Tämä artikkeli on julkaistu Kritiikin Uutisten numerossa 2/2016.

ENNEN TAIDEKRITIIKIN jääviyskysymykset olivat ihmisten kokoisia. Pohdittiin, voiko kriitikko kirjoittaa teoksesta, jos hän on taiteilijan ystävä.

Nyt jääviyskysymykset näyttäytyvät suurempina linjanmuutoksina.

Sanomalehteen painettu taidekritiikki ei täytä edes alkeellisia journalismin perusteita, jos kirjoittajiksi on haalittu toimittajia, joilla ei ole kritisoimansa taiteenlajin tuntemusta. Toinenkin journalismin periaatteita nakertava suuntaus on näkyvissä. Lehdissä ostetut sisällöt ovat ottamassa yhä enemmän sijaa. Kritiikissä se tarkoittaa muun muassa sitä, että esityksen tuottaja tai markkinoija kirjoittaa teoksesta myös arvion. Taideteoksen viestinnästä vastaavan henkilön kirjoittama kritiikki saattaa olla aivan asiantunteva teksti, muttei enää missään nimessä puolueeton näkemys.

Kummassakin tapauksessa media on kritiikin kohdalla irtautunut journalismin perusteista. Ja jos media irtautuu journalismin perusteista, täytyy kritiikin irtautua mediasta.

On olemassa myös kriitikkoja, jotka voimakkaasti kieltävät olevansa journalisteja. Kritiikki onkin monimuotoista eikä typisty pelkästään journalismiksi. Kriitikon tausta voi olla monenlainen, mutta laajalle lukijakunnalle suunnattu, yleistajuinen kritiikki on journalismia, sillä asiantuntemus kuuluu journalismiin, vaikkei se nykymediaa seuratessa usein olekaan selvää.

Jos medialla ei ole visiota ja missiota taidekritiikin suhteen, kyse on median ongelmasta. Jos taas kriitikot kirjoittavat asian vierestä, ovat pudonneet kärryiltä tai kirjoittavat sekavasti ja elitistisesti, on kyse kriitikkoihin kohdistetusta kritiikistä. Kun median kritiikki ja kritiikin kritiikki menevät sekaisin, etsitään kumpaankin kriisiin lääkettä väärältä suunnalta.

Jos elitisti-kriitikko on vieraantunut lukijoistaan, se ei tee taidekritiikistä tarpeetonta vaan vain elitisti-kriitikosta kehnon kriitikon.

Asiantuntemattomien kriitikkojen käyttöä on perusteltu muun muassa sillä, että maailmasta vieraantuneet elitisti-kriitikot ovat omahyväisiä eivätkä välitä tavallisesta lukijasta ja katsojasta. Onko asia todella näin? Onko meillä vain nämä ääripäät eli taidekuplan sisällä toimiva, maailmasta vieraantunut elitisti-kriitikko tai sitten kansan äänellä puhuva jokamies? Onko meidät taidekeskustelussa ajettu samanlaiseen identiteettipolitiikan ansaan kuin koko poliittisessa, kuplapuheesta polttoaineensa saavassa keskustelussa?

Taiteen asiantuntijat ja tavalliset taiteen kokijat eivät suinkaan ole vastakohtia vaan samalla puolella keskustelemassa taiteesta ja sen merkityksestä. Kaikilla on tässä keskustelussa tärkeä osansa.

Ja jos elitisti-kriitikko on vieraantunut lukijoistaan, se ei tee taidekritiikistä tarpeetonta vaan vain elitisti-kriitikosta kehnon kriitikon. Sillä todellinen asiantuntemus ei sulje ketään pois vaan osoittaa, miksi tarkemmin ja erikoistuneemmin katsominen on tärkeää ihan kaikille.

Median hylkiessä kritiikkiä olisi syytä muistuttaa mediaa kriitikkojen merkityksestä kulttuurikeskustelun sisällöntuottajina. Usein yhden kriitikon tekemä huomio poikii monta muuta juttua, keskustelua ja jatkokehittelyä vaikkei yksittäinen kritiikki aina niin paljon lukijoita saisikaan. Voiko kriitikoiden panosta kulttuurijournalismiin edes mitata pelkästään palstamillimetreinä? Kriitikot toimivat jo nyt eräänlaisina epävirallisina ulkopuolisina konsultteina. Ilman kriitikoiden tietämystä monet kulttuuritoimitukset olisivat täysin tiedotteiden varassa.

Toukokuussa Kopiostossa neuvotellaan jälleen SARVille kuuluvista rahoista. Neuvotteluissa on erittäin hyvät mahdollisuudet saada kriitikoille lisää rahaa. Pitkä apuraha antaa mahdollisuuden kehittää omaa kirjoittamista ja antaa kiitorataa, jolta voi nousta entistä ehompana.

Kriitikoiden pitäisikin hakea apurahoja paljon nykyistä enemmän, jotta he tulisivat näkyväksi. Jos media ei tee heitä näkyviksi, heidän pitää nousta itse esiin. SARV pyrkii aktiivisesti nostamaan esiin kriitikkojen ammattitaidon merkitystä journalismille.

Sillä vaikka media ei tarvitsisi kritiikkiä, vakavasti otettava journalismi ei voi elää ilman sitä.

Kirjoittaja on SARVin puheenjohtaja.

Jaa artikkeli:Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someone