaa hyviä ajattelun aiheita tämänhetkisenkin poliittisen tilanteen tarkasteluun. ”[Y]mmärtääkseen ihmistä ja hänen itsekuvaansa täytyy yrittää ymmärtää hänen valtansa tai voimattomuutensa perustaa”, Lång toteaa. Hän tarkastelee historian hetkiä, joissa poliittinen vallankäyttö ei enää lujita järkeä tai tulevaisuudenuskoa. Samaisina hetkinä (filosofinen) ajattelu ei enää tavoittele politiikassa mukana oloa tai osallisuutta vallankäytöstä, vaan kieltäytyy osallistumasta julkisiin ja hallitsemiseen liittyviin asioihin. Havainnointi ajattelun historiallisista muutoksista on Långin kirjan parasta antia.

Yksi kiinnostava pohdinnan säie koskee subjektia. Subjektiivisuuskin on Långilla aina yhteydessä sosiaaliseen; subjektit toteuttavat kunnianhimoaan aikansa tarjoamilla yhteiskunnallisilla välineillä. Lång kuljettaa subjektista kirjoittaessaan jatkuvasti mukanaan subjekti-käsitteelle ajan myötä tapahtunutta merkityksen kääntymistä. Latinan sana ’subiectus’ tarkoitti keisariajan Roomassa ”alla olevaa”, ”alamaista”, ”alempiarvoista”, mutta nykymerkitys on kääntynyt aivan toiseksi.

Filosofisessa ajattelussa vanha merkitys on kuitenkin hyvä pitää mielessä, kun tarkastellaan nykymaailman subjektien asemaa suhteessa valtaan. Historiallisesti keskeinen ajattelun piirre on ollut se, tiedostaako ajattelija itsensä hallitsemisen vai orjuuden kautta. ”Orjatietoisuus havaitsee vain oman syyllisyytensä ja rajoittuneisuutensa, ei herransa ylivoimaista toimintavapautta”, kirjoittaa Lång.

Teoksen lyhyt kolmas luku ”Nominalismi, individualismi ja rakkaus” erottuu kirjan kokonaisuudesta muita lukuja poeettisempana. Luku alkaa mieleenjäävän kauniisti: ”Olkoon aika hiljainen, lähes huomaamaton sade.”

Kirjoittaja on runoilija ja kriitikko.

Jaa artikkeli:Share on Facebook6Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone