Virtuoosimainen Maija Kauhanen soitti tiensä huipulle harvinaisella Saarijärven kanteleella. Muusikkona hän luottaa pitkiin linjoihin, minimalismiin ja toistoon.

Yllättävää kyllä, muusikko Maija Kauhasen pääsiäinen on kulunut keikkailun sijaan muuttopuuhissa ja laatikoiden purkamisessa.

– On tärkeää, että välillä saa paneutua johonkin konkreettiseen. Elämäni on täynnä musiikkia, ja musiikki työnä on kovin abstraktia. Siinä mielessä levyn tekeminen on mukavaa: siinä saa käsiinsä fyysisen työn tuloksen.

Maaliskuussa ilmestynyt esikoissoololevy Raivopyörä on saanut suitsutusta mediassa Suomessa, Saksassa sekä Belgiassa. ”Raivopyörä on jylhä kokonaisuus vavahduttavine äänimaisemineen ja mielikuvitusmaailmoineen”, levyä kuvaillaan Helsingin Sanomissa. Kriitikko Mari Koppisen mukaan ”Kauhasesta lähtee yksin irti enemmän kuin monesta kokonaisesta bändistä” (HS 13.4.).

Kauhanen palkittiin vastikään Kritiikin Kannuksilla. Palkintoperusteissa häntä kuvataan ”vaikuttavaksi virtuoosiksi” ja yhden naisen bändiksi, joka yhdistää kansanomaista ilmaisua ja rajua avantgardea. Kauhanen hallitsee hyvin niin kanteleen, perkussiot kuin laulun.

 

Tynkä sormi ja Saarijärven kantele

Kansanmusiikki ja kantele ovat kulkeneet Kauhasen mukana vauvamuskarista lähtien. Niiden ääreen päätyminen oli hänen mukaansa puhdas sattuma.

– Aloitin kahdeksanvuotiaana musiikkiopistossa, ja ensimmäinen opettajani oli erikoistunut kansanmusiikkiin.

Kauhanen menetti vasemman sormen pikkusormensa yksivuotiaana. Sormi katkesi tapaturmaisesti, kun keittiön kaapinovi irtosi yllättäen ja putosi käden päälle. Kantele oli harvoja instrumentteja, joiden soittamista tynkä sormi ei estä.

– Kai opettajat katsoivat, että kanteleen soittamisen pitäisi onnistua. Vasemman käden pikkurilli on useiden soittimien kohdalla tärkeä sormi, toisin kuin kanteleessa.

Luonteeltaan utelias Kauhanen aloitti pikkusormesta huolimatta myös pianon ja saksofonin soittamisen mennessään Sibelius-lukioon.

– Kävin eräällä keikalla kysymässä saksofonistilta, että saanko kokeilla onnistuisiko soittaminen, ja kyllähän se onnistui. Saksofoniin tuunattiin lisäosa, jotta läpän painaminen luonnistuu, hän selostaa.

– Mutta esimerkiksi klassista pianistia minusta tuskin voisi tulla. Pianon soittaminen onnistuu lähinnä soveltamalla.

Tie ammattimaiseksi muusikoksi sujui hieman samalla tavalla, sattuman kautta.

– En oikein keksinyt missään vaiheessa, mitä muutakaan olisin tehnyt. Kantele on aina kulkenut mukana, vain uusia malleja on tarttunut mukaan matkan varrella.

Mietin paljon omaa uskallusta ja omassa visiossa pysymystä.

Kanteleensoittajat hallitsevat yleensä useita erilaisia kanteleita, lisäksi he ovat erikoistuneita johonkin tiettyyn malliin. Kauhanen kertoo, että monipuolisuutensa vuoksi kanteleella voi soittaa oikeastaan mitä tahansa.

Kauhasen pääinstrumentti on harvinainen Saarijärven kantele, joka tunnetaan myös nimellä tikkukantele. Tähän Keski-Suomesta tulevaan soittimeen Kauhanen tutustui yläasteikäisen opettajansa Pauliina Syrjälän kautta, joka elvytti Saarijärven kanteleen perinteen ja tekniikan Suomessa.

– Ihastuin soittimen sointiväriin heti.

Kieliä kanteleessa on yli 20, ja lisäksi se sisältää bassokieliä, joita ei muissa pienkanteleissa juuri ole. Soitin on yleensä diatoninen.

– Omassa kanteleessani on 23 kieltä, joista seitsemän on bassokieliä. Saarijärven kanteleen soittotekniikka eroaa muista esimerkiksi siten, että oikeassa kädessä on puutikku, jota käytetään plektran tavoin.

Puutikusta soittimen lempinimikin, tikkukantele, tulee. Harvinaiseen instrumenttiin erikoistumisessa oli kuitenkin omat ongelmansa.

– Silloin kun aloitin Saarijärven kanteleen soittamisen, ei muita tikkukanteleen soittajia juuri ollut. Huomasimme perheeni kanssa melko pian, ettei soittimia oikein saa mistään. Niinpä isäni ryhtyi kanteleentekijäksi.

– Retki on sikäli ollut molemmille yhteinen, että sitä mukaa kun minä harjoittelin soittamista, isäni opetteli soittimen rakentamista.

Niistä päivistä Saarijärven kantele on yleistynyt ja perinne elpynyt. Samalla työtilaukset ovat lisääntyneet niin muusikolla kuin hänen isällään.

– On hienoa, että yhä useammat löytävät tämän soittimen pariin, osaaminen lisääntyy ja perinne leviää. Nykyisin monilla Saarijärven kanteleen soittajilla on isäni tekemä kantele, Kauhanen kertoo.

Maija Kauhanen vakuutti palkintoraadin monilahjakkaalla yhden naisen bändillään. Kuva: Jouni Viitala

Tukholman kasvuvuodet

Viimeisenä Sibelius-Akatemian maisterivuotenaan Kauhanen lähti vaihto-oppilaaksi Ruotsiin Tukholman Kungliga Musikhögskolaniin. Vuodella oli tärkeä rooli hänen kasvussaan taiteilijana ja samalla ensimmäinen askel kohti soololevyä.

– Suoraan sanottuna pakenin valmistumista. Asuin Tukholmassa vuoden verran. Opiskelin, soitin paljon, kävelin kaduilla ja istuin kahviloissa.

Kauhanen pitää vuotta monella tapaa hyvin tärkeänä kehitykselleen muusikkona ja ihmisenä.

– Mietin paljon omaa uskallusta ja omassa visiossa pysymistä. Aloin myös kirjoittaa omia tekstejä sekä esittää niitä.

Vaikka Kauhanen on ollut yleisön edessä nuoresta musiikkiopistolaisesta lähtien, oli tilanne silti uudenlainen.

– Laulaminen ei tuottanut ongelmia, sillä kansanmusiikissa on tyypillistä, että kaikki laitetaan laulamaan. Sen sijaan omien tekstien esittäminen jännitti. Tuntui turvalliselta aloittaa siellä, missä kukaan ei ymmärtänyt suomenkielisiä sanoituksia. Vaikka olin soittajana edistynyt, tekstin tekijänä olin vasta alkutekijöissä.

Ennen Raivopyörää Kauhasen tekstejä on käytetty Okra Playground -kokoonpanon musiikissa.

– Soololevy oli todella henkilökohtainen ja palkitseva, mutta myös raskas projekti. Yhtäkkiä ympärillä ei ollutkaan bändiä, jonka kanssa keskustella ja pallotella ideoita. Kaikki päätökset täytyi tehdä itse. Samalla myös vastuu kaatuu omaan niskaan.

Levyn tekeminen kasvatti myös hyväksymään.

– Levy äänitettiin pääosin niin, että soitin ja lauloin samanaikaisesti. Piti hyväksyä se, että kaikki mitä tein ja tapahtui, päätyi nauhalle.

Soololevyllä olevien kappaleiden tekstit ovat henkilökohtaisia. Kauhanen kirjoittaa aiheista, joihin haluaa ottaa kantaa.

Alttarilla-kappaleen teksti on täysin omani. Muissa on perinnepohja, jota olen muokkaillut. Levyn nimikkokappale taas syntyi tilanteessa, jossa minulle paljastui paljon ikäviä asioita lähipiiristäni.

Kun kehun levyn visuaalista ilmettä, Kauhanen myöntää olleensa siinäkin osallisena.

– Olen ollut mukana myös levyn visuaalisen puolen suunnittelussa. Olen ollut tinkimätön sen suhteen, mitä haluan.

Maija Kauhanen esiintyi Kritiikin Kannusten palkinnonjakotilaisuudessa Helsingissä 19.4.2017. Kuva: Jouni Viitala

Kanteleen lumo

Kun Kauhasen keikkakalenteria katsoo, löytyy matkoja aina Norjasta Japanin kautta Malesiaan. Kauhanen on keikkaillut miltei enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Päätös on ollut muusikon oma.

– Olen aina tähdännyt kansainväliseen uraan ja ulkomaille. Päätös on ollut ihan tietoinen.

Kauhanen kertoo hoitavansa pääasiassa itse keikkamyyntinsä, ja pääsee sitä kautta vaikuttamaan siihen, missä ja milloin esiintyy.

– Yksi käytännön ongelma on se, ettei Suomessa ole liikaa keikkapaikkoja kansanmusiikille. Ei ainakaan sellaisia, joissa maksettaisiin palkkaa.

Hänen mukaansa konserttiyleisö on ulkomailla ja Suomessa paljolti samanlaista, mutta väkimäärässä näkyy selkeitä eroja. Samoin asenteissa.

– Tuntuu, että ihmiset lähtevät ulkomailla helpommin katsomaan jotakin, mistä eivät ole aiemmin kuulleet. Suomessa on vaikea saada ihmisiä keikoille. Ulkomailla yleisö on innostunutta, he haluavat oppia jotakin uutta ja tulevat keikoille sen vuoksi.

Eksoottinen soitin herättää huomiota Suomen ulkopuolella.

– Konsertin lopuksi ihmisiä tulee luokseni jonoksi asti kyselemään kanteleesta ja siitä, miten sitä soitetaan. Usein kutsun heidät kokeilemaan kanteletta. He ovat todella kiinnostuneita soittimestani, sillä sellaista ei ole missään muualla.

Aina joskus näkee, että ihmisiin iskee stressi sen vuoksi, ettei biisi tunnu loppuvan.

Kansanmusiikin lumo perustuu Kauhasen mielestä toistuvuuteen, hypnoottisuuteen ja lauluun.

– Itseäni kiehtoo riffit, toistot ja minimalismi. Erityisesti pidän musiikissa pitkistä linjoista, joita käytän tuotannossani paljon.

Raivopyörän kappaleet ovat normaalia radiosoittomusiikkia pidempiä, yhtä lukuun ottamatta noin kuudesta kymmeneen minuuttiin.

– Tunnelma ja sen kasvattaminen ovat minulle muusikkona tärkeitä asioita. Ilman ensimmäistä kuutta minuuttia ei voi päästä seuraavan kuuden minuutin tunnelmaan. Haluan välittää tunteita ja tarinoita: koskettaa ja mennä ihon alle. Näitä samoja asioita haen, jos menen kokemaan taidetta.

Kauhasen musiikki onkin tuudittavaa, lähes transsinomaiseen tilaan keinuttavaa. Kappaleiden pituus vaatii myös kuulijalta tietynlaisen asennoitumisen.

– Sanon usein keikoilla yleisölle että ”Hei, olkaa vaan. Nää on pitkiä kappaleita, antakaa mielikuvituksen lentää”. Ihmiset eivät muuten osaa rentoutua, he ovat tottuneet lyhyisiin radiosoittoihin. Aina joskus näkee, että heihin iskee stressi sen vuoksi ettei biisi tunnu loppuvan, Kauhanen nauraa.

– On kiehtovaa, kuinka musiikki parhaimmillaan kuljettaa mielikuvituksen ihan kummallisiin, kaukaisiin sfääreihin. Musiikissa, joka saa tällaista aikaan, on paljon muutakin kuin vain musiikki.

Maija Kauhanen. Kuva: Jouni Viitala

Uusia nimiä ja näkyvyyttä

Kansanmusiikin tila Suomessa on Kauhasen mielestä hyvä. Keikkoja järjestetään lähes joka päivälle, tosin suuren osan keikoista ja kiertueista muusikot järjestävät itse. Näkyvyyttä voisi Kauhasen mukaan olla enemmän.

– Seuraan, mitkä levyt arvostellaan missäkin. Olen iloinen jokaisesta kritiikistä, jota kansanmusiikista kirjoitetaan. Konsertit ja keikat saisivat olla enemmän esillä mediassa, hän sanoo.

– On hyvä, että nykyään materiaalin saa helposti nettiin, ja ihmiset myös etsivät sitä kautta uutta musiikkia. Toivoisin kuitenkin, että kansanmusiikkiin voisi törmätä enemmän vahingossa, esimerkiksi radiossa tai televisiossa.

Tällä hän viittaa siihen, kuinka radiosoitosta tutut kappaleet soivat kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa.

– Ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja kansanmusiikin suhteen. Olisi tärkeää, että bändejä ja konsertteja nostettaisiin enemmän esille, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus löytää ne. Esimerkiksi Viron aamutelevisiossa on joka päivä livebändi soittamassa, ja musiikkigenrejen skaala on laaja. Jotakin tällaista voisi olla Suomessakin.

Kauhanen on esiintynyt Virossa Mari Kalkun & Runorun -yhtyeen kanssa useamman kerran.

– Kaipaan sitä, että ihmisille esitellään systemaattisesti uusia nimiä. Sellainen hyödyttäisi kaikkia, niin tekijöitä kuin kuuntelijoita. Esimerkiksi kansanmusiikin kirjo on kovin laaja ja moninainen. Sen alla saattaa olla mitä tahansa!

Tulevaisuudessa Kauhanen haluaa viedä soolouraansa eteenpäin. Esikoissoololevyn työstäminen oli henkisesti raskaampaa kuin hän oletti, mutta silti ”juuri sitä, mitä haluan tehdä”. Hän työstääkin jo uutta materiaalia sekä soolona että Okra Playground -kokoonpanon seuraavalle levylle.

– Välillä minulla on vaikeuksia muistaa levätä ja pitää lomaa. Elämäni on niin musiikin lävistämää. Olemme kehittäneet ystävieni kanssa sellaisen perinteen, että teemme jotakin hauskaa ja sääntönä on, ettemme saa puhua töistä. Nyt seuraavaksi olemme menossa laulamaan karaokea.

 

Jaa artikkeli:Share on Facebook74Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone